Espoolainen jalkapalloilija Miikka Leinonen, 20, katosi torstain ja perjantain välisenä yönä. Poliisi etsii nuorta urheilijaa edelleen.
Ilta-Sanomat tavoitti maanantaina aamupäivällä Leinosen seuran, Kakkosessa pelaavan Grankulla IFK:n valmentajan Jari Europaeuksen.
Europaeus työskenteli myös viime kaudella samassa joukkueessa Leinosen kanssa. Europaeus oli viime kaudella kakkosvalmentajana FC Espoon joukkueessa, jossa Leinonen silloin pelasi.
Europaeus kertoo Leinosen liittyneen Grankulla IFK:n joukkueeseen tämän kauden harjoitusten alettua tammikuussa ja solmineen seuran kanssa uuden sopimuksen.
Leinosen katoaminen tuli Europaeukselle järkytyksenä. Puolustaja oli joukkueen mukana harjoituksissa vielä viime viikon keskiviikkona.
– Tämä on todella surullinen tapaus. Ei voi ymmärtää, Europaeus kommentoi IS:lle.
Entinen maajoukkuepelaaja ja pitkän linjan valmentaja Europaeus kertoi keskustelleensa tapauksesta Leinosen isän kanssa sunnuntai-iltapäivällä.
Leinonen ehti ennen katoamistaan olla uuden joukkueensa mukana reilun kuukauden. Europaeus kertoo, ettei tapahtunutta ole vielä ehditty käsitellä joukkueen kesken. GrIFK harjoittelee seuraavan kerran tänään maanantaina.
Europaeus kuvailee Leinosta kunnolliseksi ja hyväksi ihmiseksi.
– Se tuntemus, mikä minulla on hänestä, on, että hän on todella luotettava ja hoitaa aina hommansa. Tämä on todella ikävää, Europaeus kuvailee.
Katoamistapauksen osalta Europaeus kertoo olevansa mediatietojen varassa.
– Itsekin vanhempana tiedän, miten hirveä asia tämä on. Epätietoisuus on tässä pahinta.
Poliisin mukaan Leinosella oli katoamishetkellä vuorellinen farkkutakki.
”Toivotaan, että tässä käy vielä hyvin”
Leinosen entisen seuran FC Espoon toiminnanjohtaja Mikko Taivassalo kertoo IS:lle seuran saaneen tiedon pitkäaikaisen pelaajansa katoamisesta sunnuntaina. Taivassalo tapasi Leinosen viimeksi joukkueen harjoituksissa 13. tammikuuta ennen pelaajan siirtymistä GrIFK:n riveihin.
– En ole saanut mitään uusia tietoja. Tietenkin vähän huonolta näyttää kokonaiskuvan kannalta, Taivassalo kommentoi.
Taivassalo tuntee Leinosen pitkältä ajalta. Hän toimi maajoukkuetasoa lähestyvän Leinosen valmentajana tämän juniorivuosina.
– Hän on hyvinkin tunnollinen harjoittelija ja itsensä kehittäjä. Ollut fyysisesti valmis ja aina oikein hyvä pelaaja omalle joukkueelleen.
– Toivotaan, että tässä käy vielä hyvin. Hänellä olisi vielä hieno ura varmasti edessään. Mutta se on tässä nyt vähäpätöisintä.
”Nyt on aivan sekava olo”
Leinosta neljän vuoden ajan valmentanut, entinen FC Espoon valmentaja Ilir Zeneli kertoo IS:lle puhuneensa Leinosen isän kanssa sunnuntai-iltana tapahtuneesta. Zenelin mukaan Leinosen isä ei ole kuullut pojastaan torstaipäivän jälkeen.
– Hän on erittäin tasapainoinen ja fiksu, opiskelee yliopistolla. Aina särmä kaveri, Zeneli kuvaili Leinosta.
Zeneli kertoo nähneensä Leinosen kasvua nuoruusvuosilta nuoreksi aikuiseksi. Nykyään FC Lahdessa vaikuttava valmentaja tapasi Leinosen viimeksi FC Espoon kauden päätösjuhlien yhteydessä viime lokakuussa.
– Jos pitäisi kuvitella joku pelaaja vastaavanlaiseen tilanteeseen, niin en koskaan uskonut, että Leiska olisi tällä tavoin kadoksissa.
– Olen nähnyt näinä vuosina hänen kasvavan ei vain pelaajana, vaan myös ihmisenä. Nyt on aivan sekava olo. Toivottavasti säikähdyksellä selvitään.
Poliisin tietojen mukaan Leinonen oli katoamishetkellä torstain ja perjantain välisenä yönä ilmeisesti ollut matkalla Otaniemestä Helsingin keskustaan. Leinonen oli jäänyt linja-auton kyydistä perjantaina 7.2. noin kello 1.00 Linnankoskenkadun bussipysäkillä Töölössä Helsingissä. Hänellä oli katoamishetkellä yllään vuorellinen farkkutakki.
Kaikki mahdolliset havainnot Leinosesta katoamisaikana pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112 tai suoraan poliisille osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi tai numeroon 0295 413 031.
Leinosen vanhemmat ilmoittivat poikansa katoamisesta sunnuntaina iltapäivällä. Yhteensä 72 Kakkosen ottelua urallaan pelannut Leinonen on edustanut Suomea yhdessä alle 18-vuotiaiden maaottelussa.