Wilma, 19, avautuu urheilun vaietusta aiheesta – ”Se on sairasta” - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Wilma, 19, avautuu urheilun vaietusta aiheesta – ”Se on sairasta”

Nuori maajoukkueurheilija kertoi mielenterveysongelmistaan Expressenille.

Wilma Ljung Klingwall kertoi ruotsalaislehdelle ongelmistaan.­

14.8. 5:17

Wilma Ljung Klingwall on lupaus ruotsalaisessa jalkapallossa, mutta hän on maksanut menestyksestään kovaa hintaa. Hän on kärsinyt mielenterveysongelmista, jotka saivat lopulta yliotteen.

– Olen 19-vuotias ja sairauslomalla. En uskonut koskaan, että näin voi tapahtua, hän kertoi Expressenille.

AIK:n pelaaja kävi tutulla pelikentällä lähes päivittäin 12-vuotiaasta asti, mutta seinä nousi pystyyn viime huhtikuussa. Jo edellisenä vuonna oli ollut merkkejä, että kaikki ei ole kunnossa. Klingwall alkoi jäädä pois seuran aktiviteeteista.

Hän oli kärsinyt jo paniikkikohtauksista, mutta olo vain paheni. Syömisestä alkoi tulla lähes ylivoimaista, paino putosi ja henkinenkin olo paheni, kun keho ei saanut ravintoa.

Expressenin mukaan Klingwall tuli eräänä iltana kotiinsa ja kertoi äidilleen mitan olevan täynnä.

Ruotsin nuorisomaajoukkueissakin esiintynyt pelaaja ei kyennyt nauttimaan jalkapallosta. Hän kertoi panneensa menestyksensä joko sattuman tai onnen piikkiin.

– En ole koskaan nauttinut ottelusta. Se on sairasta. Olen sentään pelannut maajoukkueessa isoja maita vastaan ja ”Bajenia” (paikallisvastustaja Hammarbytä) vastaan täällä täyden katsomon edessä. Surullista, että tajuan asian vasta nyt. Minun täytyy myös elää, enkä ole tehnyt niin sitten kuin oli 12-vuotias, Klingwall kertoi.

Wilma Ljung Klingwall U19-ikäluokan maaottelussa Islantia vastaan viime vuonna.­

Mielenterveysongelmat ja jaksamisvaikeudet ovat pitkään olleet tabu urheilussa. Nyt kuitenkin yhä useammat ovat uskaltaneet kertoa asiasta, mikä on rohkaissut myös muita sairastavia.

Suomessa esimerkiksi vapaaottelija Aleksi Nurminen kertoi hiljattain Urheilulehdelle omista rankoista kokemuksistaan.

Ruotsissa Klingwall panosti jalkapallouraansa todella voimakkaasti. Nyt hän kertoo tuntevansa häpeää siitä, kuinka suuriegoinen hän oli.

– Jos minulla oli ottelu seuraavana päivänä, vanhempani eivät saaneet tehdä mitään, mikä olisi häirinnyt nukkumistani. Ajattelin koko ajan vain sitä, mikä on parasta jalkapallolle.

Klingwall on hakenut ja saanut apua ongelmiinsa ammattiauttajilta, mutta ei tiedä, milloin palaa jalkapallon pariin – vai palaako lainkaan. Jos hän vielä pelaa, hän haluaa pelata ja nauttia.

Lehden mukaan Klingwall syyttää tapahtuneesta itseään mutta toivoo, että päättäjät panostaisivat pelaajien henkiseen hyvinvointiin entistä enemmän.

Pelaajan edustama AIK sijoittui viime kaudella Ruotsin Elitettanissa eli naisten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla neljänneksi. Tällä kaudella AIK on voittanut kaikki 10 otteluaan Elitettanissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?