Laura

Jalkapallo

Veikkausliigan putoamistaisto jatkuu päätöskierrokselle asti

Julkaistu:

Veikkausliigassa putoaja ja karsija ovat vielä tyystin hämärän peitossa. Lopullinen ratkaisu saadaan vasta kauden päätöskierroksella, ja tarjokkaita kumpaankiin rooliin riittää.

Suora putoaminen uhkaa vielä neljää seuraa, ja ne olivat kaikki kentällä sunnuntain kolmessa ottelussa. VPS ja JJK kohensivat asemiaan voitolla, kun taas FC Lahti ja IFK Mariehamn päätyivät keskinäisessä ottelussaan tasapeliin.

Kolme edellistä otteluaan voittanut ja sarjajumbon paikalta noussut FC Lahti putosi taas viimeiseksi. Tasapeli 1-1 oli kuitenkin lopulta varmasti tyydyttävä, sillä IFK johti ottelua Lamar Neaglen maalilla. Nuori Riku Heini tasoitti uransa ensimmäisellä liigamaalilla.

JJK katkaisi neljän ottelun tappioputkensa sopivaan paikkaan, kun AC Oulu kaatui kotonaan. Voittomaalin 2-1 iski 50. minuutilla Mika Lahtinen.

VPS:llä oli JJK:n tavoin edellisestä voitosta lähes kaksi kuukautta. Vaasaan vieraaksi tullut Tampere United meni johtoon, mutta kotijoukkue osui kahdesti ennen taukoa ja varmisti tärkeän voiton toisen puoliajan 3-1-maalilla.

Päätöskierrokselle FC Lahti lähtee 26 pisteellä, AC Oulu ja JJK 27:lla ja IFK Mariehamn 28:lla. FC Lahti kohtaa vieraissa TPS:n, AC Oulu vieraissa Jaron, JJK kotonaan Hakan ja IFK kotonaan KuPS:n.

Karsijaksi joutumisen uhka häilyy vielä VPS:n, Hakan ja MyPan yllä. Niillä on kaikilla koossa 30 pistettä, mutta MyPalla on ottelu vähemmän pelattuna. Viimeisellä kierroksella pelattavassa MyPa-VPS-ottelussa saattaa kuitenkin siinäkin panosta riittää.

Veikkausliiga:

FC Lahti-IFK Mariehamn 1-1 (0-1)VPS-TamU 3-1 (2-1)AC Oulu-JJK 1-2 (1-1)

HJK 24 14 7 3 41- 17 49KuPS 25 14 3 8 43- 35 45TPS 24 12 6 6 43- 26 42Honka 25 12 4 9 41- 33 40Jaro 25 11 5 9 41- 32 38Inter 24 10 5 9 32- 30 35TamU 25 9 4 12 35- 46 31MyPa 24 7 9 8 33- 36 30Haka 25 8 6 11 28- 37 30VPS 25 8 6 11 27- 38 30IFK Mariehamn 25 7 7 11 37- 41 28JJK 25 8 3 14 33- 39 27AC Oulu 25 7 6 12 29- 43 27FC Lahti 25 5 11 9 24- 34 26

Seuraavat ottelut: 18. 10. HJK-TPS, Inter-MyPa, 23. 10. TPS-FC Lahti, Honka-Inter, TamU-HJK, JJK-Haka, IFK Mariehamn-KuPS, Jaro-AC Oulu, MyPa-VPS.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

  3. 3

    Urheilutähtien upeat juhlatyylit – katso säihkyvät kuvat Urheilugaalan punaiselta matolta

  4. 4

    Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

  5. 5

    Aikamiehet rakensivat valtavaa uuden­vuodenpommia humalassa – kesken puuhien sisään rynnäköi Hämeen poliisi

  6. 6

    Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

  7. 7

    Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

  8. 8

    Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

  9. 9

    Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

  10. 10

    Näin Ähtäri otti pandat vastaan – video ja kuvat: Tuhannet hurrasivat Pyrylle ja Lumille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  5. 5

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  6. 6

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  7. 7

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  8. 8

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  9. 9

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  10. 10

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

  3. 3

    Urheilutähtien upeat juhlatyylit – katso säihkyvät kuvat Urheilugaalan punaiselta matolta

  4. 4

    Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

  5. 5

    Aikamiehet rakensivat valtavaa uuden­vuodenpommia humalassa – kesken puuhien sisään rynnäköi Hämeen poliisi

  6. Näytä lisää