Suomalaistuomaria ylistetään maailmalla – korjaa yhden virheen tulikuuman ottelun uutisoinnista

Julkaistu:

Jalkapallo
Suomalainen jalkapallotuomari Mattias Gestranius kerää poikkeuksellisia ylisanoja sunnuntaisesta suorituksestaan.
Jalkapalloerotuomari Mattias Gestraniuksen puhelin on viime päivien aikana soinut tiuhaa tahtia. Haastattelupyyntöjä on sadellut Suomen lisäksi Kreikasta.

Ikävä tosiseikka on, että tuomarin hommissa haastattelut koskevat usein tehtyjä virheitä, mutta Gestranius on päässyt huomion keskipisteeksi pelkästään positiivisessa mielessä.

Paraisilta kotoisin oleva Gestranius vihelsi sunnuntaina tulikuuman Kreikan liigan ottelun PAOK Thessalonikin ja AEK Ateenan välillä. Ottelu ja Gestraniuksen päätuomarointi herätti jo etukäteen huomiota, sillä viime keväänä sama ottelu päättyi kaaokseen. PAOKin kreikkalais-venäläinen puheenjohtaja Ivan Savvidis raivostui tuolloin erotuomarille, joka oli hylännyt pelin loppuhetkillä kotijoukkueen tekemän maalin. Savvidis marssi kentälle käsiase vyöllään ja uhkaili tuomaria.

Lue lisää: Seurapomo hyökkäsi kentälle aseistettuna raivon vallassa – uhkaili erotuomaria Kreikassa

Tapauksen myötä Kreikan palloliitto päätti, että korkeimman riskin otteluihin hankitaan jatkossa ulkomaalaiset tuomarit.

Näin Suomen arvostetuimpiin jalkapallotuomareihin lukeutuva Gestranius, 40, päätyi keskelle PAOKin painekattilaa yhdessä avustavien erotuomareiden Mikko Alakaren ja Riku Vihreävuoren kanssa.

Suomalaiskolmikko selvitti työnsä niin mallikkaasti, että he ovat saaneet osakseen poikkeuksellista ylistystä. Kreikkalaismediassa päätuomari Gestraniusta on kehuttu kiivaasti ja esimerkiksi uutistoimisto AP on kirjoittanut suomalaisia ylistävän artikkelin.

– Ainahan se tuntuu hyvältä kun saa kehuja. Se on keskimääräisesti kivempaa kuin että haukutaan. Ja tässä harrastuksessa on aika harvinaista, että noin vuolaasti kehutaan, Gestranius kertoo Ilta-Sanomille.


Puhelinhaastattelun aikana Gestraniuksen puhelin piippaa toisen puhelun merkiksi.

– Nyt ne soittaa Kreikasta... mut pyydettiin sinne jopa johonkin tv-haastatteluun, samoin radiohaastatteluun. Mutta en mä nyt enää vastaa näihin, Gestranius naurahtaa.

Kreikkalaismedia on ollut haltioissaan Gestraniuksen suorituksesta. Suomalainen piti ottelun mainiosti hyppysissään, eikä viime keväisestä sekasotkusta ollut tietoakaan. Ottelu päättyi kotijoukkue PAOKin 2–0-voittoon ja siistin pelin jälkeen Gestranius oli näyttänyt keltaista korttia vain kolmesti, epätyypillisen vähän kyseiseen otteluun.

– Mä luulen, että isoimmat ongelmat noiden joukkueiden kohtaamisissa on taustoissa. Pelaajat käyttäytyivät todella hyvin, kenelläkään ei läikkynyt yli missään vaiheessa. Olin jopa vähän yllättynyt, että ottelu oli noinkin rauhallinen. Toivottavasti mulla oli osuutta siihen.

Kaksi joukkueiden taustoihin kuuluvaa henkilöä ajettiin kyllä ottelun aikana ulos tekniseltä alueelta, mutta nämä ulosajot eivät olleet Gestraniuksen tekoja. Niistä vastasi ottelun kreikkalainen neljäs erotuomari.

– Mä sain tietää tauolla ja ottelun jälkeen, että hän oli näin tehnyt. Heillä on ilmeisesti siellä vähän eri systeemit, Suomessahan se on aina erotuomari, joka poistaa henkilöitä tekniseltä alueelta, Gestranius kertoo.


Gestraniuksen mukaan onnistuneen tuomaroinnin tärkein tekijä on valmistautuminen. Gestranius on tunnettu siitä, että hän valmistautuu otteluihin huolellisesti ja sama analyyttinen lähestymistapa oli käytössä nytkin.

– Valmistautuminen on kaiken A ja O, kun lähdet viheltämään ulkomaille. Taustatyö pitää tehdä kunnolla. Mä haastattelin mun kreikkalaisia erotuomarikollegoita, joten tiesin tasan tarkkaan, millaisia pelaajatyyppejä on esimerkiksi keskikentällä, mitä on odotettavissa ja millaisia ongelmia saattaa syntyä.

Kollegoiden jututtamisen ohella Gestranius katsoi PAOKin ja AEK:n otteluita nauhalta. Ennakkovalmistautumiseen kului reilusti aikaa.

– Jos pelejäkin katsoi sellaiset viisi, kuusi ja tekee vähän klippejä, se on jo sellaiset 15 tuntia. Siihen puhelinsoitot päälle. Kyllä valmistautumiseen sai varmasti sellaiset kolme työpäivää menemään.

Valmistautuminen kannatti. Gestranius oli läpi ottelun tilanteen tasalla, eikä toisaalta sortunut ylilyönteihinkään.

– Kreikan liiton erotuomaripäällikkö kävi juttelemassa ennen peliä ja sanoi, että ”tästä tulee varmasti kova peli, mutta ole oma itsesi niin hyvä tulee”. Ja sitä mä yritin olla. Mä luulen, että jos maalaa piruja seinille etukäteen, niin on helppo ylireagoida, Gestranius sanoi viitaten viime keväisten tapahtumien aiheuttamaan jännitteeseen.

Gestranius sai ottelun jälkeen kiitoksia ja kehuja erotuomaritarkkailija Fernandéz Marínilta.

– Hän pyysi, että analysoin pelin ensin itse. Kun aloitin sanomalla, että mun mielestä peli oli yllättävän helppo, hän keskeytti heti ja sanoi, että ”tämä peli ei ole ikinä helppo, se oli sitä koska hoidit hommat niin hienosti”. Kyllä he olivat todella, todella tyytyväisiä.

Uutistoimisto pisti palkan reilusti yläkanttiin

Gestranius on urallaan viheltänyt useita muitakin kansainvälisiä otteluita, mutta samanlaiseen mediapyöritykseen hän ei ole aiemmin joutunut. Ylistäviä lehtijuttuja on osunut hänenkin silmiin, kun tuttavat ovat niitä hänelle lähettäneet.

Kehut ja kiitokset Gestranius ottaa luonnollisesti ilolla vastaan, mutta maailmalla kiertävään uutistoimisto AP:n juttuun päätyi pieni virhe, jonka hän haluaa korjata. Artikkelin mukaan Gestraniuksen erotuomaripalkkio olisi ollut 3000 euroa, mutta tämä ei pidä paikkaansa.

– Silloin mun ei kyllä tarvitsisi tehdä myyntityötä päivisin! Mun erotuomaripalkkio oli 800 euroa ja sillä olin kolme päivää poissa (töistä).

Gestraniuksen palkkion maksoi Suomen Palloliitto liittojen sopimuksen ja verotuksellisten syiden vuoksi.

– Kreikan liigassa erotuomaripalkkio on normaalisti 1500 euroa. Me neuvoteltiin palkkiosta ja ymmärrän, että Suomen Palloliitolla on vähän vähemmän rahaa kuin Kreikan liitolla, Gestranius sanoo.

Siviilissä Gestranius työskentelee teknisenä myyjänä Martten Finlandin palveluksessa. Vasta pari viikkoa sitten kyseisessä pestissä aloittanut tuomari jakaa kiitosta työnantajalleen, joka on mahdollistanut kansainväliset tuomarikeikat. Seuraavien viikkojen aikana kutsuu niin Euroopan liiga kuin Kansojen liigakin.

– Tämä vaatii todella ymmärtävää työnantajaa, Gestranius kiittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt