Jalkapallon naisten MM-kisojen kisapaikaksi Australia ja Uusi-Seelanti - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Jalkapallon naisten MM-kisojen kisapaikka valittu

Yhdysvaltain huippuhyökkääjä Alex Morgan oli mukana voittamassa maalleen MM-kultaa viime kesänä.

Julkaistu: 25.6. 19:40

MM-tittelistä pelataan seuraavan kerran vuonna 2023.

Australia ja Uusi-Seelanti emännöivät jalkapallon naisten MM-kisoja kesällä 2023.

Australian ja Uuden-Seelannin hakemus voitti torstaina kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan viimeisen vaiheen äänestyksessä Kolumbian hakemuksen äänin 22–13.

– Hakuprosessi oli todella kilpailullinen. Haluamme kiittää molempia osapuolia mainitsemisen arvoisesta työstä. Hakemukset olivat todella hyvin valmisteltuja, Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kiitteli BBC:n mukaan.

Vuoden 2023 MM-kisoissa pelaa ensimmäistä kertaa 32 joukkuetta. Aiemmin joukkueita on ollut mukana 24. Australian ja Uuden-Seelannin jalkapalloliittojen mukaan kahdeksasta alkulohkosta neljä pelataan Australiassa ja neljä Uudessa-Seelannissa. Loppuottelu pelataan Sydneyssä.

Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään ensi kertaa kahden maanosaliiton yhteisvoimin. Australia on jalkapallokartalla osa Aasiaa ja Uusi-Seelanti Oseaniaa.

Juttua täydennetty kello 20.42.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?