Vakio: Alipelatut Manchester City ja ManU kierroksen runkovarmat - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Vakio: Alipelatut Manchester City ja ManU kierroksen runkovarmat

Pelikansa on reagoinut liian rajusti manchesterilaisten alkukauden vaikeuksiin. Championshipistä löytyy useita kannattavia ohipelejä.

16.10. 17:10

1 Chelsea–Southampton (1X)

Valioliiga: Chelsea esiintyi vakuuttavasti maajoukkutaukoa edeltäneessä kotiottelussaan, jossa se kaatoi Crystal Palacen 4–0. Runsaasti nimekkäitä hankintoja kesällä tehnyt Chelsea on ajanut uusia pelaajia hiljalleen sisään ja tason voi odottaa nousevan entisestään syksyn edetessä. Southampton-ottelun joutuu jättämään väliin yksi uusista nimistä, kun laitapuolustaja Ben Chilwell on loukkaantuneena. N’Golo Kanten pelaaminen ottelussa on epävarmaa.

Soton otti ennen taukoa toisen peräkkäisen voittonsa, kun kotiottelu WBA:ta vastaan hoidettiin tyylikkäästi 2–0. Kausi alkoi kahdella tappiolla, mutta suotuisien vastustajien myötä Soton pääsi kiinni voittokantaan ja onnistumiset ruokkivat varmasti joukkueen itseluottamusta. Kesällä puolustusta vahvistamaan hankittu keskuspuolustaja Mohamed Salisu jatkaa edelleen poissa vahvuudesta.

Kumpikin joukkue on avannut kautensa odotusten mukaisesti. Isännät ovat perustasoltaan kiistatta laadukkaampi kokonaisuus. Chelsea ansaitsee kotonaan hieman yli 60 prosentin suosikkiaseman. Vakiossa kotivoitto on kerännyt 76 prosentin kannatuksen ja ylipelatun kotivoiton rinnalle on syytä nostaa vaihtomerkki suojaksi.

2 Manchester C–Arsenal (1)

Valioliiga: City pelasi ennen maajoukkuetaukoa kaksi ottelua voitoitta. Ensin kotiottelu Leicesteria vastaan hävittiin rumasti 2–5 ja viimeisimpänä pisteet tasattiin Leedsin vieraana 1–1. Cityn standardeilla pistemenetykset ovat olleet yllättäviä, eivätkä peliesityksetkään ole yltäneet odotusten mukaiselle tasolle. Myös loukkaantumiset aiheuttavat City-leirissä päänvaivaa, kun sivussa Arsenalia vastaan ovat loukkaantuneet Kevin De Bryune, Gabriel Jesus ja Oleksandr Zinchenko.

Arsenalin kausi on alkanut tuloksellisesti vahvasti. Viimeksi kaatui kotona Sheffield 2–1, mutta peliesitys jäi odotuksiin nähden vaisuksi. Maajoukkuetauon aikana hankittiin pitkään Arsenaliin huhuttu Thomas Partey. Monipuolinen keskikenttäpelaaja on kuulunut jo usean kauden ajan Atletico Madridin avainpelaajiin.

City ansaitsee ottelussa taukoa edeltäneistä pistemenetyksistään ja poissaoloistaan huolimatta selkeän 65 prosentin suosikkiaseman. Vakion pelaajat eivät usko joukkueiden välisen tasoeron olevan edellä mainitun suuruine, sillä isäntien kannatus on vain 50 pinnaa. Ykkönen kuuluu selvästi alipelattuna merkkinä varmaksi.

3 Newcastle U–Manchester U (2)

Valioliiga: Newcastle otti kauden toisen voittonsa, kun se kaatoi kotonaan ennen taukoa pelatussa ottelussa Burnleyn 3–1. Voittoa voi pitää myös pelitapahtumiin nähden ansaittuna, mutta jo alkukaudesta on nähty viime kaudeltakin tuttuja pisteisiin venymisiä täysin vastoin pelitapahtumia. Newcastlen ykköstorjuja Martin Dubravka jatkaa loukkaantumisen vuoksi sivussa.

Unitedin vaikeudet kotikentällä saivat jatkoa, kun se menetti ulosajon myötä otteen pelistä Tottenhamia vastaan häviten lopulta 1–6. Alkukauden tappiot keräävät Manchester Unitedin tapauksessa tarpeettoman paljon palstatilaan, mutta myös peliesitykset ovat jääneet rajusti jälkeen odotuksista. Siirtoikkunan lopulla saatiin lisää vahvistuksia, kun Edinson Cavani ja Alex Telles liittyivät punaisten paholaisten vahvuuteen.

Tasoero on alkukauden vaikeuksista huolimatta Unitedin hyväksi merkittävä. United palaa voittokantaan hieman alle 60 prosentin todennäköisyydellä. Vakiossa pelaajat ovat reagoineet alkukauden tuloksiin lyhytnäköisesti ja vieraiden kannatus on jäänyt alle 50 prosentin. Vierasvoitto kuuluu kierroksen ehdottomiin runkomerkkeihin.

4 Rotherham–Norwich C (2)

Championship: Rotherhamin kauden alkua voi pitää ainakin tuloksellisesti onnistuneena. Kasassa on neljän kierroksen jälkeen viisi pistettä ja se on pystynyt ajoittain haastamaan itseään laadukkaampiakin joukkueita. Ennen taukoa pisteet tasattiin kotiottelussaan Huddersfieldia vastaan 1–1, mutta niukka tappio ei olisi ollut pelitapahtumiin nähden vääryys.

Norwichin startti sarjaporrasta alempana on ollut tuloksellisesti vaikea. Viimeksi tuli kotona 0–1-tappio Derbylle, vaikka joukkue hallitsi ottelua voittoon oikeuttavalla tavalla. Viime kaudet Kanarialintujen runkopelaajiin lukeutunut puolustaja Ben Godfrey siirtyi maajoukkuetauon aikana Evertoniin. Norwichin onneksi niin ikään viime kauden avainpelaajiin Valioliigassa lukeutunut Todd Cantwell on jäämässä seuraan Valioliiga-seurojen kiinnostuksesta huolimatta.

Joukkueiden välinen tasoero on Norwichin hyväksi selkeä ja vieraat joutuvat ottelussa aloitteelliseksi osapuoleksi isäntien vetäytyessä matalaan blokkiin. Norwich ansaitsee ottelussa hieman alle 50 prosentin todennäköisyydellä toteutuvan suosikkiaseman. Vakiossa hieman alipelattu vierasvoitto kelpuutetaan varmaksi asti.

5 Barnsley–Bristol C (1X)

Championship: Barnsleyn kausi on alkanut voitoitta. Viimeksi joukkue taipui vieraissa Boroa vastaan 1–2, vaikka peliesitys olisi oikeuttanut pistesaaliiseen. Samaa voi todeta koko Barnsleyn alkukaudesta, sillä joukkue ei ole esiintynyt merkittävästi vastustajaansa heikommin yhdessäkään ottelussa.

Bristol on puhtaalla pelillä sarjan piikkipaikalla ja tuloksellisesti vahva kauden alku on viimeisintä taukoa edeltänyttä ottelua lukuun ottamatta myös peliesitysten valossa perusteltu. Viimeksi 1–2-vierasvoitto Forestista tuli melko selvästi vastoin pelitapahtumien kulkua.

Alkukaudesta epäonninen Barnsley ansaitsee kotonaan marginaalisen suosikkiaseman. Vakion pelaajat ovat hullaantuneet Bristolin neljästä peräkkäisestä voitosta ja merkinneet vieraat hurjaan 55 prosentin suosikkiasemaan. Ykkösristi kattaa kohteessa 66 prosentin todennäköisyyskentän ja tarjoaa merkittävää etua järkipelaajalle.

6 Middlesbrough–Reading FC (1)

Championship: Middlesbrough’n kausi on alkanut vaihtelevin ottein. Neljän pelatun kierroksen jälkeen kasassa on voitto, kaksi tasapeliä ja avauskierroksen tappio Watfordin vieraana. Vaihtelevuudesta kertonee se, että joukkueen peliesitys ylitti odotukset ainoastaan tappiossa Watfordia vastaan. Ennen taukoa voittotili aukeni kotona Barnsleyn kustannuksella 2–1, mutta pistejako olisi kuvannut tarkemmin pelitapahtumia.

Reading kausi on alkanut puhtaalla pelillä ja tuloksellisesti väkevässä startissa on tuttuja piirteitä viime kauden aloituksesta. Ennen maajoukkue taukoa joukkue yllätti kotona Watford 1–0, vaikka pistejako olisi kuvannut pelitapahtumia paremmin.

Boron otteet ovat viime kauden tapaan ailahdelleet. Readingin kauden aloitus näyttää tulosten valossa erinomaiselta, mutta peliesitysten valossa se olisi ansainnut voittaa ainoastaan kauden avauspelinsä Derbyn vieraana. Kauden neljän ensimmäisen ottelun perusteella on vaikea muodostaa joukkueista näkemystä, jonka perusteella Boro ansaitsisi kotikentällään 40 prosenttia pienemmän suosikkiaseman. Vakiossa vieraat on pelattu jopa suosikeiksi, joten kotivoitto tarjoaa laadukkaan varmavalinnan.

6 Brentford–Coventry C (1)

Championship: Brentford kärsi ennen taukoa 2–4-tappion kotonaan Prestonia vastaan. Vaikka ottelu oli loppulukemia tasaväkisempi, ei tappiota voinut pitää ansaitsemattomana. Kausi on alkanut hieman odotettua heikommin, mutta Bees on perustasoltaan sarjan ehdotonta eliittiä.

Sarjanousija Coventryn taival sarjaporrasta ylempänä on alkanut pisteiden valossa hyvin, mutta peliesityksiin nähden kolme pistettä on hieman liikaa. Ennen taukoa Coventry kärsi 1–3-tappion kotona Bournemouthia vastaan ja oli myös pelitapahtumien valossa loppulukemia vastaavalla tavalla heikompi.

Odotuksiin nähden nihkeästi kautensa aloittanut Bees palaa voittokantaan hieman yli 60 prosentin todennäköisyydellä. Tasoero vierailevaan sarjanousijaan on selkeä. Vakiossa isäntien kannatus on viitisen pinnaa yli todennäköisyyden, mutta laadukkaan Brentfordin painottaminen riveissä ylipelattunakin maistuu muita ylipelattuja suosikkeja paremmin.

8 Swansea–Huddersfield (X2)

Championship: Swansea on aloittanut kautensa tappioitta voitettuaan kahdesti ja pelattuaan kahdesti tasan. Ennen taukoa kotiottelu Millwallia vastaan voitettiin pelitapahtumiin nähden ansaitusti 2–1. Kokonaisuudessaan Swansean alkukausi on vastannut melko lailla odotuksia ja joukkue kuuluu rankingissa nousukarsintapaikkoja tavoittelevaan ryhmään.

Huddersfieldin kauden aloitus on vastannut melko tarkasti ennakko-odotuksia. Ennen maajoukkuetaukoa Hudds joutui tyytymään 1–1-pistejakoon sarjanousija Rotherhamin vieraana, vaikka hallitsi pelitapahtumia. Viime kaudella runsaasti vastuuta saaneen Lewis O’Brien puuttuminen loukkaantumisen vuoksi on tuonut tekemiseen haasteita.

Swansea on joukkueista selvästi laadukkaampi ja etenkin kahden viimeisen taukoa edeltäneen ottelun peliesitykset olivat vakuuttavia. Kotivoitto toteutuu kuitenkin maltillisella 54 prosentin todennäköisyydellä. Vakiossa räikeästi 74 prosentin kannatuksellaan ylipelattu kotivoitto on pakko jättää ulos riveistä.

9 Bournemouth–QPR (X2)

Championship: Valioliigasta pudonneet Bournemouthin kausi alhaalla on alkanut vahvasti. Joukkue on neljän kierroksen jälkeen tappioitta saldona kolme voittoa ja yksi pistejako. Kauden kolmannessa voitossa kaatui sarjanousija Coventry vieraissa 3–1. Myös peliesitys oli ottelussa vakuuttava ja voitto ansaittu.

QPR tahkosi ennen taukoa kaksi tasapeliä, joista viimeisin Sheffieldin vieraana pelitapahtumien mukaisesti 1–1. Kokonaisuudessaan Ärrien kauden alkua voi pitää onnistuneena, sillä se on esiintynyt tuloksiaan paremmin ja pistesaldon kuulusi olla peräti neljä pinnaa kertynyttä suurempi.

Bournemouth on joukkueista perustasoltaan kiistatta laadukkaampi ja ansaitsee kotona selkeän 57 prosentin suosikkiaseman. Vakiossa Bournemouth on keräämässä selvästi todennäköisyyttään runsaampaa kannatusta. Pelivalinta kohdistuu tuloksiaan paremmin kautensa aloittaneen vierasjoukkueen venymiseen pisteille.

10 Luton–Stoke (2)

Championship: Luton otti kauden kolmannen voittonsa kaadettuaan ennen taukoa kotona Wycomben 2–0. Voitto selkeästi heikompaa vastustajaa vastaan oli odotettu ja pelitapahtumien valossa ansaittu. Luton on kiistatta nostanut tasoaan, mutta alkukauden voitot ovat tulleet suotuisia vastustajia vastaan.

Stoke joutui selkeästä hallinnasta huolimatta tyytymään 1–1-pistejakoon kotona Birminghamia vastaan. Stoke on esiintynyt neljällä ensimmäisellä kierroksella kotona tullutta Bristol-tappiota lukuun ottamatta odotusten mukaisesti ja kaksi kautta jatkunut rämpiminen sarjan häntäpään sijoituksilla on kenties viimein jäämässä taakse.

