Laura

Jalkapallo

Veikkaaja: Jarolle ja HJK:lle osuudet Eremenkon siirrosta

Julkaistu:

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Roman eremenkon 13,5 miljoonan euron siirto Rubin Kazaniin poikii rahaa myös suomalaisseuroille.
Kaikkiaan kasvattajarahaa maksetaan Eremenkon siirron yhteydessä
noin 650 000 euroa. Summan jakavat keskenään HJK, Jaro ja Udinese.

Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka kertoo, että seura on jo sopinut omasta osuudestaan ukrainalaisten kanssa. Jaron neuvottelema summa on Storbackan mukaan hieman alle 100 000 euroa.

- Seuroja on koeteltu tällä kaudella Suomessa aika rankasti, joten totta kai tällainen ekstratulo auttaa, Storbacka kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eremenko edusti Jaroa kahden kauden ajan niiden ikävuosien aikana, jolta kasvattajaraha maksetaan. Tämä oikeuttaisi prosentin osuuteen siirtosummasta.

Storbackan mukaan säännöistä ei käy täysin selväksi, kuinka edustusaika lasketaan. Eremenko myytiin Jarosta Udineseen kesken liigakauden.

- Koko prosenttia emme saaneet, mutta pääsimme neuvottelun kautta
lähelle sitä, mihin olemme oikeutettuja. Heille on edullisempaa katsoa, että hän pelasi puolet Fifa-kaudesta meillä. Ihan hyvään tulokseen
pääsimme huomioiden, että ratkaisu oli nopea.

Vuodesta toiseen taloustilanteensa kanssa tuskailevalle
Jarolle rahat tulevat tarpeeseen. Storbackan mukaan
valtaosa rahoista menee velkojen maksuun.

HJK:n osuus siirtosummasta on puolestaan 1,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    2. 2

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    3. 3

      Liikenne jatkuu Schipholin kentällä Amsterdamissa – satoja lentoja silti peruttu

    4. 4

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    5. 5

      Marja-Leena, 59, otti käyttöön tunnuslukulaitteen: verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    6. 6

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    7. 7

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    8. 8

      Moderni perhe -tähti julkaisi voimaannuttavia alastonkuvia – ulkonäköä pilkattiin rajusti: ”Ajatelkaa mitä haluatte”

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    8. 8

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    9. 9

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    10. 10

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    2. 2

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    3. 3

      Liikenne jatkuu Schipholin kentällä Amsterdamissa – satoja lentoja silti peruttu

    4. 4

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    5. 5

      Marja-Leena, 59, otti käyttöön tunnuslukulaitteen: verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    6. Näytä lisää