Liisa, Elisa

Jalkapallo

EM-joukkue kriisissä: yksi pelaaja tiputuksessa - 10 sairastunut!

Julkaistu:

Maajoukkue menetti kertaheitolla peräti 10 pelaajaa sairastuvalle vain pari päivää ennen EM-kisojen alkua.
Perjantaina käynnistyviä jalkapallon EM-kisoja Puolan kanssa isännöivällä Ukrainalla riittää murheita, kun peräti 10 pelaajaa on vatsataudissa.

Päävalmentaja Oleh Blohin kertoi joukkueen takaiskuista tiistaina Turkkia vastaan pelatun harjoitusottelun jälkeen.

Tilanne synkentää se, että tauti on ottanut kouriinsa myös joukkueen suurimpiin tähtiin kuuluvat Anatoli Tymostshukin ja Andri Voroninin.

- Tymostshuk on edelleen huonossa kunnossa. Hän on tiputuksessa, Blohin kertoi myöhään tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Tämä ei todellakaan ole hauskaa. Meidän pitää odottaa vielä lääkäreiden lausuntoja, mutta tilanne on kaukana huvittavasta.

Tiistainen harjoitusottelu oli vaarassa peruuntua kokonaan joukkueeseen iskeneen taudin vuoksi. Blohinin mukaan Bohdan Butko ja Denys Harmash olivat sairastelusta huolimatta sen verran kunnossa, että pystyivät pelaamaan Turkkia vastaan.

- Jos he eivät olisi pelanneet, olisin voinut perua ottelun pelaajapulan vuoksi, Blohin myönsi.

Hän ei osaa sanoa, mistä äkillisesti ja voimakkaana iskenyt vatsatauti on peräisin. Hänen mukaansa kaikki söivät eri ruokia.

Ainoa Ukrainaa lohduttava asia lienee tällä hetkellä se, että D-lohkossa pelaava isäntä avaa kisansa vasta ensi viikon maanantaina (11.6.) ottelulla Ruotsia vastaan. Kisojen avausottelu on perjantaina pelattava Puola-Kreikka.

- Meillä on viikko aikaa toipua. Onneksi tämä ei tapahtunut 11. kesäkuuta, Blohin sanoi.

Ukraina lähtee kotiturnaukseen allaan kaksi tappiota. Tiistaina Turkki oli parempi maalein 2-0.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    9. 9

      Kiivas huhumylly Zimbabwen presidentin kohtalosta – Mihin Mugabe päätyy? Kiinteistöjä ympäri maailmaa

    10. 10

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. Näytä lisää