Liisa, Elisa

Jalkapallo

Real Madrid hukkasi saumansa - jäi tasapeliin

Julkaistu:

Jalkapallo
Real Madrid jäi 2-2-tasapeliin kotiottelussaan Valenciaa vastaan, eikä näin onnistunut hyödyntämään sille auennutta loistavaa tilaisuutta.
Levante oli aiemmin sunnuntaina yllättänyt sarjakärki Atleticon 2-0-voitolla, joten Real Madrid olisi voitollaan päässyt kolmen pisteen päähän Atleticosta ja tasapisteisiin kakkosena olevan Barcelonan kanssa.
 
Sarjaa on pelaamatta kaksi kierrosta, mutta Real Madridilla otteluita on jäljellä kolme. Kaiken lisäksi Atletico ja Barcelona kohtaavat vielä toisensa jälkimmäisen kotikentällä Camp Noulla.
 
Valencia meni ottelussa johtoon 44. minuutilla, kun Jeremy Mathieu puski Dani Parejon kulman maaliin. Sergio Ramos tasoitti 59. minuutilla.
 
Entinen Real-peluri Parejo vei vieraat uudelleen johtoon kuusi minuuttia myöhemmin. Näytti jo siltä, että Valenciasta tulee ensimmäinen joukkue sitten Real Mallorcan, joka pystyy voittamaan saman kauden aikana sekä Realin että Barcelonan. Mallorca ylsi tähän kaudella 2002-2003.
 
Madridin pelastajaksi nousi jälleen Cristiano Ronaldo, joka tasoitti loppunumeroiksi 2-2 lisäajan toisella minuutilla.
 
Madrid kohtaa keskiviikkona Real Valladolidin vierasottelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    3. 3

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      26 elinkautiseen tuomittu kummisetä Salvatore ”Toto” Riina terrorisoi Italiaa vuosia – kehuskeli julmuuksilla loppuun saakka

    6. 6

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    7. 7

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    8. 8

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    9. 9

      11-vuotias tyttö teki uskomattoman Suomen ennätyksen leuanvedossa! ”En olisi kuusivuotiaana arvannut”

    10. 10

      Testi: Google Wifi ratkoo kotiverkon kolmea suurinta ongelmaa – ja onnistuu kaikissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    10. 10

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    3. 3

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      26 elinkautiseen tuomittu kummisetä Salvatore ”Toto” Riina terrorisoi Italiaa vuosia – kehuskeli julmuuksilla loppuun saakka

    6. Näytä lisää