Irvokasta pilaa: terroristijohtaja Osama Bin Ladenin kasvot ilmestyivät katsomoon – ”Mikään ei enää yllätä vuonna 2020”

Ympäri jalkapalloilevan maailman on keksitty keinoja, joilla tyhjiin katsomoihin saataisiin tunnelmaa. Se voi johtaa myös ikäviin sattumuksiin.

Laajemmassa arkistokuvassa Leeds pelaa tyhjille katsomoille vuonna 2013. Pikkukuvassa vuonna 2011 surmattu Osama Bin Laden.

25.6.2020 21:09

Jalkapalloa pelataan ympäri Euroopan tällä hetkellä tyhjille katsomoille. Syy on selvä, koronaviruksen leviämisen ehkäiseminen.

Monet seurat ovat kuitenkin kehittäneet korvaavia toimenpiteitä tuodakseen stadioneille väriä ja luodakseen yhteisöllisyyttä fanien kanssa.

Toukokuun lopussa Bayer Leverkusenin pelatessa Borussia Mönchengladbachin vieraana näkyi Borussia-Parkin katsomossa tuhansia pahvikatsojia.

Kyse oli Mönchengladbachin kannattajaryhmän kampanjasta. 19 euron hintaan fanit pystyivät lataamaan kuvansa verkkosivustolle, jonka kautta kasvokuvat päätyivät tulostettuna stadionille.

Jo tuolloin Bundesliigan verkkosivut kertoivat, että kampanjan avulla oli kerätty hyväntekeväisyyteen yli 15 000 euroa.

Katsojat oli tehty pahvista, kun Borussia Mӧnchengladbach ja suomalaisvahti Lukas Hradeckyn Leverkusen kohtasivat Borussia-Parkilla 27. toukokuuta.

Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Mestaruussarjassa, kaunis ajatus johti kuitenkin irvokkaaseen pilaan.

Mestaruussarjassa toisena oleva, nousua Valioliigaan tavoitteleva Leeds United isännöi tulevana lauantaina sarjassa kolmantena olevaa Fulhamia.

Muun muassa BBC uutisoi, että Elland Roadin katsomoon oli keskiviikkona aseteltu Osama Bin Laden – tai siis hänestä teetetty pahvikuva.

Bin Laden oli terroristijärjestö al-Qaidan perustaja ja johtaja. Häntä pidettiin Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terroritekojen suunnittelijana.

Pitkään pakoillut Bin Laden kuoli Pakistanissa toukokuussa 2011 Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen hyökkäyksessä.

Pahvinen Bin Laden bongattiin Leedsin stadionilta nopeasti sen asettamisen jälkeen, ja tapahtunut lähti kiertämään sosiaalisessa mediassa. Asiasta twiittasi muun muassa tv-sarja Top Gearin juontaja Paddy McGuinness.

– Mikään ei enää yllätä minua vuonna 2020?

Twitterissä levinneessä kuvassa Bin Laden näkyy alarivissä keskellä.

Pahviselta Osama Bin Ladenilta joka tapauksessa evättiin pääsy tärkeään Fulham-otteluun.

– Leedsin tiedottaja kertoi, että pahvikuva on poistettu ja tarkastuksia tehdään parhaillaan, jotta varmistetaan, ettei stadionilta enää löydy loukkaavia kuvia Fulham-ottelun lähestyessä, kirjoitti brittilehti Mirror.

Fanit pystyvät ostamaan pahvikatsojan Leedsin otteluihin 25 punnalla.

Samankaltaiset irvileuat ovat olleet liikkeellä Independentin mukaan myös Australian rugbyliigassa.

Rugbykatsomosta oli bongattu kuvat muun muassa Iso-Britannian pääministerin Boris Johnsonin erityisneuvonantajasta Dominic Cummingsista sekä sarjamurhaaja Harold Shipmanista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?