Kolumni: Qatarilaiset koijarit - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Kolumni: Qatarilaiset koijarit

Muun muassa BeIN-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Nasser al-Khelaifia syytetään epäselvyyksistä, jotka liittyvät vuosien 2026 ja 2030 jalkapallon MM-kisojen tv-oikeuksien kauppaamiseen.

Julkaistu: 31.5.2019 10:04

Nasser al-Khelaifi ei ole kuka tahansa hahmo, vaikka harva suomalainen miestä tunnistaa, kirjoittaa Juha Kanerva.

Kansainvälinen jalkapalloliitto (Fifa) ilmoitti viime viikon keskiviikkona, että se luopuu suunnitelmastaan laajentaa Qatarissa pelattavat vuoden 2022 MM-kisat 48 maan turnaukseksi.

Mikäli kisojen osallistujamäärää olisi kasvatettu, ottelumäärän lisääntyminen olisi edellyttänyt useampia järjestäjämaita.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt ja kansainvälinen rakennusliitto (BWI) vastustivat kisojen laajentamista maihin, joissa ihmisoikeudet ja työolot ovat vielä huonommalla tolalla kuin Qatarissa.

Se, että Arabiemiraatit, Bahrain ja Saudi-Arabia eivät saanet otteluita järjestettävikseen, ei johtunut edellä mainittujen järjestöjen protesteista vaan kansainvälisestä politiikasta.

Qataria ympäröivät maat asettivat sen kesällä 2017 poliittiseen ja kaupalliseen saartoon, eikä asetelma ole muuttunut sen jälkeen. Saarto olisi pitänyt purkaa, jotta Fifa olisi ollut valmis antamaan osan otteluista Qatarin naapurimaiden järjestettäviksi.

***

Qatar on ollut viime viikolla otsikoissa myös yleisurheiluun liittyen. Dohassa järjestetään syksyllä MM-kilpailut, ja niiden hakuprojektia tutkivat parhaillaan Ranskan oikeusviranomaiset.

Syyttäjä Renaud van Ruymbeke ilmoitti keskiviikkona, että qatarilaisen BeIN-televisioyhtiön (Al-Jazeeran urheilukanava) pääjohtajan Yousef al-Obaidlyn epäillään lahjoneen Kansainvälisen yleisurheiluliiton vaikuttajia ennen kuin IAAF:n johto päätti vuoden 2017 MM-kisojen järjestäjästä.

Le Monden mukaan al-Obaidlya epäillään myös rahanpesusta. Doha ei saanut noita kisoja, mutta qatarilaisille myönnettiin myöhemmin vuoden 2019 MM-kisat.

***

Myös BeIN-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Nasser al-Khelaifi on joutunut epäiltyjen listalle – niin Sveitsissä kuin Ranskassa.

Hän ei ole kuka tahansa hahmo, vaikka harva suomalainen miestä tunnistaa. Hän on ranskalaisen suurseuran PSG:n puheenjohtaja ja Uefan hallituksen jäsen. Jälkimmäiseen tehtävään qatarilainen valittiin helmikuussa 2019 ”seurojen edustajana”.

Sveitsiläiset syyttävät al-Khelaifia epäselvyyksistä, jotka liittyvät vuosien 2026 ja 2030 jalkapallon MM-kisojen tv-oikeuksien kauppaamiseen.

Ranskan syyttäjäviranomaiset ovat yhdistäneet hänet vuonna 2011 tapahtuneeseen IAAF:n voiteluun. IAAF:n puheenjohtajana toimi tuolloin Lamine Diack, joka on ollut kotiarestissa Pariisissa vuodesta 2015 lähtien.

Urheilujärjestöjen omissa selvityksissä edellä mainitut herrat ovat saaneet puhtaat paperit. Poliisin käsittelyssä asioita ei pystytä sopimaan tutulla hyvä veli -systeemillä, jolla urheilumaailma pyörii.

Qatarilaiset koijarit yrittävät pitkittää prosessia syksyyn. Syyttäjä van Ruymbeke jää kesällä eläkkeelle, eikä hänen seuraajansa ole välttämättä yhtä tiukka kaveri.

Ja vielä...

Kansainvälinen olympiakomitea jätti amatöörinyrkkeilystä vastaavan lajiliiton Aiban sivuun Tokion olympiajärjestelyistä. Päätös perustui kolmihenkisen työtyhmän selvitykseen, jota oli laatimassa KOK:n suomalaisjäsen Emma Terho.

Lisää Juha Kanervan kolumneja voit lukea täältä.