Vakio: SalPa kupongin ideavarma

Julkaistu:

Vakioveikkaus
Kotimaan kohteet palaavat vakiokupongille. Susista, FC Jazzista ja FC Vaajakoskesta otetaan ohipeli.

1 EIF–MyPa 1

Ykkönen. EIF oli viime kaudella Ykkösen parhaimmistoa, mutta hyytyi loppumetreillä ulos nousuun oikeuttavilta sijoilta. Kausi on alkanut tuloksellisesti nihkeästi ja viimeksi pisteet tasattiin kotona TPS:n kanssa 1–1. MyPa on palaamassa korkeammille sarjatasoille, mutta materiaali ei näytä vielä riittävän Ykköseen. Alla on kolme tappiota ja vain yksi tehty maali. Ekenäs on heikentynyt viime kaudesta, mutta kauden alku on ollut vastustajien osalta haastava. Ekenäs on kotonaan noin 60 pinnan suosikki, joten kotivoitto kelpaa kupongin runkovarmaksi.

2 JIPPO–Klubi 04 1

Kakkonen, lohko A. Jippo on saanut tälle kaudelle tuoretta verta valmennusryhmäänsä. Kauden alku on ollut pelillisesti hyvä, vaikka kaksi ensimmäistä ottelua ovat päättyneet 0–0-tuloksiin. Klubi 04 putosi viime kaudella Ykkösestä ja on aloittanut kautensa Kakkosessa nuorelle joukkueelle tyypillisen ailahtelevasti. Viimeksi kaatui kuitenkin luokkaa vahvempi Pepo kotikentällä 2–1. Jippo lähtee tähänkin otteluun puolustuksen kautta. Kauden ensimmäinen voitto toteutuu Joensuun keskuskentällä kerran kahdesta. Kotivoitossa on kaikki varman ainekset.

3 Sudet–FC Viikingit X2

Kakkonen, lohko A. Sarjanousija Sudet pelasi viimeksi 0–0-tasapelin MiPK:n vieraana, ja tätä edelsi 0–4-kotitappio Pepoa vastaan kauden avausottelussa. Viikinkien aloitus ei ole ollut sen parempi, sillä joukkue hävisi kotona MP:lle 1–2 ja avausottelussa vieraskentällä Klubi 04:lle 1–6. Kumpikin joutuu todennäköisesti tällä kaudella taistelemaan putoamista vastaan. Sudet on kotikentällään marginaalinen suosikki, mutta kohde rastitetaan ohittamalla vielä Kakkosen pelitempoon totuttelevat isännät.

4 JäPS–VJS 1

Kakkonen, lohko A. Viime kaudella Kakkosen A-lohkossa toiseksi sijoittautuneelle JäPS:lle kauden alku on ollut haastava. Ensimmäisessä ottelussa se hävisi vieraissa Reippaalle 1–3 ja joutui viimeksi tyytymään 1–1-tasapeliin NJS:n isäntänä. VJS on tullut ryminällä Kakkoseen. Kolmesta ottelusta on alla voitto ja kaksi tasapeliä, joista viimeisin kotona Reipasta vastaan 2–2-lukemin. Vieraiden terävästä kauden aloituksesta huolimatta JäPS on joukkueista laadukkaampi ja voittaa ottelun hieman alle kerran kahdesta. Kotivoitto kelpaa kupongille varmaksi asti.

5 TamU–P-Iirot 1

Kakkonen, lohko B. TamU vastasi yhdestä viime kierroksen yllätyksistä, kun se kaatoi vieraskentällä GrIFK:n 3–1. Legendaarinen Tamperelaisjoukkue oli vähällä tippua viime kaudella ulos Kakkosesta, mutta tämä kausi vaikuttaa alun perusteella lupaavalta. Pallo-Iirot hävisi viimeksi kotonaan Honka Akatemiaa vastaan 1–2, mutta onnistui avausottelussa KäPaa vastaan hyödyntämään miesylivoimansa ottaen 1–0-vierasvoiton. TamU ottaa kotona kolme pistettä sarjanousijalta noin 52 prosentin todennäköisyydellä, joten alipelattu kotivoitto kelpaa piikiksi.

6 EPS–SalPa 2

Kakkonen, lohko B. EPS hävisi viimeksi paikallisottelun FC Espoota vastaan 1–3, mutta kaatoi kauden avausottelussa TamUn kotona 2–1. SalPa on aloittanut kautensa vahvasti, kun viimeksi kaatui kotona KäPa 3–0. Kauden avausottelussa joukkue tasasi pisteet vieraissa GrIFK:n kanssa 1–1. SalPa on tälläkin kaudella yksi Kakkosen B-lohkon parhaista joukkueista ja ansaitsee vieraskentällä sarjanousijaa vastaan selvän suosikkiaseman. Vierasvoitto on yksi kupongin parhaista ideavarmoista.

7 KaaPo–FC Espoo 1

Kakkonen, lohko B. KaaPo on aloittanut kautensa vahvasti, kun se yllätti viimeksi Gnistanin vieraissa 2–1 ja pelasi kauden avausottelussa kotonaan 0–0-tasapelin Honkaa vastaan ollen epäonninen viimeistelyssä. Myös FC Espoo on aloittanut kautensa vahvasti kahdella voitolla, mutta syy löytyy otteluohjelman suotuisuudesta, sillä vastustajat ovat olleet sarjanousijoita. KaaPo voittaa ottelun kotonaan vähintään kerran kahdesta, joten kotivoitto ei kaipaa rinnalleen muita rastituksia.

8 FC Jazz–GrIFK X2

Kakkonen, lohko B. Jazz on aloittanut surkeasti ja hävinnyt kolme ensimmäistä otteluaan, päästänyt yhdeksän ja tehnyt itse vain yhden maalin. Viimeksi tuli tappio sarjanousija Ilvestä vastaan vieraissa 0–3. Myös GrIFK:n alkukausi on ollut odotuksiin nähden heikko, kun sekin metsästää vielä ensimmäistä voittoaan kahden pelatun ottelun jälkeen. Kumpikin janoaa kauden avausvoittoa, mutta vieraiden kannalta skenaario näyttää todennäköisemmältä. GrIFK voittaa ottelun noin 40 pinnan todennäköisyydellä, joten suosikiksi asetettu isännät asetetaan ohituskaistalle.

9 KäPa–Ilves2 1

Kakkonen, lohko B. KäPan kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle. Alla kaksi tappiota. Viimeksi tuli takkiin vieraissa SalPaa vastaan 0–3, mutta erityisen kirvelevä oli avauskierroksen tappio kotona sarjanousija P-Iiroja vastaan 0–1-lukemin. Sarjanousija Ilves on aloittanut kautensa odotuksiin nähden hyvin. Viimeksi kaatui Jazz kotona 3–0. KäPa on kuulunut vuosia Kakkosen B-lohkon keskikastiin ja kuuluu sinne myös tällä kaudella. Rutiinivoitto kotikentällä sarjanousijasta toteutuu noin 55 prosentin todennäköisyydellä.

10 FCV–PK-37 X2

Kakkonen, lohko C. FCV:n kausi on alkanut karmaisevasti, kun kummastakin kauden ottelusta on ollut tuomisina tappiot ja maaliero on kahdeksan maalia pakkasen puolella. PK-37:n kausi on alkanut lähes yhtä rajusti – kaksi tappiota, seitsemän päästettyä eikä ainuttakaan tehtyä maalia. FCV pääsee ensimmäistä kertaa kotikentälleen, jossa se on noin 40 pinnan suosikki. Kotikenttä ei ollut kuitenkaan viime kaudellakaan menestyksen tae, joten paras valinta kohteessa on kotijoukkueen ohitus.

11 VIFK–OLS 1X

Kakkonen, lohko C. VIFK vältti putoamisen Kakkosesta kabinettipäätöksen myötä ja on aloittanut kautensa voitolla ja tappiolla. Edelliskierroksella kärsitty 0–5-vierastappio RoPS 2:a vastaan herätti jälleen ilmoille viime kaudelta tutut kysymysmerkit joukkueen tasosta. OLS on hävinnyt kummatkin kauden ottelunsa 0–1, viimeksi kotona SJK Akatemiaa vastaan. Joukkueiden välillä ei ole suurta tasoeroa, ja VIFK on kotonaan noin 47 pinnan suosikki. Kupongille rastitetaan kotivoitto tasapelivarmistuksella.

12 JS Hercules–RoPS2 12

Kakkonen, lohko C. Herculesta povattiin kauden alla yhdeksi nousijakandidaateista ja joukkue eteni myös neljännesvälieriin Suomen Cupissa. Viimeksi Hercules otti ansaitun 3–1-vierasvoiton VPS Akatemiaa vastaan. RoPS:n kakkosjoukkue dominoi viime kaudella oman lohkonsa Kolmosta ja pyrkii nyt tekemään tulosta sarjaporrasta ylempänä. Viimeksi kaatui VIFK kotona puhtaasti 5–0. Hercules on kotona noin 45 prosentin suosikki, mutta vakuuttavasti aloittaneen RoPS:n vierasvoitto on syytä mahduttaa kupongille mukaan.

13 KajHa–JBK X2

Kakkonen, lohko C. Sarjanousija Kajaanin Hakan kausi ei alkanut toivotulla tavalla, kun samoista sijoista taisteleva ja niin ikään Kakkosen C-lohkoon täksi kaudeksi noussut VPS Akatemia haki Kajaanista 3–1-vierasvoiton. Pietarsaaresta ponnistava JBK on puolestaan aloittanut kauden kahdella voitolla. Viimeksi kaatui kotona FCV peräti 7–1. JBK on joukkueista laadukkaampi ja isännät ovat kotiedun turvin marginaalisia suosikkeja. Kupongille vierasvoitto tasapeli varmistuksella.


Alla oleva taulukko avautuu ja kutistuu klikkaamalla otsikkoa.

+Pelisuositus
NroOtteluTod.näk. (%)Pelisuositus
1EIF - MYPA1
2JIPPO - Klubi 041
3Sudet - FC ViikingitX2
4JäPS - VJS1
5TamU - P-Iirot1
6EPS - SalPa2
7KaaPo - FC Espoo1
8FC Jazz - GrIFKX2
9KäPa - Ilves 21
10FCV - PK-37X2
11VIFK - OLS1X
12JS Hercules - RoPS 212
13KajHa - JBKX2
Järj. (6+0), 16,00 e