Mixu Paatelainen lähellä uutta maajoukkuepestiä

Julkaistu:

Jalkapallo
Mixu Paatelainen saattaa saada uransa kolmannen A-maajoukkueen luotsattavakseen.
Mixu Paatelainen, 52, on South China Morning Post -lehden mukaan ykkösvaihtoehto Hong Kongin maajoukkueen uudeksi käskijäksi.

Maa etsii uutta päävalmentajaa, sillä englantilainen Gary White irtisanoutui pestistään joulukuussa. White ehti valmentaa Hong Kongia vain muutaman kuukauden ennen kuin lähti Japanin kakkossarjassa pelaavan Tokyo Verdyn peräsimeen.

Entinen huippuhyökkääjä Paatelainen työskenteli Suomen maajoukkueen päävalmentajana 2011–2015. Hänen viimeisin työpaikkansa oli Latvian maajoukkueessa, jota hän luotsasi viime syksyn Kansojen liigassa.

SCMP:n mukaan Hong Kong voi ensin tarjota Paatelaiselle vain vuoteen 2020 ylettyvää sopimusta, sillä maan jalkapalloliiton rahoitus on katkolla.

– Olemme kuitenkin luottavaisia siitä, että hallitus jatkaa tukemistamme eikä Paatelaisen pidä kantaa huolta tulevaisuudestaan, SCMP:lle puhunut liittolähde sanoi.


Hong Kongin sijoitus Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan rankingissa on tällä hetkellä 140:s. Maan päätavoite ei ole vuoden 2022 MM-karsinnoissa, vaan Paatelaisen toivotaan johtavan Hong Kongin vuoden 2023 Aasian mestaruusturnaukseen.

– Hänellä on valtavasti kokemusta sekä maajoukkue- että seuratasolta. Uskomme vahvasti, että hän pystyy nostamaan Hong Kongin uudelle tasolle, SCMP:n lähde sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt