Valmentaja Steven Polack tarttui taas eksoottiseen haasteeseen – ”Sopimus oli paksu kuin kirja” - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Valmentaja Steven Polack tarttui taas eksoottiseen haasteeseen – ”Sopimus oli paksu kuin kirja”

Steven Polack kuvattuna Ghanassa 2010.

Julkaistu: 21.5.2017 11:29

Steven Polack otti ohjat ghanalaisessa suurseurassa Asante Kotokossa.

Jalkapallovalmentaja Steven Polack on tarttunut uuteen haasteeseen Ghanassa. Hän teki sopimuksen maan suurseuroihin kuuluvan Asante Kotokon kanssa.

Sopimus allekirjoitettiin viime viikonloppuna. Paperinivaska oli paksu kuin kirja.

– Minulta meni tunti sen lukemiseen. Se oli täynnä itsestään selvyyksiä, kuten älä vedä kännejä joka ilta, älä käytä huumeita ja niin edelleen, Polack kertoi Ilta-Sanomille puhelimitse Ghanasta.

Sopimus kestää kuluvan kauden loppuun eli syksyyn. Siinä on optio kahdesta seuraavasta vuodesta.

Myös Berekum Chelsea oli kiinnostunut Polackista.

Englantilaislähtöinen Polack, 56, muistetaan Suomessa etenkin ansiokkaasta pelaajaurastaan RoPSissa ja FC Interissä. Hän on rakentanut valmentajauraansa Suomessa vaihtelevalla menestyksellä. Hän oli viimeksi apuvalmentajana KTP:ssä.

Steven Polack RoPSin pelaajana 1986.

Polack tuntee Ghanan hyvin jo entuudestaan. Hän valmensi siellä King Faisalia 2007–09 ja Bechem Chelseaa 2009–10.

Maalinteon vaikeus

Tuore työ on Polackin uran toistaiseksi suurin. Kotoko lukeutuu Ghanan suurseuroihin, vaikka on maan liigassa tällä hetkellä vasta sijalla seitsemän. Edellinen päävalmentaja Zdravko Logarusic sai potkut.

Joukkue on sarjan puolivälissä 11 pinnaa perässä johtavaa WAFAa. Maaliero paljastaa ongelmakohdan: 15 ottelun jälkeen 9–9!

Tehtyjen maalien määrä on liigan ylivoimaisesti pienin. Päästettyjä on toiseksi vähiten.

Puitteita parempaan pitäisi olla. Kotoko on voittanut Ghanassa ennätykselliset 24 liigamestaruutta, viimeksi 2014.

– En ole ehkä vieläkään täysin ymmärtänyt, kuinka suuresta seurasta on kyse, Polack kertoi.

Steven Polack Accran kansallisstadionilla 2010.

Polackin mukaan seuralla on maassa jopa kahdeksan miljoonaa kannattajaa. Yli 40 000 vetävä Baba Yara -kotistadion ei ole täyttynyt viime aikoina.

– Kuten muuallakin maailmassa, jos joukkueella ei mene hyvin, ihmiset eivät tule katsomaan. Toivottavasti nousemme pian esimerkiksi neljän joukkoon, niin väkeä alkaa taas varmasti tulla kotipeleihimme.

Seura lupaa aikaa

Polack on penkin päässä sunnuntaina cupin ottelussa Proud Unitedia vastaan. Kotoko pelaa ensimmäisen liigaottelunsa Polackin komennossa 28.5.

– Olen pitänyt pelaajien kanssa pitkiä palavereja ja opetellut samalla, kuka tarvitsee mitäkin. Tunnen täkäläisen mentaliteetin. Olen erittäin innoissani tästä työstä, Polack kertoi.

Seuran viestintäpäällikkö Obed Acheampong lupasi seuran verkkosivuilla aikaa uudelle päävalmentajalle:

– Polack on valmentaja, ei taikuri. Ja vaikka hän olisikin taikuri, hän tarvitsee aikaa. Polack on oikea mies tehtävään. Meidän on oltava valmiit ylä- ja alamäkiin, ja mitä tahansa tapahtuukin, meidän on tuettava häntä ja oltava kärsivällisiä, Acheampong sanoi.

Polackin välittömäksi tehtäväksi on kerrottu pelaajien itseluottamuksen palauttaminen.