Vakio: Pukilla mahdoton tehtävä

Julkaistu:

Vakioveikkaus
Leicester, Wolverhampton ja Brentford kierroksen parhaita hakuja.

1 Manchester U–Leicester 2

Valioliiga. Unitedin kauden alku on ollut kaksijakoinen. Uudet hankinnat ovat tuoneet ryhtiä puolustuspelaamiseen ja oman juniorituotannon helmet alkaneet ottaa roolia avauskokoonpanossa. Kokonaisuutena joukkue polkee kuitenkin paikallaan, kun hyökkäyspään tunnusluvut ovat heikentyneet puolustuksen vastaavien parantuessa. United joutui ennen maajoukkuetaukoa tyytymään tasapeliin, kun vierasottelu Southamptonia vastaan päättyi Unitedin viimeisen 20 minuutin miesylivoimasta huolimatta 1–1. Viikonlopun Leicester-ottelusta sivussa on pitkäaikaispotilaiden lisäksi Luke Shaw sekä runsas määrä epävarmoja osallistujia, kuten Aaron Wan-Bissaka, Paul Pogba, Anthony Martial ja Jesse Lingard.

Leicester on yksi tämän kauden Valioliigan mielenkiintoisimmista joukkueista. Kettujen viime kauden hyvä noste on jatkunut, ja neljästä ensimmäisestä ottelusta on suoriuduttu tappioitta. Ennen maajoukkuetaukoa joukkue kaatoi kotonaan Bournemouthin 3–1 ja peliesitys oli kokonaisuutena vakuuttava. Valmentaja Brendan Rodgersilla on pitkäaikaispotilaita lukuun ottamatta käytössään paras mahdollinen kokoonpano vierailuun Old Traffordille.

United ansaitsee kotonaan noin 55 prosentin suosikkiaseman. Epävarmojen osallistujien listalla on kuitenkin useita avainpelaajia, joiden puuttuessa United on haavoittuvaisempi kuin yhdessäkään alkukauden ottelussaan. Kotivoitto on jo kerännyt aavistuksen liikaa peliä ja pelikansan raha virtaa todennäköisesti kotisuosikin suuntaan vielä ottelun lähestyessä. Näin vastavirtaan uiminen kannattaa. Noin 24 prosentin todennäköisyydellä toteutuva vierasvoitto tarjoaa rohkean, mutta osuessaan hyvinkin edullisen varmavalinnan.

2 Tottenham–Crystal P 1

Valioliiga. Tottenhamin kausi ei ole lähtenyt odotetulla tavalla liikkeelle ja heikot peliesitykset ovat herättäneet keskustelua myös joukkueen kulisseissa tapahtuvista asioista. Ennen taukoa Tottenham tasasi pisteet Arsenalia vastaan Pohjois-Lontoon derbyssä 2–2 ja loppulukemat kuvaavat melko tarkasti pelitapahtumia. Myös loukkaantumiset vaivaavat Tottenhamia, kun sivussa ovat varmasti uudet hankinnat Ryan Sessegnon, Giovanni Lo Celso sekä epävarmoja osallistujia Davinson Sanchez, Eric Dier, Tanguy Ndombele ja Kyle Walker-Peters.

Palacen kausi on lähtenyt tulosten valossa erinomaisesti liikkeelle, mutta mukana ollut myös runsaasti onnea, eikä sarjasijoitus neljäntenä vastaa peliesitysten tasoa. Viimeksi Palace otti kuitenkin ansaitun 1–0-voiton kotonaan Villaa vastaan, vaikka saikin pelata valtaosan toisesta puoliajasta ylivoimailla. Palacen loukkaantumistilanne on paranemaan päin, kun alkukauden sivussa olleet Martin Kelly ja James Tomkins lähestyvät pelikuntoa, vaikka saattavat olla sivussa vielä Tottenhamia vastaan.

Tottenham on alkukauden vaikeuksistaan huolimatta sarjan laadukkaimpia joukkueita ja ansaitsee kotonaan alkukaudesta reippaasti ylisuorittanutta Palacea vastaan noin 70 prosenttisen suosikkiaseman. Kohdilleen rastitettu kotivoitto kelpaa usein osuvana valintana varmaksi.

3 Wolverhampton–Chelsea 1X

Valioliiga. Wolves on suoriutunut alkukauden europelien mukanaan tuoman otteluruuhkan huomioiden erinomaisesti. Viimeksi se kärsi 2–3-tappion Evertonin vieraana, mutta pistejako olisi ollut paremmin pelitapahtumia kuvaava lopputulos. Wolvesilla on otteluruuhkassa ollut etunaan erinomainen loukkaantumisonni, mutta viikonlopun ottelusta Chelseaa vastaan sivussa on tärkeä wingback Matt Doherty.

Chelsean peli on parantunut kauden edetessä ja siirtokiellon vuoksi isoon roolin nousseet nuoret pelaajat ovat ilahduttaneet ennakkoluulottomilla peliesityksillään. Nuorella joukkueella on kuitenkin vielä oppirahoja maksettavanaan, kuten viime kierroksen varmalta näyttäneen kotivoiton kääntyminen kahden maalin johtoasemasta 2–2 tasapeliin. Maajoukkuetauko on tuonut Chelsean kokoonpanotilanteeseen palautumisen sijasta huolia, kun pelikuntonsa suhteen epävarmoja osallistujia viikonlopun otteluun ovat N’Golo Kante, Pedro, Mateo Kovacic ja Emerson.

Chelsea ansaitsee ottelussa perustasonsa turvin marginaalisen 40 prosentin suosikkiaseman, mutta poissaolot voivat vielä ruuvata todennäköisyyttä pienemmäksikin. Todennäköinen pelinkuva suosii isäntiä, jotka ovat parhaimmillaan pallottomassa kontrapelaamisessa. Vieraat ovat keränneet jo hieman liikaa peliä ja etu löytyy vierasvoiton ohituksesta.

4 Sheffield U–Southampton X2

Valioliiga. Sheffield United kiusasi viimeksi Chelseaa ja tuli loppuhetkillä kahden maalin takamatkalta tasoihin. Pistejako ei kuitenkaan ollut pelitapahtumien valossa Sheffieldin kannalta ansaittu lopputulos. Joukkue on muihin sarjanousijoihin nähden hyvin puolustuksellisesti organisoitu joukkue, mutta se näkyy joukkueen hyökkäyspään tehojen puutteena. Varmoja poissaoloja Sheffieldillä ei ole, mutta Kean Bryan ja John Fleck ovat epävarmoja osallistujia.

Southamptonin viime kauden alisuorittamisesta on puhuttu paljon, mutta kuluvalla kaudella se on saanut juuri sen mitä on pelitapahtumien valossa ansainnutkin. Viime kierroksella Soton tasasi Sheffieldin tavoin pisteet itseään isomman kanssa, kun kotiottelu Manchester Unitedia vastaan päättyi 1–1. Sivussa Southamptonilta on Nathan Redmond sekä epävarmoja osallistujia Ryan Bertrand ja Moussa Djenepo.

Isäntäjoukkue on marginaalinen 38 prosentin suosikki ja aavistuksen ylipelattu kotivoitto houkuttelee kääntämään katseet vieraiden menestyksen puoleen. Kakkosristi-kombinaatio tarjoaa usein osuvan valinnan ennakkoon vähämaaliselta vaikuttavassa kohtaamisessa.

5 Brighton–Burnley 1

Valioliiga. Brightonin alkukausi uuden päävalmentajan alaisuudessa on sujunut kokonaisuutena positiivisissa merkeissä ja tunnusluvut ovat joukkueen perustaso huomioiden kelvollisia. Brighton joutui viime kierroksella toteamaan hallitsevan mestarin paremmakseen, kun vierasottelu Manchester Citya vastaan päättyi isäntien 4–0-voittoon. Sivussa viikonlopun ottelusta Burnleyta vastaan ovat edelleen pitkäaikaispotilaat Yves Bissouma, Jose Izquierdo ja Ezequiel Schelotto.

Burnley taisteli kotonaan Liverpoolia vastaan hyvin ottelun alun, mutta epäonnisten sattumien myötä peli kääntyi nopeasti Liverpoolille, joka voitti lopulta 3–0. Burnleyn alkukausi on tulosten valossa ollut onnistunut, mutta joukkue on nauttinut suotuisasta onnesta. Piste per peli tahtiakaan ei voi pitää täysin ansaittuna pelitapahtumiin nähden. Burnleyn loukkaantumistilanne on kelvollinen. Ainoastaan uutena hankinta täksi kaudeksi saapunin Danny Drinkwaterin on varmasti sivussa. Johann Berg Gudmundssonin pelikunto on kysymysmerkki vielä ottelun alla.

