Thaimaan luolapojat halutaan Helsinkiin – perinteinen jalkapalloturnaus valmistelee upeaa elettä: ”Ilman muuta maksamme” - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Thaimaan luolapojat halutaan Helsinkiin – perinteinen jalkapalloturnaus valmistelee upeaa elettä: ”Ilman muuta maksamme”

Helsinki Cupilla on tapana rahoittaa ulkomaisten joukkueiden kisamatkoja. Ihmepelastuksen kokenut thaijoukkue Villisiat halutaan ensi kesän turnaukseen.

Luolapojat pääsivät pois sairaalasta keskiviikkona. Lääkäreiden mukaan he voivat hyvin.­

20.7.2018 14:01

Tham Luangin luolasta pelastetut pojat yritetään kutsua ensi kesäksi pelaamaan Helsinki Cupiin. Toimitusjohtaja Kirsi Kavanne kertoo, että johtoporras on suunnitellut asiaa.

– Emme ole vielä ehtineet tekemään lopullista päätöstä, mutta asia on ollut esillä. Annamme ensin pölyn laskeutua ja kontaktoimme asianomaisia sen jälkeen, Kavanne kertoo Ilta-Sanomille.

Ruotsin Göteborgissa pelattava Gothia Cup lähetti thaipojille kutsun ensi kesän turnaukseen viime viikolla. Göteborgin ja Helsingin turnaukset pelataan perinteisesti perättäisinä viikonloppuina, ja monet ulko­maa­laiset joukkueet kiertävät kesäisin molemmat Pohjoismaiden suurimmat junioriturnaukset.

– Tänäkin vuonna moni joukkue suuntasi meidän turnauksestamme Göteborgiin. Se olisi luonteva vaihtoehto myös thaipojille.

Pojat pitivät lehdistötilaisuuden päästyään pois sairaalasta. Osa heistä kertoi haaveilevansa jalkapalloammattilaisen urasta.­

Helsinki Cup kutsuu vuosittain turnaukseensa ulkomaisia joukkueita ja tukee niiden kisamatkaa rahallisesti. Tänä kesänä tukea jaettiin esimerkiksi brasilialaisille joukkueille.

Villisiat voisi olla yksi ensi kesän tukikohteista.

– Ilman muuta maksaisimme luolapojille ylläpidon Helsingissä turnauksen ajalle, Kavanne sanoo.

Villisikojen pelaajilla pitää kiirettä, jos he aikovat osallistua kaikkiin tapahtumiin, joihin heidät on viime aikoina kutsuttu. Muun muassa eurooppalaiset suurseurat Manchester United, FC Barcelona ja Benfica ovat houkutelleet luolapoikia tapahtumiinsa. Pojille on lähetetty kutsuja edustusjoukkueiden otteluihin, junioriturnauksiin ja harjoitusleireille.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa kutsui pojat jo pelastusoperaation aikana vieraakseen MM-finaaliin, mutta Moskovaan matkustaminen olisi ollut viime tiistaina luolasta pelastetuille Villisioille liian aikaista.

Helsinki Cupin avajaisissa Senaatintorilla yritettiin ottaa maailman suurin joukkuekuva tänä kesänä.­

Joukkueen 11–16-vuotiaat pelaajat ja heidän 25-vuotias valmentajansa pääsivät pois sairaalasta keskiviikkona. Lääkäreiden mukaan pojat voivat hyvin ja heidän painonsa on alkanut nousta.

Moni pojista ilmoitti heti ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan unelmoivansa jalkapalloilijan urasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?