Otteitaan kohentanut Luton on sarjataulukossa korkeammalla, mutta vieraat on syytä arvostaa selvästi laadukkaammaksi. Stoke ansaitsee vieraissakin noin 40 prosentin suosikkiaseman. Vakiossa Luton on merkitty vastaavaksi suosikiksi, joten pelivalinta on syytä kohdistaa rajusti alipelattuun vierasvoittoon.

11 Birmingham–Sheffield W (X2)

Championship: Birmingham on aloittanut kautensa tappioitta. Viimeksi pisteet tasattiin Stoken vieraana 1–1, mutta niukka tappiokaan ei olisi ollut pelitapahtumiin nähden vääryys. Onnekas pistesaalis ei ollut myöskään Birminghamille kauden ensimmäinen.

Miinusmerkkisellä pistesaldolla kautensa aloittamaan johtunut Sheffield tasasi viimeksi pisteet kotonaan QPR:n kanssa 1–1. Pistejakoa voi pitää tarkkana kuvauksena tasaisesta ottelusta. Miinuspisteet langettanut tuomio kentän ulkopuolisten asioiden hoidosta ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt Sheffieldin peliesitysten tasossa.

Sheffield on arvostettava joukkueista laadukkaammaksi, vaikka isännät ovat selviytyneet ensimmäisistä kierroksista tappioitta. Birmingham pysyy kotiedun turvin kiinni marginaalisessa suosikkiasemassa. Vakiossa kotijoukkueen kannatus on päälle 40 pinnan, joten kotivoiton ohitus tarjoaa kohteessa parhaan peli-idean.

12 Wycombe–Millwall (2)

Championship: Wycomben tekeminen sarjaporrasta korkeammalla on ollut odotetun vaikeaa. Ensimmäisen kuukauden saldo on surulliset neljä tappiota, 10 päästettyä eikä ainoatakaan tehtyä maalia. Ennakko-odotukset sarjan heikoimmasta joukkueesta näyttävät pitävän jopa odotettua selvemmällä marginaalilla paikkaansa.

Millwall joutui ennen taukoa taipumaan Swansean vieraana pelitapahtumiin nähden ansaittuun 1–2-tappioon. Vuosi sitten Millwallin peräsimeen hypännyt Gary Rowett on onnistunut nostamaan Millwallin tasoa putoamisviivan tuntumasta nousukarsintapaikkoja havittelevaan ryhmään.

Millwall ei ole parhaimmillaan kontrolloidessaan peliä suosikkina ja odotettu pelinkuva suosinee enemmän kotijoukkuetta. Tasoeroa on kuitenkin vieraiden hyväksi siinä määrin, että Millwall ansaitsee vieraissakin selkeän 57 prosentin suosikkiaseman. Vakiossa Millwall on kerännyt hieman todennäköisyyttään runsaammin peliä, mutta vieraat merkitään joka tapauksessa kohteessa varmaksi asti.

13 Blackburn–Nottingham (X2)

Championship: Blackburn on aloittanut kautensa odotettua väkevämmin. Neljältä ensimmäiseltä kierrokselta saldona on kaksi voittoa, tasapeli sekä tappio avauskierroksella Bournemouthin vieraana. Ennen taukoa päädyttiin kotona Cardiffia vastaan maalittomaan tasapeliin, vaikka joukkue loi maalipaikkoja voittoon oikeuttavan määrän.

Forestin kausi on alkanut yhtä synkin askelmerkein kuin edelliskausi kesällä päättyi. Kaikki neljän ensimmäisen kierroksen ottelut ovat päättyneet tappioon. Ennen taukoa tuli 1–2-tappio kotikentällä Bristolia vastaan, tosin melko selvästi vastoin pelitapahtumia. Tappio pakotti seurajohdon erottamaan Sabri Lamouchin. Tilalle palkattiin viime vuosilta Brightonista tuttu Chris Hughton.

Joukkueiden vastakohtaiset kauden alun otteet ovat nostaneet Blackburnin rankingissa ohuesti edelle. Forestin peräsimeen palkattu Hughton on saanut tauon aikana organisoida joukkueensa alkukauden heikkoa puolustuspeliä paremmalla tolalle. Blackburn ansaitsee kotonaan noin kerran kahdesta toteutuvan suosikkiaseman. Vakiossa Blackburn nauttii lähes 70 prosentin kannatusta, joten parikymmentä pinnaa ylipelattu ykkönen on ohitettava tylysti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?