Ilmari, Ilmo

Jalkapallo

Veikkausliigan nuorin maalintekijä hakee läpimurtoa Ruotsissa

Julkaistu:

Jalkapallo
Vuonna 1995 syntynyt Simon Skrabb siirtyi virallisesti noin viikko sitten Allsvenskan-seura Åtvidabergs FF:n riveihin lainasopimuksella FF Jarosta.
Suomen Vuoden poikapelaaja vuosimallia 2011 on valmis tekemään lopullisen läpimurtonsa.

Pietarsaarelainen Simon Skrabb muistetaan Veikkausliigan nuorimpana maalintekijänä, kun hän osui Jaron paidassa vain 16-vuotiaana. Viime kausi oli taitavalle keskikenttäpelaajalle hankala nilkkavamman vuoksi, sillä hän pelasi vain yhdeksässä liigaottelussa, eikä niissäkään kertaakaan täysiä minuutteja.

Nilkka leikattiin lopulta vasta kauden päätyttyä. Skrabb vieraili ÅFF:n organisaatiossa joulukuussa, muttei pystynyt osallistumaan harjoituksiin. Sopimukselle saatiin viimeinen silaus viikko sitten maanantaina.

- Tulin tänne nyt kolme viikkoa sitten ja olen päässyt kunnolla harjoittelemaan loukkaantumisen jälkeen ja pelaamaan yhden pelinkin, Skrabb kertoo.

- Se meni ihan hyvin, lähes kaikki pelasivat vain puoliajan niin kuin minäkin.

Ottelu todella meni hyvin, sillä Skrabb keräsi kehut niin joukkueensa johdolta kuin paikallismedialtakin. Assyriska FF kaatui 5-1-lukemin ja Skrabb syötti avausmaalin sekä laukoi muun muassa kerran hyvin.

- Joukkueemme tekeminen perustuu yhteistyöhön eikä niinkään yksittäisiin pelaajiin. Daniel Sjölund on todellinen profiilipelaaja ja kaikki kunnioittavat häntä, nuori kehuu 37 A-maaottelua pelannutta suomalaiskollegaansa.

Joukkueessa pelaa suomalaisista myös Hampus Holmgren, joka on pelannut samoissa poikamaajoukkueissa Skrabbin kanssa. Holmgrenin viime kausi oli niin ikään vaikea loukkaantumisen vuoksi, mutta puolustaja nousi edustusjoukkueeseen loppukaudesta.

Simon Skrabb teki ennen lainasiirtoaan Ruotsiin vielä jatkosopimuksen FF Jaron kanssa kauden 2015 loppuun saakka. Vuoden lainan, joka sisältää osto-option, tavoitteet ovat kuitenkin selkeät.

- Tavoite on saada paikka avauskokoonpanosta. Meillä on jokaiselle pelipaikalle kaksi pelaajaa, mutta se on vain hyvä. Kilpailu nostaa tasoa ja motivoi. Loukkaantumiseni on takana, mutta matkaa ottelukuntoon on vielä. Mutta eihän se haittaa, nyt on vasta tammikuu, pelaaja sanoo.

Maajoukkuetasolla Skrabbin seuraava haaste on murtautuminen Tommi Kautosen Pikkuhuuhkajiin. Vuonna 1995 syntyneiden ikäluokka, eli alle 19-vuotiaat, pelaavat maaotteluita, mutta ei karsi enää arvokilpailuihin.

Simon Skrabb saattaa päästä esittelemään taitojaan Kautoselle jo kahden viikon kuluttua, kun Suomi osallistuu Seinäjoella pelattavaan KOMIA-turnaukseen. Allsvenskan puolestaan käynnistyy Åtvidabergin osalta maaliskuun viimeisenä päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    3. 3

      Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

    4. 4

      Miehen epäillään yrittäneen tappaa puolisonsa Tampereella – poliisi: ilman sosiaali­työntekijän väliintuloa nainen olisi voinut kuolla

    5. 5

      Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

    6. 6

      Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

    7. 7

      Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

    8. 8

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    9. 9

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Keittiömestarin lempiruoka kotona on tuttu eineshyllystä: ”Putkari” on edullinen ja helppo tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    5. 5

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    6. 6

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    7. 7

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    8. 8

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    9. 9

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    10. 10

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    3. 3

      Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

    4. 4

      Miehen epäillään yrittäneen tappaa puolisonsa Tampereella – poliisi: ilman sosiaali­työntekijän väliintuloa nainen olisi voinut kuolla

    5. 5

      Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

    6. Näytä lisää