Täysin pähkähullu ottelu – Skotlanti ja Argentiina pelasivat toisensa ulos MM-jatkopaikoista dramaattisella tavalla

Julkaistu:

Naisten MM-kisat
Skotlanti ja Argentiina pelasivat yhden kaikkien aikojen dramaattisimmista otteluista – 3–3-tasapeli ei riittänyt kummallekaan jatkopaikkaan.
Sen piti olla täysin selvää pässinlihaa 70 minuutin jälkeen, kun Erin Cuthbert vei Skotlannin 3–0-johtoon: Skotlannin piti edetä jatkopeleihin ja Argentiinan matkata kotiin.

Lopputulos oli kaikkea muuta – ottelusta tuli yksi kaikkien aikojen dramaattisin MM-tasolla.

Milagros Menendezin 3–1-kavennuksen jälkeen tapahtumat alkoivat vyöryä sellaisella voimalla, etteivät ne jättäneet ketään kylmäksi.

Vain viisi minuuttia kavennuksesta Florencia Bonsegundo laukoi kierteisen laukauksen, jonka Skotlannin maalivahti Lee Alexander torjui yläriman kautta omaan maaliin.

Loppuminuutit Argentiina janosi tasoitusta kiihkeästi, ja se saikin rangaistuspotkun varsinaisen peliajan umpeutuessa. Rangasituspotkuun johtavaa kontaktia tarkasteltiin videolta nelisen minuuttia ennen lopullista tuomiota.

Osa pelaajista itki tuskaisen odotuksen aikana – Skotlannin pelaajat surusta, Argentiinan puolella uuden voittomahdollisuuden tuomasta ilosta.

Bonsegundo laukoi rankkarin kohti vasenta nurkkaa, mutta Alexander aavisti oikeaan suuntaan, torjui pallon eteensä ja selvitti vielä Bonsegundon jatkoyrityksenkin.

Skotlannin pelaajat juhlivat Alexanderia suurena pelastajana, mutta pian korealaistuomari Hyang Ok Rin pilli soi uudelleen. Hän oli saanut korvanappiinsa tiedon, että Alexander oli lähtenyt maaliviivalta liikkeelle liian aikaisin.

Rangaistuspotku uusittiin, ja toisella kerralla Bonsegundo laukoi pallo varmasti keskeltä sisään.

Lisäajan neljännellä minuutilla tulleen tasoitusosuman jälkeen molemmat yrittivät hakea epätoivoisesti vielä yhtä maalia, sillä tiedossa oli, että tasapeli ei riitä kummallekaan jatkopaikkaan.


Aika loppui kesken, joten uskomattoman 3–3-tasapelin jälkeen kentältä poistui kaksi myrtynyttä joukkuetta.

Tasapeli tiesi, että Argentiina jää D-lohkossa kahteen pisteeseen ja Skotlanti vain yhteen.

Skotlanti on jo varmasti ulkona MM-kisojen pudotuspelivaiheesta, mutta Argentiinalla on vielä hennonhento oljenkorsi jatkopaikkaan.

Se vaatii sen, että sekä Kamerun–Uusi-Seelanti että Chile–Thaimaa päättyvät tasapeliin. Silloin Argentiina olisi juuri se neljäs jatkoon selviävä lohkokolmonen. Jos joku neljästä maasta voittaa ottelunsa, myös Argentiina saa pakata kassinsa kotimatkaa varten.

D-lohkon toisessa ottelussa Englanti voitti Japanin 2–0 ja varmisti lohkovoiton puhtaalla pelillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt