Ismo

Jalkapallo

Futislegenda kuvattiin kasvot verillä humalaisen onnettomuuden jälkeen – ”Hän ratkesi jälleen”

Julkaistu:

jalkapallo
Paul Gascoigne ei onnistunut pysymään raittiina.
The Sun julkaisi lauantaina kuvan futislegenda Paul Gascoignesta. Viime tiistaina otetussa kuvassa ”Gazzan” kasvot ovat pahasti verillä. Lehden mukaan pitkään alkoholiongelmien kanssa taistellut Gascoigne on ratkennut jälleen ryyppäämään.

1980- ja 90-luvuilla Englannin maajoukkueessa loistanut pelaaja löi päänsä kesken alkoholinhuuruisen päivän. Ohikulkijat huomasivat Gascoignen kun tämä hoiperteli lounasaikaan ulos taksista ginipullo kädessään. Huolestuneet naapurit soittivat poliisit myöhemmin paikalle, kun hänen pelättiin kadonneen. Etsinnät päätettiin pian, kun hänet nähtiin toisessa taksissa. Tuossa vaiheessa kunto oli niin huono, ettei Gascoigne onnistunut pitämään housuja jalassaan.

– Hän halusi taksin tuovan hänelle tupakkaa ja viinaa, mutta kuski poistui paikalta, kun Gazza ei pysynyt pystyssä, nimetön lähde paljasti lehdelle.

Poliisit kuljettivat Gascoignen kotiinsa ensiavun kautta.

Gazzan lähipiiri onkin huolissaan, että entinen Tottenhamin ja Rangersin tähti häviää pian lopullisesti taistelunsa alkoholin kanssa. Ryyppyreissu sattui vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun 48-vuotias kehui löytäneensä ”ihmehoidon” sairaudelleen yksityisklinikalla Englannissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Hoito antaa minulle toivoa, Gascoigne kertoi tuolloin.

Gascoigne on ollut hoidossa seitsemän eri kertaa alkoholisminsa vuoksi. Hän on ratkennut ryyppäämään kerta toisensa jälkeen.

– Hän ratkesi jälleen. Asiat ovat menneet viime aikoina huonoon suuntaan, ex-joukkuetoveri Gary Mabbutt kertoi lehdelle.

– Paulilla oli mennyt viime aikoina paljon paremmin. Harmillisesti nyt tuli pahaa takapakkia. Hänen ympärillään on tukiverkosto. Toivottavasti onnistumme auttamaan häntä eteenpäin.

Gascoigne muistetaan parhaiten Englannin paidasta MM-kisoista 1990 ja EM-kisoista 1996. Pelaajaurallaan hän edusti mm. Newcastlea, Tottenhamia, Laziota ja Evertonia. Hän pelasi kaikkiaan 57 maaottelua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    4. 4

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    5. 5

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    6. 6

      Anna, 30, valittiin Ähtärin pandojen hoitajaksi – työskenteli aiemmin Särkänniemen delfinaariossa

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      Poliisi tutkii: Rippikouluikäiset käyttäneet voimakkaita huumeita Iisalmessa – osa vanhemmista tiesi

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. 6

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    4. 4

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    5. 5

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    6. Näytä lisää