Miten Bayern Münchenistä tuli maailman vaurain ja menestyvin seura? - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Miten Bayernista tuli maailman menestyvin seura?

FC Bayernin säästötilillä lepää 187 miljoonaa euroa, kun muut Euroopan huippuseurat rypevät veloissa tai ovat riippuvaisia miljonäärien mielialoista. Miten se on mahdollista? Mitä Münchenissä tehdään toisin? Tämä on punaisen jättiläisen kasvutarina.

Viime kaudella Bayern juhli myös Saksan cupin voittoa.

12.1.2015 12:00

Pep Guardiola saapuu TsSKA-ottelua edeltävään lehdistötilaisuuteen harmaassa t-paidassa ja ajamattomassa parrassa. Hän istuu paikalleen mikrofonien eteen ja vilkuilee meitä toimittajia kulmiensa alta huolestuneen oloisesti, vaikka hänellä ei pitäisi olla huolen häivää.

Itse asiassa hänen pitäisi säteillä iloa, nauraa ääneen ja heittää ylävitosia joka suuntaan – onhan FC Bayern ylivoimainen sarjajohtaja ja Guardiola itse ihailtu sekä kunnioitettu valmentaja, jota monet Münchenissä kutsuvat silmääkään räpäyttämäksi neroksi, »Genie».

Ahtaassa lehdistösalissa Säbener Strassella istuu kuitenkin valmentaja, joka raapii päätään ja nyppii partaansa, vääntelee naamaansa. Pieniä eleitä, jotka kertovat epämukavuudesta. Guardiola ei ole tyytyväinen. Hän on täydellisyyden tavoittelija, siksi kroonisesti tyytymätön. Häntä ei naurata, vaikka hän on muovannut FC Bayernista häkellyttävän dominoivan joukkueen, kenties maailman parhaan tällä hetkellä.

Kahden ja puolen vuoden ajan Münchenissä on nähty menestyspiikki. Tuona aikana punaiset ovat kartuttaneet palkintokaappiaan Mestarien liigan pytyllä, eurooppalaisen supercupin voitolla ja seurojen maailmanmestaruudella, kahdella Bundesliigan mestaruudella ja kahdella Saksan cup-kannulla. Toisin päin ajateltuna: seura on hävinnyt vain yhden tittelin, Mestarien liigan viime keväänä, jolloin Real Madrid pudotti sen välierässä.

Bayern on ollut Mestarien liigan finaalissa kolmesti viiden viime vuoden aikana, kun mikään muu seura ei ole yltänyt edes kahteen finaalipaikkaan.

»Pelaamme aina voittaaksemme. Olemme FC Bayern, meidän on pakko voittaa», Guardiola vastaa erääseen kysymykseen, ja vaikka hän puhuu saksaa vähän epäselvästi, käyttää välillä vääriä sanoja tai hukkaa lauseen merkityksen kesken matkan, tämän lauseen hän osaa täysin oikein: »Wir müssen gewinnen.» Meidän on pakko voittaa.

Se on FC Bayern pähkinänkuoressa: voittamisen velvollisuus.

Sama viesti on talletettu seurasloganiin, joka kuuluu baijerilaismurteella »mia san mia» ja tarkoittaa suomeksi »me olemme me». Itsestäänselvyys. Mutta mitä tarkoittaa me olemme me? Se tarkoittaa: me voitamme, koska olemme ketä olemme, koska olemme me.

Herää kysymys, keitä he todella ovat, sloganien ja lehdistötilaisuuksien takana, syvällä sisimmässään? Mikä on FC Bayernin salaisuus? Millainen on sen tarina?

Tästä alkaa yksi versio.

Bayern Münchenin seuran tunnuslause kuuluu »mia san mia», eli »me olemme me».

FC BAYERN EI OLLUT syntyjään suuri. Kun Bundesliiga perustettiin vuonna 1963, Saksan jalkapalloliitto päästi vain yhden joukkueen kaupunkia kohti uuteen eliittisarjaan. Koska paikalliskilpailija TSV 1860 München oli juuri voittanut eteläisen alueliigan mestaruuden, se sai paikan auringossa, Bayern jäi kakkostasolle.

Münchenin jalkapallokulttuuri oli tuohon asti vielä varsin leppoisaa. Kaupungin molemmat merkittävät yhdistelmät olivat puoliammattilaisseuroja, ja paikalliskamppailu oli niiden vuoden kohokohta.

Vaikka 1860 oli vähän enemmän työläisten seura, kun taas Bayern yleisöltään yläluokkaisempi, akateemikkojen ja yrittäjien seura, suuri osa müncheniläisyleisöstä seurasi molempia joukkueita. Molemmat pelasivat Grünwalder Strassen kunnallisella stadionilla noin 25000 katsojan edessä, ja Bayern oli vuokralaisena Säbener Strassen treenikentillä.

Vastaperustettu Bundesliiga rikkoi kaupungin harmoniaa, sillä peliin tulivat isommat rahat, isompi huomio ja hierarkia. Kaupunki alkoi jakaantua sinisiin ja punaisiin.

Keväällä 1962 Bayernin puheenjohtajaksi nousi varakas rakennusurakoitsija Wilhelm Neudecker, joka sijoitti reilusti varojaan tuolloiseen yläliigajoukkueeseen tavoitteenaan nousu Bundesliigaan.

Yritysjohtajan tavoin ajatellut Neudecker palkkasi valmentajaksi ammattiluotsin, entisen Jugoslavian maajoukkuepelaajan Zlatko »Tschik» Èajkovskin ja teki vakuutusmyyjä Robert Schwanista ensimmäisen täysipalkkaisen joukkueenjohtajan Saksan jalkapalloilussa. Mukava palkka houkutteli seuraan myös pelaajia, muun muassa 19-vuotiaan hyökkääjäkyvyn Gerd Müllerin.

Raha oli yksi ratkaisu, toinen oli ammattitaito. Seuran junioripäällikkö Rudolf Weiss oli kompromissiton lahjakkuuksien hioja. Hänen käsistään edustusjoukkueeseen nousivat esimerkiksi maalivahti Sepp Maier – seuran ennätyspelaaja 700 ottelullaan Bayernille – ja eräs Franz Beckenbauer.

Kun Bayern vihdoin nousi Bundesliigaan kesällä 1965, juhlat olivat rankat, shampanja ja olut virtasivat Salvatorkeller-ravintolassa, josta 19-vuotias Beckenbauer jouduttiin kantamaan taksiin.

Kentällä punaiset eivät kuitenkaan tarvinneet kantoapua, sillä seuran ammattimaisuus ja nuorten pelaajien kunnianhimo tuottivat heti tulosta. Ensimmäisellä Bundesliigan kaudellaan Bayern ylsi kolmanneksi ja voitti Saksan cupin.

Heti seuraavana vuonna seura voitti cup-voittajien cupin, ensimmäisen kansainvälisen tittelinsä. Kun finaalissa kaatui Glasgow Rangers, Bayernin avauskokoonpanossa oli kuusi 21–23-vuotiasta pelaajaa.

Varakkuus, osaamisen hankkiminen, vahva juniorityö ja yritysmäinen ajattelutapa olivat jo tuolloin – kuten tänäänkin – Bayernin kasvun ja menestyksen taustalla.

Joukkueenjohtaja Schwanin kekseliäisyys kasvatti Bayernin kassavaroja. Hän solmi verkostoja yritysmaailmaan, aloitti yhteistyön Adidaksen kanssa ja järjesti ystävyysotteluita, jotka toivat seuralle mukavia ylimääräisiä tuloja.

Oman vetoapunsa Bayernille tarjosi Münchenin kaupunki, joka sai järjestettäväkseen vuoden 1972 olympialaiset. Peräti 80000 katsojaa vetävästä olympiastadionista tuli kisojen jälkeen Bayernin uusi kotiareena – merkittävä taloudellinen etu.

Vuonna 1970 Müncheniin saapui seurahistorian tärkein hahmo: Ulrich »Uli» Hoeness, jota kutsuttiin Euroopan nopeimmaksi hyökkääjäksi, koska hän juoksi sata metriä 11,0 sekuntiin. Joukkue koostui poikkeuksellisista pelaajista: maalissa Maier, puolustajana Paul Breitner, keskellä Beckenbauer, kärjessä Hoeness ja »pieni, paksu» Müller. Tai kuten tuolloinen keskikentän voimapelaaja Franz Roth yksinkertaisti 11Freunden 1970-lukunumerossa: »Franz alhaalla, paksu ylhäällä. Ja sitten pelattiin seinäsyöttöjä.»

Bayern nousi heti Euroopan huipulle. Punaiset voittivat kolmesti Bundesliigan mestaruuden 1972–74 ja yhtä useasti Euroopan cupin 1974–76.

Vuonna 1975 Bayern München juhli Euroopan cupin voittoa Franz Beckenbauerin johdolla.

Kun Hoeness joutui polvivamman takia lopettamaan pelaajauransa vain 27-vuotiaana 1979, myös Bayernin vahvin vaihe oli ohi. Seura oli murroksessa. Puheenjohtaja Neudecker vetäytyi tehtävistään ja unkarilaisvalmentaja Gyula Lóránt sai potkut rökäletappioiden takia. Joukkue äänesti eräällä bussimatkalla, että Lórántin apulaiskoutsi Pál Csernai jatkaisi päävalmentajana. Tuosta äänestyksestä kerrottiin jopa Saksan television pääuutislähetyksessä – niin tärkeäksi Bayern oli jo noussut.

Murroksessa ohjat otti uudeksi urheilutoimenjohtajaksi nostettu Hoeness, jonka pätevyys kaupan ja johtamisen alalla perustui teurastajamestari-isän liikkeessä auttamiseen ja edeltäjänsä Schwanin, kovapintaisen myyntimiehen, toiminnan seuraamiseen.

Kun Hoeness kahlasi läpi tilikirjat, hänelle valkeni, että Bayernilla oli kahdeksan miljoonaa markkaa velkaa. Pääomaa ei juuri ollut, sillä seura oli yhä vuokralla Säbener Strassella, samoin olympiastadionilla.

Pelaajana menestymään tottunut Hoeness tähtäsi silti korkealle.

»Halusin jotakin suurta, seuran kuin Real Madrid. Meidän vuosibudjettimme oli kuitenkin vain 12 miljoonaa markkaa, elimme täysin katsojalukujen varassa, ja kun satoi, ihmiset jäivät kotiin. Sellainen tunnelma seurassa vallitsi. Vaikka olimme voittaneet silloisen Mestarien liigan kolme kertaa, meitä ei pidetty suurseurana», Hoeness muisteli taannoin 11Freunden haastattelussa.

Hän päätti muuttaa yhtä jos toista.

YHÄ SYYSKIERROKSEN LOPULLAKIN, kohmeisessa joulukuussa, Bayernin mediapäällikkö Markus Hörwick saa päivässä noin 200 sähköpostia, näistä 30–50 on haastattelupyyntöjä – viikossa siis noin 1400 meiliä, joista kolmessasadassa pyydetään haastattelua.

Ei ihme, että Urheilusanomien pyyntöihin vastaus saapui vasta useamman soiton jälkeen. Vastaus oli odotettu: Ei aikaa, valitettavasti. Kun pyysin tämän jälkeen vain mahdollisuutta puhua hetken puhelimessa itse Hörwickin kanssa, yli 30 puhelinsoittoon ei edes vastattu.

Bayern on suuri, se on selvää – mutta myös ylimielinen?

Kun Hörwick aloitti Bayernin lehdistövastaavana vuonna 1981, vain kaksi paikallislehden toimittajaa kävi Bayernin harjoituksissa. Hörwick ja Hoeness päättivät aloittaa seurassa niin sanotun avoimen mediapolitiikan: julkisuus nähtiin hyväksi, seuran läsnäoloa lehdissä ja televisiossa haluttiin lisätä. Hyvät suhteet Bild-lehteen olivat erityisen arvokkaat.

Avoimuus toimi, lähes liian hyvin. Viimeistään 1990-luvulla jokainen lause, jonka Bayern-pelaaja päästi suustaan, oli uutinen. Seurapomot Hoeness, Beckenbauer ja Karl-Heinz Rummenigge käyttivät julkisuutta tietoisesti hyväkseen: provosoivat vastustajia ja puhuivat myös itsekriittistä »klartextiä», jota Guardiolakin myöhemmin ihmetteli.

Uli Hoeness, Karl-Heinz Rummenigge ja Franz Beckenbauer tutussa puuhassa.

Itsevarmuuteen sekoittui itsetietoisuutta: Bayern oli suuri ja tiesi sen.

Fröttmaningin metroasemalla Allianz-Arenan kupeessa fanit ovat pystyttäneet omia kojujaan. Heidän fanituotteensa eivät ole virallisia – lue: kesytettyjä – vaan niiden tekstit puhuvat suoraan Bayern-fanin sydämestä: »Teidän vihanne on meidän ylpeytemme!» »Polvistukaa alas, talonpojat, mestari on vieraana.»

Johtokunnan puheenjohtajan Rummeniggen mantra kuulostaa hieman samankaltaiselta: »Sääliä saa ilmaiseksi, mutta kateus on ansaittava.»

Kateus on ansaittu, vihasta voi olla ylpeä – mutta mitä tämä asenne kertoo seurasta?

Kun seuraavana iltana istun Augustiner-olutravintolassa Süddeutsche Zeitungin pitkäaikaisen urheilutoimittajan Thomas Kistnerin kanssa, hän tunnistaa heti tämän ilmiön.

»Bayern on ainoa seura, joka voisi kutsua itseään myös FC Deutschlandiksi. Mitä Saksasta tunnetaan maailmalla? Oktoberfest, Beckenbauer ja Bayern München», Kistner tiivistää.

»Bayern vetää koko saksalaisfutista, se on liian suuri kaatuakseen.»

Bayern on tottunut olemaan Saksan kiistaton ykkönen. Se on voittanut Bundesliigan 51 mestaruudesta lähes puolet, 23 kappaletta, kun seuraavaksi menestyneimmät seurat ovat viisi mestaruutta voittaneet Dortmund ja Mönchengladbach.

Erilaisten mielipidetutkimusten mukaan Bayernilla on Saksassa 12–14 miljoonaa fania, mikä tarkoittaa peräti 16 prosenttia kansalaisista. Seuran »inhoajia» on tosin suunnilleen yhtä paljon.

»Jokainen menestyvä merkki polarisoi. Kun on menestystä, löytyy myös kateellisia», Bayernin markkinointipäällikkö Andreas Jung sanoi marraskuussa Sport1:n haastattelussa.

»Oli pitkä ja työläs tie nostaa Bayernin merkki urheilullisesti ja taloudellisesti siihen asemaan, missä se on nyt.»

PITKÄN JA TYÖLÄÄN tien huipulle viitoitti urheilutoimenjohtajana 30 vuotta toiminut Hoeness. Hänen tärkein periaatepäätöksensä syntyi heti 1980-luvulla: ei enää velkaa! Seura käytti pelaajaostoksiin ja -palkkoihin vain sen rahan, jonka se tienasikin.

Myös makkaratehdasyrittäjänä toimineen Hoenessin mentaliteetti ei sallinut mañana-ajattelua. Vastuullinen taloudenhoito kannattaisi pitkässä perspektiivissä, siihen hän uskoi.

Hoenessin ideasta seura käynnisti fanituotemyynnin 1980-luvun alussa. Huivi, juliste ja lippalakki olivat ensimmäiset tuotteet, joita myytiin seuran toimistolla. Ensimmäisenä iltana kassaan oli kertynyt 27 markkaa. Kun lukuja vertaa tähän päivään 30 vuotta myöhemmin, ero on huimaava: Bayern teki viime kaudella oheistuotemyynnissä ennätyksensä, 105 miljoonaa euroa voittoa. Se myi noin 1,3 miljoonaa pelipaitaa, mikä on enemmän kuin kaikki muut Bundesliiga-seurat yhteensä!

1980- ja 1990-luvulla Hoeness vakautti Bayernin Saksan ykkösseuraksi kaikilla mittareilla. Yksi keinoista oli »heikennä vastustajaa kaappaamalla heidän paras pelaajansa» -periaate, joka käynnistyi kunnolla vuonna 1984, kun Hoeness osti nuoren Lothar Matthäusin Mönchengladbachista 2,25 miljoonalla D-markalla, seuran silloisella ennätyssummalla.

Isot syövät pienet. Bayernilla oli rahaa enemmän kuin muilla saksalaisseuroilla. Mikä kenties vielä tärkeämpää, Bayern pystyi houkuttelemaan pelaajia pokaaleilla: jokainen Müncheniin siirtyvä saattoi olla varsin varma, että mestaruusjuhlat olisivat piakkoin tiedossa. Kun Mestarien liiga perustettiin 1992, taloudellinen kuilu muihin saksalaisseuroihin alkoi kasvaa aina vain nopeammin.

Hoeness ja 1992 varapuheenjohtajaksi noussut Rummenigge olivat Bayernin vahva johtajakaksikko vuosikausia – siihen asti, kunnes Hoeness joutui veronkierrosta vankilaan viime keväänä. He päättivät pelaajahankinnoista ja muista tärkeistä asioista. Keskustelut eivät aina sujuneet harmonisesti vaan Säbener Strassella paiskottiin myös ovia, mutta parin päivän päästä molemmat olivat rauhoittuneet ja pystyivät taas puhumaan.

Kuten Rummenigge kertoi taannoin ylpeänä Spiegelissä: »Koskaan ei tarvinnut ryhtyä äänestämään. Väittelimme aina niin kauan, kunnes pystyimme sanomaan: okei, näin tehdään, se siitä.»

Tässäkin piilee Bayernin voima: päätöksenteon pienessä, pätevässä piirissä sekä johdon jatkuvuudessa. Jo pelaajana seuraa edustaneet Hoeness ja Rummenigge tekivät päätökset ja myös kantoivat niiden seuraukset yhdessä rintamassa. He ovat yhä hyvin tiivis duo. Kun »Kallen» oli kerrottava viime keväänä joukkueelle »Ulin» joutuvan vankilaan, hän purskahti itkuun pelaajien edessä.

Jättimäinen seura on sisimmässään pieni, inhimillinen, perhemäinen. Säbener Strassen toimistokompleksi on täynnä seuran entisiä pelaajia, heidät on pidetty perheessä, vaikkapa lehdistöosastolla, markkinoinnissa tai fanikaupassa. Siksikin »me olemme me»: yhtä perhettä.

MÜNCHENIN U6-LINJAN metrojuna pysähtyy töksähtäen Fröttmaningin asemalle, ja yleisömassa tunkee ulos metron ovista. Reitti punaiseen temppeliin ei ole pitkä, ja se käy kuin karjanajo, laumaa seuraten.

Mestarien liigan ottelu TsSKA:ta vastaan alkaa noin 90 minuutin päästä, mutta tunnelma on heikko. Kukaan ei laula. Kukaan ei huuda iskulauseita. Ihmiset puhuvat työasioista ja kuntosalikorteista. Monet pysähtyvät stadionin edessä kävelyrampilla ottamaan kuvia itsestään taustalla punaisena hehkuva areena.

Bayernin kotistadion Allianz Arena on helposti tunnistettava. Se vetää 71000 katsojaa.

On vaikea välttyä ajatukselta, että kyseessä on turistitapahtuma. Show, johon on saatu liput. Muilta Saksan stadioneilta tutut hahmot, kuten värikkäissä farkkuliiveissä tepastelevat vanhemmat herrat, logottomien pipojen alta pälyilevät ultrat, keski-ikäiset naiset kauhtuneissa fanihuiveissa, ovat vähemmistössä.

Fanit ovat seurakulttuurin ydin, mutta Münchenissä ytimeen kuuluu myös viihdeyleisö. Allianz-Arenaa ei ole tehty gelsenkircheniläisille tai gladbachilaisille, vaan mittatilaustyönä müncheniläiselle yleisölle: »schickerialle» eli hienostoväelle, yritysmaailmalle, kaupungin ja maaseudun hyvinvoiville luokille, poliitikoille, kaikille heille, jotka haluavat näyttäytyä siellä, missä kuuluu näyttäytyä.

VIP-looseja ja bisneskatsomoita on paljon, seisomapaikkoja vähän. Stadionin alla on parkkihalli erityisen tärkeille ihmisille ja areenan vieressä kohoaa Euroopan suurin parkkitalo.

Kun peliaikaa on jäljellä kymmenen minuuttia, ihmiset alkavat jo vaeltaa jonossa ulos – ennen kuulumatonta monessa muussa seurakulttuurissa! Ainoastaan parin tuhannen ultra-fanin ryhmä eteläpäädyssä laulaa läpi koko ottelun. He ovat tunnelmantekijöitä läpituotteistetussa kokemuksessa nimeltä »Bayern-Event».

Huippumoderni, 71000 katsojaa vetävä stadion valmistui vajaat kymmenen vuotta sitten, keväällä 2005, ja se oli tärkeä askel Bayernin suunnitelmassa nousta Euroopan huipulle. Mahtipontisen areenan hinta oli 340 miljoonaa euroa, joten Hoeness joutui poikkeuksellisesti ottamaan lainaa. Seura kuitenkin tienaa nyt mukavasti jokaisella ottelullaan – paitsi kausikorteilla ja peruslipputuloilla, myös 106 VIP-loosilla, joista jokaisen vuosivuokra liikkuu 100000 ja 300000 euron välillä.

Vaikuttavin punahehkuareenaa kuvaava fakta on, että se on ollut viimeiset kahdeksan vuotta jokaisessa Bayern-ottelussa loppuunmyyty. Joka pelissä! Myös kaikki Bayernin vieraspelit Bundesliigassa ovat tuona aikana olleet täynnä, joten müncheniläiset ovat pelanneet viimeiset 271 liigaotteluaan täysille stadioneille.

Se on Bayernin ydin: suosio. Loputon, rajaton, järjetön suosio.

MÜNCHENIN KESKUSTAN katukuvassa Bayern loistaa poissaolollaan. Kenelläkään ei ole seuran pipoa, ei kaulaliinaa, saati fanipaitaa. Uskomatonta: jopa Guardiola pystyy shoppailemaan kaupungilla ilman, että kukaan häiritsee häntä.

München on rikas kaupunki, bisneskaupunki. Audeja ja Adidaksia katukuvassa näkyy, samoin maailman suurimman rahoituspalvelutarjoajan eli Allianzin mainoksia. Nämä kolme valtavaa konsernia omistavat jokainen 8,33 prosenttia osakeyhtiöstä FC Bayern München AG. Jättiyhtiöiden johtajat istuvat seuran hallintoneuvostossa valvomassa etujaan.

Bayernin kotiottelut ovat olleet loppuunmyytyjä huimat kahdeksan vuotta.

Bayern on ensin Schwanin, sitten Hoenessin vetämänä onnistunut keräämään rahan ja vallan verkon ympärilleen. Kuitenkin harkiten. Hoeness ei suostunut 2000-luvun taitteessa viemään Bayernia pörssiin eikä myynyt seurasta osuuksia, vaikka tarjouksia sateli esimerkiksi Abu Dhabista.

Myös monille seuroille hän sanoi ei, vaikkapa Chelsealle tai Real Madridille, jotka tarjosivat jättisummia Franck Ribérystä. Hoeness sanoi ei, koska hän ei tarvinnut rahaa, vaan hän tarvitsi Ribéryn pelaajana ja viestinä. Tuo viesti kuului: me rakennamme tänne jotakin suurta, odottakaa vain!

Nyt Bayern on jätti, hyvin terve jätti. Mikä voisi mennä pieleen? Kun seuran talous kukoistaa, olosuhteet ovat mainiot, stadion tuottaa rahaa liukuhihnalta, juniorityö toimii, maine kiiltää, sponsorit seisovat jonossa ja suosio on suurempaa kuin millään tai kellään muulla Saksassa, mikä voisi tällaisen tuotteen ikinä pysäyttää?

Ehkä aitouden menettäminen. Aidon kilpailutilanteen menettäminen – mistä Bundesliigassa ollaan tosissaan huolissaan – ja myös aidon läheisyyden menettäminen. Bayern oli aina kosketeltavissa oleva seura, joka avasi faneille porttinsa harjoituksiin, fanitapaamisiin ja muihin kekkereihin.

»Hyvä perusidea seurassa on ollut sen vahva yhteys ihmisiin. Tuo yhteys ei missään nimessä saa katketa. Uskon, että seura voi pysyä suurena vain, jos se pysyy lähellä ihmisiä», toimittaja Kistner arvioi.

Mutta onko Bayern enää lähellä ihmisiä? Seura tuntuu muuttuneen etäisemmäksi Guardiolan aikakaudella, ja varsinkin viime keväästä lähtien, kun seura menetti Hoenessin vankilaan veronkierrosta.

Barcelonassa suljetumpiin olosuhteisiin tottunut Guardiola vähensi yleisölle avoimia harjoituksia ja veti verhot treenikentän ympärille. Hän käski pelaajat syömään otteluiden jälkeen illallisensa stadionin pelaajaravintolassa, kun he ennen olivat syöneet lempiravintoloissaan kaupungilla. Sekin kosketuspinta müncheniläisiin pieneni. Nimikirjoituksiakaan ei enää saa suoraan pelaajilta treenikentän laidalla vaan postin kautta.

Seura sai houkuteltua maailman halutuimman valmentajan Pep Guardiolan riveihinsä vuonna 2013.

Hoenessin rakentama Bayern oli jotain muuta. Hän kertoi kerran, että seura oli hänelle parhaimmillaan yksinkertaisessa olutteltassa jossain baijerilaiskylässä – fanitapaamisessa, jossa olut ja nauru virtasivat. Hän nautti siitä, että sai nähdä, mitä hänen hartaasti kasvattamansa seura merkitsi ihmisille, kuinka tärkeä punainen pelipaita niin monille oli.

Nyt johdossa ovat eri ihmistyypit. Kylmäverisen bisnesmiehen Rummeniggen lempinimi on »Killer-Kalle», nykyinen urheilutoimenjohtaja Matthias Sammer ja valmentaja Guardiola ovat äärimmäisen kunnianhimoisia voittajatyyppejä ja seuran uusi puheenjohtaja Karl Hopfner puolestaan lukuja ajatteleva talousjohtaja.

»Bayern on Hoenessin lähdettyä kehittynyt vielä enemmän voittoa janoavaksi. Hoeness oli aina henkilökohtaisella tasolla toimiva, hyvin tunteenomainen hahmo. Nyt seurajohdossa on menestyskoneita kuten Guardiola, Rummenigge ja Sammer», Kistner kertoo.

Silti Kistner on kaikkea muuta kuin Hoenessin kritiikitön ihailija. Hän tuntee myös joitakin outoja tahroja seurahistoriasta, esimerkiksi Zenit-tapauksen vuodelta 2008: espanjalaisviranomaiset sattuivat Venäjän mafiaa salakuunnellessaan nauhoittamaan keskustelun, jossa mafiosot puhuivat ennalta sovitusta voittajasta Uefa-cupin välierässä Pietarin Zenitin ja Bayernin välillä. Puhe oli »50 miljoonasta», tosin rahayksikköä ei mainittu.

Ottelun tulos oli yllättävä: altavastaaja Zenit yllätti Bayernin 4–0. Uefan tutkimukset eivät johtaneet rangaistuksiin.

»Ottelussa on erikoinen haju. Ovat espanjalaispoliisin puhelinnauhoitukset, on huomattavan yksipuolinen ottelu ja todella epätavallinen tulos. Kuulin eri tutkijatahoilta, ettei kukaan tutkinut tapausta perinpohjaisesti. Siksi oma vaikutelmani on, että tässä on jotakin takana», Kistner kertoo.

Myös 2003 Bayern joutui kyseenalaiseen valoon, kun se jäi kiinni salaisesta sopimuksesta müncheniläisen mediamogulin Leo Kirchin yrityksen Taurus-Sportin kanssa. Bayern oli saanut Kirchiltä 42 miljoonaa D-markkaa, syytösten mukaan siitä hyvästä, että seura tekisi lobbaustyötä tv-oikeudet haluavalle Kirchille. Seura ei suostunut tunnustamaan syyllisyyttään, mutta maksoi lopulta liigayhdistykselle kolme miljoonaa euroa.

Outoihin tapauksiin kuulunee myös Hoenessin veronkiertorikos. Bayern-pomo keinotteli pörssissä, teki miljoonavoittoja ja jätti maksamatta veroja 28,5 miljoonaa euroa. Oikeus ei löytänyt todisteita siitä, että nuo sveitsiläistilille piilotetut rahat olisivat liittyneet mitenkään FC Bayerniin.

Kyseessä olivat siis Hoenessin yksityiset rahat, kuten hän itsekin vakuutti.

Uli Hoeness (vas.) on Bayern Münchenin historian tärkein hahmo.

Myös Kistner luottaa oikeuteen, eikä syytä Bayernia mistään. Urheilun taustamekanismien tuntijana hän tuntee kuitenkin myös tapauksia, joissa seurat ovat pimittäneet rahaa.

»Yleisellä tasolla uskon, että huomattava osa maksuista jalkapallobisneksessä tapahtuu mustien kassojen kautta, niin sanottujen tyhjien toimeksiantojen ja väärennettyjen mandaattien avulla. Niin oli aina, kun jossakin tällaista paljastui. Ja on oikeastaan selvää, että jokainen huippuseura voisi tarvita tuollaisen kassan – oli sillä sitten sellainen tai ei.»

PALUU ALLIANZ-ARENALLE, jossa ottelu sujuu jälleen kerran Guardiolan käsikirjoituksen mukaan: TsSKA:lla ei ole mitään mahdollisuutta.

Guardiolan hankkiminen oli Bayernilta strategisesti, imagollisesti ja pelillisesti ehdottoman onnistunut veto. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä:

»Hän on meille pelaajille kuin magneetti», puolustaja Juan Bernat kiteytti.

»Hän on tärkein työntekijämme. Hän on avain», Rummenigge sanoi.

»Hän on top-top-top», kapteeni Philipp Lahm tiivisti.

Moni pitää Guardiolan muovaamaa Bayernia pelillisesti kaikkien aikojen parhaana saksalaisjoukkueena. Niin se todennäköisesti onkin.

Bayern on myös rikkaampi kuin koskaan. Seuran liikevaihto nousi viime kaudella 529 miljoonaan euroon, taustayhtiö teki voittoa 16,5 miljoonaa euroa.

Tulevaisuus vaikuttaa turvatulta. Seuran säästötilillä lepää 187 miljoonaa euroa. Kun Allianz-Arenan viimeinenkin lainanlyhennys saatiin juuri maksettua, seuralla ei ole enää sitäkään velkaa. Koska stadionin rahoituskulut veivät vuodessa arviolta 25–30 miljoonaa euroa, tuo vuosittainen raha vapautuu nyt muihin tarkoituksiin. Esimerkiksi juniorityöhön: jotta müllereitä, lahmeja ja schweinsteigereita riittäisi, seura aloittaa ensi keväänä uuden, huippumodernin juniorikeskuksen rakennustyöt.

Bayernin kapteeni Philipp Lahm osallistui poikansa Julianin ja vaimonsa Claudian kanssa Bayernin perinteisiin Oktoberfest-juhliin viime lokakuussa.

Menestystarina tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, sen vauhti kiihtyvän ja kiihtyvän. Kuinka monta vuotta kestää ennen kuin Bayern ajaa jopa espanjalaisjättien ohi viimeisissäkin talousluvuissa?

No, kaikissa talousluvuissa se ei edes halua ajaa ohi.

»Emme ole valmiita maksamaan pelaajasta 80 tai 100 miljoonaa euroa», Rummenigge linjasi.

»Tuollaisen siirtosumman päälle tulisi vielä tuhti palkka, se kiskoisi koko palkkarakenteen ylöspäin. Me pidämme huolta tietystä hygieniasta, jotta joukkueen sisällä ei synny kateutta.»

Bayern on järkevä seura. Sen strategiaan on jo vuosikymmeniä kuulunut luotettava taloudenhoito, siinä missä luotettava miehistönhoitokin. Se on taloudellisen reilun pelin mallioppilas, jo kauan ennen kuin koko sääntöä oli edes olemassa. Juuri luotettavuutensa ja jatkuvuutensa ansiosta se onnistui kaappaamaan markkinoilta Guardiolan, maailman halutuimman valmentajan.

Nyt tähtäimessä on korkein huippu, Euroopan valtius, mikä muukaan? Aikakausi tuntuu kuuluvan superseuroille, kuten 22 ottelua putkeen voittaneelle Real Madridille tai juuri Bayernille, joka johtaa talvitauolla Bundesliigaa tappioitta ja 11 pisteen erolla kakkoseen – liigan ennätys. Ennätys, ennätys, ennätys, huokaus, ennätys... Seuran viime aikoina tekemiä ennätyksiä voisi luetella sivun verran.

Mutta mikä on ennätysten merkitys? Jokainen seura elää tarinoistaan, yhteisöllisyyden kokemuksesta ja tunteista, aidoista tunteista, jotka kuohuvat ja tuovat elämään sisältöä. Ennätykset ovat sivuseikkoja.

Bayernin velvollisuus on varmasti voittaa, mutta myös pitää huolta siitä, että seura herättää yhä tunteita. Rutiinitaputusten sekaan tarvitaan myös rajua riemua ja katkeria pettymyksiä, sillä tylsyyden kokemus tappaa suuruuden ennen pitkää. Kahden ja puolen kauden aikana Bayern on hävinnyt 85 Bundesliigan ottelustaan vain kolme.

»Olemme aina täällä, voitamme tai häviämme, hitonko väliä, me rakastamme sinua!» Bayern-ultrat eteläkatsomossa laulavat kurkkunsa täydeltä.

Se on heidän vilpitön rakkaudentunnustuksensa, jotenkin koskettava, mutta myös melkein falski, sillä eihän Bayern häviä! Rakkauteen kuuluvat myös kuhmut, ja viime aikoina tämä seura on saanut kuhmuja aivan liian vähän.

Kun metro lähtee stadionilta, miesjoukko punavalkoisissa kaulaliinoissaan juttelee hiljaisella äänellä. He luettelevat, mitä kaikkea seura on viime aikoina tehnyt oikein. Se on pitkä lista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?