Satu, Luukas

Jalkapallo

Brasilian kuuma kysymys: Pystyykö Neymar pelaamaan?

Julkaistu:

MM-FUTIS 12.6.-13.7.
Brasilian tähtipelaaja Neymar loukkasi nivusensa neljännesvälieräottelussa Chileä vastaan. Hänen pelikuntonsa ennen Kolumbiaa vastaan pelattavaa puolivälieräottelua ei ole sataprosenttisen varma.
Neymar pelasi koko ottelun Brasilian mentyä vaikeuksien kautta jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Neymar onnistui omassa rangaistuspotkussaan, mutta vaikutti kamppailun edetessä kentällä väsyneeltä ja hieman tuskaiselta.

MM-turnauksessa tähän mennessä neljä maalia viimeistellyt Neymar on Brasilian tärkein pelaaja. Chileä vastaan Neymar oli näkyvästi esillä, mutta ei onnistunut muutamasta hyvästä tilanteesta huolimatta maalinteossa.

Ottelun jälkeen Brasilian päävalmentaja Luiz Felipe Scolari kävi kuumana joukkueensa tähtipelaajan kovasta kohtelusta. Chilen puolustaja Gary Medel taklasi Neymaria kovaa ottelun alussa, jonka jälkeen brassitaituria hoidettiin kentän laidalla. Hän pystyi jatkamaan ja pelasi koko ottelun.

Neymarin pelikunto on Brasilian menestyksen kannalta hyvin olennainen asia. Joukkueelta puuttuu selkeä maalintekijä hyökkäyksestä. Vastuu maalinteosta on langennut pääosin Neymarin harteille.

Lähde: Daily Mail

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    4. 4

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    5. 5

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

    6. 6

      Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Some-sotilas Mashirille 4 kuukauden ehdollinen vankeustuomio

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    10. 10

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    4. 4

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    5. 5

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

    6. Näytä lisää