Enni, Eine

Jalkapallo

Messin verokiertoepäilyä käsiteltiin oikeudessa

Julkaistu:

FC Barcelonan tähtipelaaja Lionel Messi kävi perjantaina oikeudessa vastaamassa veronkiertosyytteisiin.
Verottajan mielestä Messi ja hänen isänsä jättivät maksamatta 4,1 miljoonan euron verot.

Messit maksoivat jäännösveron korkoineen eli viisi miljoonaa euroa elokuussa. Lionel ja hänen isänsä Jorge Messi vastasivat syytteeseen asuinpaikkansa Gavan oikeudessa Barcelonan liepeillä.

Messi tuli oikeuteen ajallaan, mutta ei sanonut mitään. Kuuleminen tapahtui suljettujen ovien takana.

Syyttäjä tutustui tapaukseen kesäkuussa ja havaitsi veronkierron, joka liittyi Messin oikeuksien myynnistä vuosina 2006-2009 kertyneisiin tuloihin. Verokarhu laski, että voudilta jäi 4,1 miljoonaa euroa saamatta.
Messit kiistivät vilpin, ja syyttivät tapauksesta pelaajan entistä asiainhoitajaa.

Jos Messit todetaan syyllisiksi, tuomiota lieventänee veron nopea maksu.

Lionel Messi sanoi jo elokuussa, ettei ole huolissaan. Hän uskoo, että perheen lakimiehet ratkaisevat ongelman.
 
Kovassa kunnossa ja maine kukoistaa

Messin jalkapallokuntoon tai suosioon veronkiertoepäily ei tunnu vaikuttaneen ollenkaan. Vaatimattoman ja nöyrän oloinen Messi on edelleen suositumpi kuin Realin korskea Cristiano Ronaldo. Barcelonalaiset luottavat Messiin.

Veronkiertouutiset ovat olleet Espanjassa niin jokapäiväisiä, ettei Messin tapaus ole herättänyt suuria intohimoja.

- Se on vähän sama asia kuin siesta tai paella, katalonialaisen La Vanguardia -lehden urheilutoimittaja Enric Baneres luonnehti.

Messit syyttävät tapauksesta entistä asiainhoitajaa Rodolfo Schinoccaa. Messien mukaan hän suunnitteli, miten oikeuksien myynnistä saatujen tulojen kanssa toimitaan.

Schinocca taas kertoi, ettei hänellä ole mitään tekemistä asian kanssa, koska hän lopetti työt Messeille 2006, juuri ennen kuin väitetty asia tapahtui. Schinoccan mukaan Jorge Messi halusi tilin offshore-pankkiin.

Messi ansaitsi oikeuksien myynnillä yli kymmenen miljoonaa euroa vuosina 2007-2009.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    4. 4

      Päätös pitkälle riidalle: Kari Väänänen erosi Rovaniemen Teatterin johtajan tehtävistä

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. 6

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    7. 7

      Tosi tv-tähti laihtui vankilassa yli 45 kiloa: karu arki telkien takana – ”Ei syö ja välttelee muita vankeja”

    8. 8

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    9. 9

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    10. 10

      Ennakkoäänestyksessä tehtiin uusi ennätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    10. 10

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    4. 4

      Päätös pitkälle riidalle: Kari Väänänen erosi Rovaniemen Teatterin johtajan tehtävistä

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. Näytä lisää