Jalkapallo

Kommentti: Suomella on kasassa poikkeuksellinen ikäluokka tytöissä – Uruguayn MM-kisoissa joukkue voi mennä päätyyn asti

Julkaistu:

Jalkapallo
Marraskuussa Uruguayn alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa Suomella on erinomaiset mahdollisuudet menestyä, eivätkä mitalipelit ole utopiaa, kirjoittaa Ville Väänänen.
Saksalaisessa Ingelheimin kaupungissa tehtiin sunnuntaina suomalaista jalkapallohistoriaa, kun Suomen alle 17-vuotiaat tytöt voittivat Saksan 3–2.

Alle 18-vuotiaissa tai sitä nuoremmissa tytöissä Suomi ei ollut koskaan aiemmin voittanut lajin mahtimaata. Voiton arvoa lisää, että se tapahtui Saksan kotikentällä.

Vaikka kyse oli harjoitusottelusta, on silti syytä muistaa muutama seikka.

Ensinnäkin ottelu oli sekä Suomelle että Saksalle kenraaliharjoitus ennen kuukauden päästä alkavia MM-kisoja. Toiseksi Suomen joukkueen esitys oli poikkeuksellinen suomalaiseksi joukkueeksi. Ja kolmanneksi: Saksa on ikäluokan EM-kakkonen, joka vielä toukokuun lopputurnauksessa voitti kolmanneksi sijoittuneen Suomen alkulohkon ottelussa 2–1.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

EM-kisoissa Suomi kaatoi tyttöfutiksen suurmaista Hollannin ja Englannin, kun ne oli pakko voittaa.

Suomella on yksinkertaisesti erinomainen ikäluokka. Vuonna 2001 syntyneet tytöt vahvistettuna parilla vuotta nuoremmalla runkopelaajalla on mainio kokonaisuus.

Oli upeaa katsoa, kun Marko Salorannan luotsaama joukkue piti ajoittain Blumengartenin stadionilla emäntäjoukkuetta pilkkanaan. Palloa uskallettiin kierrättää alhaalta ja sitä pelattiin rohkeasti ahtaisiin väleihin. Vaikeistakin tilanteista päästiin useimmiten eteenpäin ilman pallonmenetystä.

Mutta Suomen peli oli muutakin kuin kierrätystä alakerrassa. Siitä löytyi variaarioita. Yhden pitkän syötön käynnistämän hyökkäyksen päätteeksi joukkueen nuorimpiin kuuluva Annika Huhta täräytti 2–0-maalin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Paljon nähneen jalkapallotoimittajan silmää hiveli erityisesti se rohkeus, jolla Suomi pelasi. Saksaa ei kunnioitettu tai pelätty.

Toki suurmaa Saksallakin oli hetkensä. Se pystyi osoittamaan, että Suomen joukkueella on vielä petrattavaa mitä tulee muun muassa yllättäviin muutoksiin vastustajan pelissä.

Toisaalta päävalmentaja Saloranta kertoi ottelun päätyttyä, ettei paikalla mahdollisesti olleille tulevien MM-vastustajien tarkkailijoille haluttu vielä näyttää kaikkia variaatioita Suomen pelistä.

Kunnioitettavaa rohkeutta

Silti: paljon nähneen jalkapallotoimittajan silmää hiveli erityisesti se rohkeus, jolla Suomi pelasi. Saksaa ei kunnioitettu tai pelätty. Päinvastoin joukkue uskalsi pelata omaa peliään – myös paineen alla. Eikä pelin lopussakaan tullut suomalaisille joukkueille tyypillistä sulamista tai paniikkia.

Lisäksi päävalmentaja Saloranta on kertonut joukkueen voitontahdosta. Kun Suomi viime keväänä pelasi Ranskassa EM-jatkokarsintaa, pelaajat nieleskelivät kyyneliä, kun Suomi jäi lajin huippumaata Ranskaa vastaan tasapeliin. EM-kisapaikka varmistui, kun Skotlannin verkkoon tehtiin riittävästi enemmän osumia kuin Ranska.

Suomen sunnuntaisen voiton arvoa lisää, että ryhmästä puuttui kaksi avainpelaajaa, Emmi Sirén ja Aino Vuorinen, jotka ovat alle 19-vuotiaiden EM-alkukarsinnassa.

Nähtäväksi jää, kuinka monta muuta pelaajaa alle 17-vuotiaista on mukana ensi keväänä alle 19-vuotiaiden EM-jatkokarsinnassa.

Sauma mennä MM-kisoissa pitkälle

Suomi arvottiin Uruguayn MM-kisoissa samaan alkulohkoon Uuden-Seelannin, Ghanan ja Uruguayn kanssa.

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet edetä alkulohkosta puolivälieriin. Sen jälkeen vastustaja kovenee merkittävästi, sillä vastaan tulee mitä todennäköisimmin Japani tai Brasilia.

Nähtyäni Suomen suorituksen nais- ja tyttöfutiksen kärkimaa Saksaa vastaan, uskallan ennustaa, että myös muut naisfutiksen huippumaat ovat tälle Suomen joukkueelle voitettavissa.

Entä mitä MM-kisojen jälkeen? Osa pelaajista osallistuu jo ensi keväänä vuotta vanhemman ikäluokan EM-jatkokarsintaan, kesällä ehkä EM-lopputurnaukseen. Viimeistään syksyllä ovat vuorossa alle 19-vuotiaissa oman ikäluokan EM-alkukarsinnat.

On kuitenkin selvää, että tämä vuonna 2001 syntyneiden ikäluokka tulee aikanaan muodostamaan rungon naisten maajoukkueessa, kuten vuosina 1986 ja 1994 syntyneet.

Kumpikin edellä mainituista ikäluokista edusti Suomea aikanaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Ensimmäisten joukossa kannattaa laittaa mieleen suomalaismaalivahtien Anna Koivusen ja Emma Immosen nimet.

Kaksikko tulee aikanaan ottamaan nykyisen maajoukkueen molarikaksikon Tinja-Riikka Korpelan ja Minna Meriluodon paikan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt