Jalkapallo

Huuhkajien toppari löytänyt maalijyvän

Julkaistu:

Joona Toivio iski norjalaisen seurajoukkueensa Molden harjoitusleirillä kolmessa ottelussa kaksi maalia. Rupeama oli topparilta muutenkin varsin onnistunut.
Joona Toivio siirtyi vuosi sitten Ruotsin Allsvenskanista Norjan hallitsevan mestarin Molden riveihin. Suomalainen sai debyyttikaudellaan vastuuta tuolloin Ole Gunnar Solskjærin valmentamassa ryhmässä, mutta enemmänkin peliminuutteja olisi voinut tulla.

Tällä hetkellä Toivion osakkeet näyttävät olevan jälleen nosteessa. Molde kohtasi Espanjan leirillään ruotsalaisen AIK:n, tanskalaisen Vestsjællandin ja angolalaisen Benfica Luandan.

- Leiri on kyllä mennyt hyvin. Pelasimme kolme peliä ja otimme kolme voittoa. Harjoituksetkin sujuivat hyvin, Joona Toivio kehui.

Ensimmäisen maalinsa Toivio iski hänelle tyypilliseen tapaansa tyylikkäällä laukauksella vapaapotkusta AIK:a vastaan. Toinen osuma syntyi viimeisessä ottelussa päällä kulman jälkitilanteesta Benfica Luandaa vastaan. Voittolukemiksi kirjattiin 4-1, 2-1 ja 2-0.

Pitäisikö Toivion sitten siirtyä kentällä puolustuslinjasta hieman ylemmäs? Maaleja tuli kuitenkin topparille hyvä määrä jo Ruotsissa, eikä meno ole siis hidastunut Norjassa.

- Kai se pitäisi, pelaaja tyytyy heittämään.

- Ensimmäinen peli ei mennyt itseltäni niin hyvin, mutta kaksi seuraavaa olivat jo parempia.

Molden joukkue ei Toivion mukaan tule todennäköisesti suuremmin muuttumaan viime kaudesta. Merkittävin ero on Solskjærin siirto Cardiff Cityyn ja Tor Ole Skullerudin astuminen ruoriin.

- Yksi uusi pelaaja tuli muutama päivä sitten. Muuten joukkue on melko sama, aika nuori. Uusi valmentaja vaikuttaa aivan mukavalta. Hän on kyllä seurannut harjoituksia enemmän sivusta ja kaksi muuta ovat pitäneet niitä. Mutta koko valmennustiimi on varsin pätevä.

- Näen, että mestaruus on meille realistinen tavoite, suomalainen lisää.

Toivio pelasi viime kauden 30 liigaottelusta 16 ja teki neljä maalia.
Topparia käytettiin myös laitapuolustajana ja jopa keskikentällä. Molden kausi 2013 alkoi katastrofaalisesti, mutta päättyi siedettävään kuudenteen sijaan.

- Tällä hetkellä oma tilanteeni näyttää hyvältä. Olen saanut harjoitella talven terveenä ja kroppa tuntuu hyvältä.

Norjan pääsarja alkaa maaliskuun lopussa. Molde leireilee sitä ennen vielä kertaalleen Espanjassa. Toiviolla on mitä todennäköisimmin edessä maaliskuun alussa myös A-maaottelun Unkarin vieraana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt