Jalkapallo

Kolumni: Poikkeuslahjakkuus voi tuoda vaikeuksia uran rakentamiseen

Julkaistu:

Vaikeuksissa oleva Leroy Sane voi saada koko stadionin haukkomaan henkeään, kirjoittaa Johanna Nordling.
Istuin Essenin stadionilla yhdessä Suomi-paitaan pukeutuneen poikani kanssa. Oli lokakuinen perjantai kolme vuotta sitten, ilta-aurinko punersi dramaattisesti katsomorakenteita, kun ymmärsin katselevani tulevaa maailmantähteä.

Enkä tarkoita poikaani.

Vaan Saksan nuorten maajoukkueen numeroa 19: Leroy Sanéta.

Tuolloin 19-vuotias, Schalkessa vasta 22 Bundesliigan ottelua pelannut Sané ei ollut tietenkään valmis pelaaja. Hänelle sattui harhasyöttöjä ja suomalaiset tökkäsivät välillä pallon hänen jaloistaan. Silti hän erottui kentällä selvästi. Hän ohitti vastustajia niin kevyen oloisesti valtavalla lähtönopeudellaan ja oikea-aikaisilla harhautuksillaan – kuin ainoa aikuinen junnupelissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sané iski kaksi maalia ja syötti yhden. Saksa löi Suomen EM-karsintapelissä 4–0.

***

Vajaa vuosi tuon ottelun jälkeen Manchester City maksoi Sanésta 50 miljoonaa euroa. Pep Guardiola kasvatti nuorukaisesta tärkeän palasen systeemiinsä ja viime kaudella Sané valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.

Yhä hän erottuu kentällä. Hän tuntuu välillä kuin leijuvan pitkillä, eleganteilla askelillaan muilta karkuun ja hänen atleettinen, ketterä kehonhallintansa sekä vasemman jalan pehmeä pallokosketuksensa hivelevät silmää.

Poikkeuslahjakkuus saa kaiken näyttämään niin helpolta. Samalla poikkeuslahjakkuus voi kuitenkin tuoda vaikeuksiakin uran rakentamiseen, koska askeleet eteenpäin onnistuvat jopa liian helposti – kunnes ne eivät onnistukaan.

Kesäkuussa Joachim Löw heitti Sanén ulos Saksan MM-kisajoukkueesta – päätös, jota toki kritisoitiin valtavasti – ja myös Guardiola on alkukaudesta jättänyt turbolaiturinsa sivuun, puhunut tämän starttivaikeuksista uuteen kauteen.

Vaikka julkinen kritiikki omia joukkuetovereita kohtaan on aikalailla tabu huippufutiksessa, Saksan Toni Kroos katsoi sen tarpeelliseksi viime viikolla:

– Periaatteessa Leroylla on kaikki edellytykset maailmanluokan pelaajaksi. Mutta joskus tuntuu, että hän tarvitsee jonkun sanomaan, että hänen pitäisi käyttää potentiaaliaan. Meidän on löydettävä keino, miten hän voi päästä huippusuorituksiinsa.

***

Mikä siis oikein on Sanén ongelma? Laiskuus, puuttuva motivaatio tai heikko menestysjano, ylpistyminen? Liian nopea urakiito, joka on henkisesti uuvuttanut nuoren pelaajan?

Selvää joka tapauksessa on, että Sanén joukkueissa ollaan ymmällään. Pelaaja, joka voi saada koko stadionin haukkomaan henkeään, on juuri nyt jonkinlaisessa kuopassa.

Ja niin voi olla, etten katsonutkaan Essenissä tulevaa Suurta Pelaajaa, vaan vain huippulahjakkuutta, joka ei saakaan kaikkea irti mahdollisuuksistaan. Ero näiden teiden välillä on joskus pieni, ja usein päästä, ei jaloista kiinni.

Ja vielä...

Vaikka Sanén jalkapalloilijan ura ei juuri nyt hohda kirkkaimmin, yksityiselämä kukoistaa. Sané ja hänen tyttöystävänsä, jenkkilaulajatar Candice Brook, saivat lauantaina ensimmäisen lapsensa, tyttären Rio Stellan.

Lisää Johanna Nordlingin kolumneja voit lukea täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt