Kolumni: Printtiurheilun kultaiset vuodet

Julkaistu:

Kolumni
Aika entinen ei koskaan enää palaa, kirjoittaa Tuomas Manninen.
Teininä minulla oli idoleita: Pentti Linkola, Steve Coppell, Gordon Hill, Mickey Thomas, Voitto Sulander, Timo Järviö. Brittitrio oli ManUn laitahyökkääjiä. En päässyt koskaan jakamaan pukukoppia heidän kanssaan tai samaan korttirinkiin vieraspelimatkoilla. Olisi ehkä pitänyt mennä ensin johonkin nappulajoukkueeseen Suomessa. Linkolan kanssa sentään kilpailimme Pulmuset-joukkueessa WWF:n Lintumaratonilla.

***

Sulander ja Järviö olivat HS:n urheilutoimittajia, mutta eivät mitä tahansa ”niiloja”. He kirjoittivat lajeista jaloimmasta, jalkapallosta. Halusin samanlaiseksi. Matkaan ei tullut mutkia, sillä se ei koskaan alkanut. Kunnes lopulta, kesäkuussa 1985, astelin vihreänä toimittajakoululaisena HS:n urheilutoimitukseen. Ikää oli jo 26 vuotta. En ollut ollut päivääkään töissä lehdessä, en pienessä enkä isossa. HS-urheilua pidettiin hyvänä ensimmäisenä harjoittelupaikkana meille kaikkein kokemattomimmille. Siellä pääsi heti maistamaan työtä.

HS oli tuolloin fyysisestikin valtava sanomalehti. Urheilutoimitus oli suurvalta suurvallassa. Urheilusivujen määrä oli jotain sellaista, mitä nykynuoret eivät pysty edes kuvittelemaan. Eikä tarvitse. Heillä on netti. Nykyisin HS-urheilu on kääpiövaltio keskikokoisessa valtiossa, joskin hevosasiain tilankäyttö on historiallisen suurta.

Syyllistyisin katteettomaan itsekehuun, jos väittäisin keskustelleeni Sulanderin kanssa jalkapallosta. Tai mistään. Näin hänet läheltä useita kertoja, mutta en tohtinut avata suutani. Hän ei luultavasti nähnyt minua.

Järviökin pysyi pitkään etäisenä hahmona, kunnes loppukesällä koko iltavuoro lähti porukalla oluelle. Ehkä liemi liukasti kielen, sillä uskalsin esittää näkemyksiä jalkapallojournalismista. Muistaakseni halusin otteluselostusten perään kokoonpanot. Järviö oli muistaakseni samaa mieltä! Keskustelu jäi mieleen miellyttävänä. Timo Järviö menehtyi sairaskohtaukseen 6.3.2019 71-vuotiaana.

***

Nykyisin ei aina ole edes otteluselostuksia. Ainakaan divarista. Sain kunnian laatia Tänään ja Huomenna -palstoja, joita ilman penkkiurheilija oli hukassa. Niitäkään ei enää ole. Se on rikos lukijakuntaa kohtaan. Ennen oli kaikki paremmin.

Toimituksesta jäivät mieleen nuoret leijonat Jouko Jokinen ja Matti Rönkä, naiskiintiön haltija Outi Tuohimaa, sittemmin urakehittynyt kesätoimittaja Ari Pusa, eläväinen varttunut kesätoimittaja Heikki Jahkola, ystävällinen Erkki Aulio, rauhallinen vanha isäntä, esimies Jussi Syvänen, uutispäällikkö Pekka Aaltonen, toimittajat Markku Lahti ja Hannu Hänninen, miellyttävä jalkapalloavustaja ja sarjataulukkokoneen käyttäjä Ilkka Suomalainen ja eräs aika persoonallinen yleisurheiluavustaja. Ja free-piirtäjä Nissinen, joka höynäytti ensimmäisenä työpäivänäni tilaamaan piirroksen 2-palstaiseen uutistoimistojuttuun.

Urheilutoimittajan urani huippu oli päästä HJK:n infoon, jossa Jyrki Heliskoski pohjusti tulevaa KuPS-peliä. Minulla on epämääräinen muistikuva, että nolasin itseni esittämällä kysymyksen, jonka ainoa tarkoitus oli paljastaa asiantuntemukseni.

Ja vielä...

Kesä oli 1985 oli mukava: seurasin Suomenlahdella optimistijollien MM-kisat, Tampereella uinnin SM-kisat, Espoossa uintimaaottelun, Sulkavalla soudut ja laadin selostuksen pesiksen naisten SM-sarjan ottelusta Roihuvuoressa tajuamatta lajista yhtään mitään. Anteeksi.

Lisää Tuomas Mannisen kolumneja voit lukea täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt