Alkuperäinen ”Kannibaali” Eddy Merckx uskoi kolmannella kerralla - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Alkuperäinen ”Kannibaali” uskoi kolmannella kerralla

Urheilumaailman tunnetuin Ihmissyöjä on yhä belgialainen pyöräilijä Eddy Merckx.

26.6.2014 18:46

Uruguayn Luis Suarezin nimi on tällä hetkellä kaikkien huulilla, mutta lienee syytä muistuttaa, että Liverpoolin syömähammas ei ole urheilumaailman kaikkien aikojen kuuluisin "Ihmissyöjä". Se titteli kuuluu edelleen belgialaiselle pyöräilijälle Eddy Merckxille, joka hallitsi lajia 1960-luvun lopulta 1970-luvun loppuun voittaen esimerkiksi viisi kertaa sekä Tour de Francen että Giro d’Italian.

Merckxin lempinimi Kannibaali ei tullut konkreettisesta ihmislihaan tarttumisesta, vaan symboloi tapaa, jolla belgialainen murskasi kilpakumppaninsa pitkien ja uuvuttavien kisojen aikana. Merckxillä ja Suarezilla on sikäli yhteistä tarttumapintaa, että kumpikin lankesi kolmesti: Merckx piristeisiin eli dopingiksi luokiteltuihin aineisiin Suarezin otettua vastustajan hampaisiinsa.

Merckx antoi ensimmäisen positiivisen näytteen 1969 Italian ympäriajon aikana, ja heitettiin pihalle kilpailusta. Seuraava käry kävi neljä vuotta myöhemmin, jolloin hänen virtsastaan löytyi Mucantil-nimista piristettä Lombardian ympäriajon jälkeen. Molemmilla kerroilla Merckx kielsi käyttäneensä kiellettyjä aineita ja sanoi italialaisten vainoavan häntä. Vuonna 1969 Brysselissä käytiin kuuman oman pojan puolesta ja parlamentin jäsenet asettuivat tukemaan kansallissankaria. Hallitsijan poika prinssi Albert lähetti yksityiskoneen noutamaan pyöräilijää Italiasta kotiin.

Kolmannen kerran Merckx kärähti kotimaisemissa Flèche Wallon -ajon yhteydessä 1977. Enää ei voinut syyttää italialaisia. Belgialainen biokemisti Michel Debackere oli kehittänyt testin, jolla huippupyöräilijöiden suosima piriste pystyttiin jäljittämään. Vuonna 2007 hän myönsi käyttäneensä kiellettyä ainetta muiden nimekkäiden ajajien tavoin.

Suarezin reaktiot hänen aikaisemmissa puremistapauksissaan ovat vaihdelleet katumuksesta (Ajaxissa 2010) vidudukseen (Liverpoolissa 2013). Jälkimmäisessä seurassa maalinälkäinen hyökkääjä on päässyt ammattiapuun, sillä Liverpoolin palkkalistoilta löytyy psykiatri Steve Peeters. Kyseinen herra sai englantilaisten pyöräilijöiden päät kuntoon, mutta jalkapallon puolella tehtävä näyttää haastavammalta. Peetersin konsultaatiosta huolimatta Suarez on iskenyt kahdesti hoitosuhteen aikana.

Uruguaylaisen chiellinisuudelma saattaa olla yhtä kohtalokas kuin Merckx’n kolmas käry. Kannibaalin ura loppui pian kolmannen dopingrikkomuksen jälkeen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?