Joukkueet ovat tällä kaudella hyvin samankaltaisia niin valmentajien suosiman pelifilosofian kuin tasonsakin puolesta. Brighton ansaitsee kotiedun turvin 46 prosentin suosikkiaseman ja aavistuksen alipelatuksi jäävä kotivoitto on kelpuutettava kohteessa varmaksi. Suuremmissa järjestelmissä vaihtomerkit harkintaan.

6 Norwich C–Manchester C 2

Valioliiga. Norwich hävisi viimeksi West Hamin vieraana 0–2, eikä lopputulos jättänyt epäselvyyttä joukkueiden välisestä tasoerosta. Yksinkertaiset virheet puolustuspäässä muun muassa sijoittautumisen kanssa ovat tulleet kaikissa Norwichin itseään laadukkaampia joukkueita vastaan tutuksi ja noiden virheiden minimoimiskyky ratkaisee joukkueen tulevaisuuden Valioliigassa säilymisen suhteen. Myös loukkaantumiset vaivaavat Kanarialintuja, kun sivussa viikonloppuna ovat loukkaantumisista kärsivät Timm Klose, Onel Hernandez, Tom Trybull. Epävarmojen osallistujien listaa tähdittävät Max Aarons ja Christoph Zimmermann.

Hallitseva mestari Citizens antoi kotonaan Brightonille oppitunnin 4–0-voitollaan, vaikka iskikin jälleen maaleja reilusti paikoihinsa nähden. Cityn peli on rullannut alkukaudesta pelottavan hyvin. On vaikea nähdä edes Liverpoolin pystyvän haastamaan sitä mestaruustaistossa. Myös Cityllä on omat huolensa loukkaantumisten kanssa, kun sivussa ovat varmasti Aymeric Laporte, Leroy Sane, Benjamin Mendy sekä epävarmoja osallistujia Gabriel Jesus, Ilkay Gundogan ja John Stones.

Tasoero joukkueiden välillä on sarjan suurimpia, ellei suurin, ja Norwichin yllätyssaumat marginaaliset. Noin 85 prosentin todennäköisyydellä toteutuvaa vierasvoittoa laadukkaampaa varmaa ei kierroksella ole tarjolla.

7 Swansea–Nottingham 1X

Championship. Swansea ryösti viimeksi täydet pisteet Leedsin vieraana 1–0-voitollaan. Swansea oli läpi ottelun vastaanottavana osapuolena, mutta onnistui iskemään loppuhetkillä maalin kulmapotkusta. Joukkueen sijoitukseen sarjan piikkipaikalla oikeuttavia pisteitä on kuitenkin kertynyt pelitapahtumiin nähden reilulla kädellä, eikä viime kierroksen onnekas voitto kärkikamppailussa ole ainoa laatuaan.

Nottinghamin alkukausi on ollut tasaista suorittamista joukkueen hävittyä toistaiseksi vain kertaalleen. Ruuvia pitäisi kuitenkin pystyä kiristämään entisestään, jotta näennäisesti kontrollissa olevat ottelut saadaan ratkottua voitoksi. Viime kierroksen ottelussa Prestonia vastaan juuri viimeinen puristus jäi puuttumaan ja joukkue tasasi pisteet pelitapahtumienkin valossa oikeudenmukaisesti 1–1.

Swansea on luokkaa laadukkaampi ja ansaitsee kotonaan noin 55 prosentin suosikkiaseman. Kotivoiton kannatus on karannut yli kymmenen pinnaa korkeammaksi, mutta kotivoittoa ei rohkene jättää ulos kupongilta. Ohituksen sijaan vaihtomerkki asetetaan tasapelille.

8 Charlton–Birmingham X2

Championship. Charlton porskuttaa tappioitta kärkikahinoissa, vaikka sitä pidettiin ennen kauden alkua todennäköisimpänä putoajana. Matkassa on ollut luonnollisesti hyvää onnea, kuten viime kierroksen 2–0-voitossa Prestonia vastaan. Perustasoon ei ole syytä alkukauden perusteella tehdä kuin marginaalinen korjaus, joka nostaa joukkueen enintään putoamisviivan yläpuoleiseen ryhmään.

Myös Birminghamin tuloskunto on pelitapahtumiin nähden yläkanttiin, ja joukkueen perustaso on lähellä sarjan keskimääräistä joukkuetta. Birmingham otti viime kierroksella jo kauden kolmannen voittonsa kaataen kotonaan Stoken ansaitusti 2–1.

Charltonin ansaitsee alkukauden kovasta tuloskunnostaan huolimatta 43 prosentin suosikkiasemansa lähinnä kotiedun turvin. Pelikansa on hullaantunut tappioitta eteenpäin rynnivän sarjanousijan tuhkimotarinasta ja arvostaa kotivoiton toteutuvaksi noin 60 prosentin todennäköisyydellä. Kotivoiton ohitus tarjoaa loistavan edun järkipelaajalle.

9 Stoke–Bristol C 1

Championship. Stoke on kuuden pelatun kierroksen jälkeen sarjan viimeisenä yhdellä pisteellään. Viimeksi tuli takkiin vieraissa Birminghamia vastaan 1–2 ja ottelusta kertovat tunnusluvut todistavat Stoken pelanneen jälleen tappioon oikeuttavalla tavalla. Alisuorittavien joukkueiden kohdalla ”kriisijoukkue”-sana on kärsinyt inflaatiota. Usein kyseessä on vain vajavaisella informaatiolla tehty lyhytnäköinen oletus, mutta Stoken kohdalla tilanne saattaa olla toinen.

Bristol on esiintynyt alkukaudesta vakuuttavasti ja pelillinen taso on jopa ylittänyt odotukset. Viimeksi joukkue tasasi pisteet kotonaan Boron kanssa 2–2, ja pistejako oli myös pelitapahtumien valossa looginen lopputulos. Vaikka Bristolin keräämät pisteet ovat olleet pelitapahtumiin nähden ansaittuja, nouseminen tällä kaudella nousukarsintaryhmään vaatii vielä tasonnostoa entisestään.

Kummankaan tämän hetkinen sarjasijoitus ei ole täysin linjassa perustason kanssa, mutta Stoken tilanne on kaikilla mittareilla mitattuna hälyttävä. Tästä huolimatta on Stoken oltava kotikentällään Bristolia vastaan noin 45 prosentin suosikki ja pelikansan näkemyksen ollessa täysin päinvastainen tarjoaa kotivoitto lähes 15 prosenttia alipelatun varmavalinnan.

10 Preston–Brentford 2

Championship. Preston hätyyttelee sarjan kärkipään joukkueita kymmenellä pisteellään. Viime kierroksella joukkue joutui tyytymään 1–1-pistejakoon Nottinghamin vieraana, vaikka hallitsi pelitapahtumia pitäen Nottinghamin tyystin pois paikoilta tasoitusmaaliin johtanutta tilannetta lukuun ottamatta. Prestonin hyvä tuloskunto on ollut pelitapahtumiin nähden ansaittu, mutta kuuden kierroksen jälkeen sen arvotusta ei ole syytä nostaa montakaan pykälää keskikastin rankingsijoituksesta.

Brentford palasi viime kierroksella tasolleen myös tulosten valossa, kuin Derby kaatui kotona suvereenilla peliesityksellä 3–0. Epäonniset pistemenetykset eivät anna syytä muuttaa näkemystä siitä, että omia polkujaan kulkeva Brentford taistelee tällä kaudella paikasta Valioliigaan.

Ottelun todennäköisyyskenttä jakautuu tasaisesti, eikä Brentfordin marginaalinen suosikkiasema ole liioiteltua. Pelikansa ei ole aikaisemminkaan tällä kaudella arvostanut Brentfordia ja isännät on jälleen nostettu peräti 57 prosentin suosikkiasemaan. Tarjolla on todella edullinen ohipeli isännistä, mutta lähes 20 prosenttia alipelattu vierasvoitto otetaan rohkeasti varmaksi asti.

11 QPR–Luton X2

Championship. QPR haki viimeksi vastoin odotuksia 2–1-vierasvoiton Sheffield Wednesdayta vastaan. Ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu, mutta QPR onnistui realisoimaan kummatkin huippupaikkansa isäntien epäonnistuessa omissaan. QPR:n sijoitus sarjataulukossa kahdeksantena ei vastaa ennen kautta asetettuja odotuksia ja on myös alkukauden pelitapahtumiin nähden yläkanttiin. Rankingissa QPR kuuluu edelleen putoamisviivan yläpuoliseen ryhmään.

Luton pääsi viettämään maajoukkuetaukoa kahden peräkkäisen voitetun ottelun turvin. Viime kierroksella se kaatoi kotonaan Huddersfieldin 2–1 ja ansaitsi voittonsa myös pelitapahtumin nähden selkeällä marginaalilla. Sarjanousijan pistetili on karttunut mukavasti kahdella voitolla, mutta tasoltaan se kuuluu ohuesti putoamisuhan välttävään ryhmään.

Joukkueiden välillä ei ole merkittävää tasoeroa ja kummankin joukkueen heikkoudet löytyvät puolustuspelaamisesta. Kotivoitto toteutuu hieman alle 50 prosentin todennäköisyydellä, mutta pelikansa on hypännyt isäntien kyytiin lähes 60 prosentin kannatuksellaan. Kotivoiton ohitus palvelee järkipelaajaa.

12 Blackburn–Millwall 1X

Championship. Blackburn on jäänyt alkukaudesta hieman alle odotusten, mutta pelilliset otteet vastaavat edelleen tukevaa keskikastin sijoitusta. Viime kierroksella joukkue hävisi vieraissa WBA:lle 2–3 ja jäi pelillisesti isäntien jalkoihin.

Millwall on ylittänyt sitä kohtaan asetetut odotukset, ja mikä merkittävintä, 12. sija on myös pelitapahtumiin nähden ansaittu. Nihilistinen prosenttipallo ei ole lähestymistapana katsojaystävällisin, mutta vain pisteet merkitsevät Etelä-Lontoossa. Viime kierroksella Millwall pelasi jo kauden kolmannen tasapelinsä isännöidessään Hullia 1–1-päättyneessä ottelussa. Vaikka Millwallin maali syntyi rangaistuspotkusta, oli ottelu maaliodottamien valossa tasainen ja pistejako oikeudenmukainen lopputulos.

Millwall on suorittanut alkukaudesta hieman odotuksia paremmin, mutta Blackburn on silti rankingissa korkeammalla. Isäntien 50 prosentin todennäköisyydellä toteutuva kotivoitto on silti syytä suojata vaihtomerkillä, sillä vähämaaliselta vaikuttavassa ottelussa tasapeli toteutuu hieman keskimääräistä useammin.

13 Middlesbrough–Reading FC 1

Championship. Boron kausi on lähtenyt nihkeästi liikkeelle ja joukkue on voittanut kuudesta ensimmäisestä ottelustaan vain yhden. Joukkueen laadun tietäen voi odottaa myös tuloskunnon kohentuvan kauden edetessä, eikä rankingia nousukarsintaan kärkkyviltä sijoilta ole tarvinnut kauden alun perusteella vielä muuttaa. Viimeksi pisteet tasattiin Bristolin vieraana 2–2 ja pistejako oli myös pelitapahtumien valossa looginen.

Readingin alkukausi on sujunut kokonaisuutena odotusten mukaan, vaikka pisteitä kertyikin kolmen ottelun tappiottomassa putkessa pelitapahtumiin nähden liikaa. Viime kierroksen kotona kärsitty 0–2-tappio oli pikainen paluu omalle tasolleen. Reading kuuluu rankingissa ohuesti putoamisviivan yläpuolelle.

Kyseessä on klassinen asetelma, jossa isännät ovat materiaaliltaan selvästi laadukkaampana joukkueena alisuorittaneet ja vieraat puolestaan pelanneet ylävireisemmin kuin yhden todennäköisimmistä putoajakandidaateista kuuluisi keskimääräisesti pelata. Boron kauden toinen voitto toteutuu noin 50 prosentin todennäköisyydellä ja joukkueen tasonnostoon riittää luottoa, vaikka kotivoiton pelikannatus on karkaamassa todennäköisyysarvioon nähden reiluksi.


Alla oleva taulukko avautuu ja kutistuu klikkaamalla otsikkoa.

+Pelisuositus
NroOtteluTod.näk. (%)Pelisuositus
1Manchester U - Leicester2
2Tottenham - Crystal P1
3Wolverhampton - Chelsea1X
4Sheffield U - SouthamptonX2
5Brighton - Burnley1
6Norwich C - Manchester C2
7Swansea - Nottingham1X
8Charlton - BirminghamX2
9Stoke - Bristol C1
10Preston - Brentford2
11QPR - LutonX2
12Blackburn - Millwall1X
13Middlesbrough - Reading FC1
Järj. (6+0), 16,00 e



+Pelijakauma vihjettä laadittaessa
KohdeOttelu1x2
1Manchester U - Leicester572618
2Tottenham - Crystal P721827
3Wolverhampton - Chelsea263044
4Sheffield U - Southampton403129
5Brighton - Burnley423226
6Norwich C - Manchester C101079
7Swansea - Nottingham672013
8Charlton - Birmingham602218
9Stoke - Bristol C302446
10Preston - Brentford572221
11QPR - Luton572320
12Blackburn - Millwall483121
13Middlesbrough - Reading FC572617