Auli, Aulikki

Jalkapallo

Bayern potki eurokentiltä laastaria bundesliigahaavoilleen

Julkaistu:

Bayern Münchenin alkukausi Bundesliigassa on ollut melkoista tuskien taivalta, mutta eurokentillä tahti on ollut toinen.

Tiistaina müncheniläiset ottivat toisen perättäisen voittonsa Mestarien liigan alkulohkossa kaatamalla Baselin vieraissa maalein 2-1. Vielä tauolla Bayern oli tappiolla, mutta ottelun jälkeen päävalmentaja Louis van Gaal saattoi huoahtaa syvään.

- Olen helpottunut ja todella iloinen. Teimme toisella puoliajalla kaikkemme voittaaksemme ottelun ja se oli minusta erinomaista, van Gaal sanaili Bayernin verkkosivujen mukaan.

Van Gaal myönsi, että alkukauden epävarmat otteet heijastuivat peliin myös tiistaina ja Bayernin selkäranka jo ehti hiukan nitkahdellakin.

- Aloitimme hyvin, mutta sitten tuli maali - se oli ensimmäinen kerta, kun Basel pääsi yli puolenkentän. Sen jälkeen näki ettei itseluottamuksemme ole kovin korkealla, sillä pelasimme erittäin huonosti. Toiselle puoliajalle tein vaihtoja saadaksemme lisää voimaa kentälle ja se onnistui.

- Nyt olemme paremmissa asemissa kuin viime vuonna, kun meillä on kahden pelin jälkeen kuusi pistettä, van Gaal vielä muistutti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

  2. 2

    Kaksois­ministeri Lindströmillä alkoi kolme lääkitystä yhtä aikaa: ”Kävin syvissä vesissä”

  3. 3

    Gladiaattorien Hannes Hyvönen julkaisi kuvan fitness-rakkaastaan – railakkaasti juhlinut pari poseeraa kylpyhuoneessa: ”Tulipas olot”

  4. 4

    Aaltosten elämä muuttui täysin, kun he muuttivat Suomen eteläisimpään paikkaan – lue, millaisia ihmisiä asuu Suomen ääripisteissä

  5. 5

    Tiesitkö tätä kuninkaallisten joulusta? Kuningatar antaa joka vuosi saman lahjan – naiset ja koirat viettävät aattoillan erillään miehistä

  6. 6

    Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

  7. 7

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  8. 8

    Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

  9. 9

    Jenna Laukkanen otti taas EM-hopeaa – Suomen ennätys murskaksi

  10. 10

    HS kertoo, miksi se julkaisi salaisten asia­kirjojen sisältöä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  2. 2

    Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

  3. 3

    Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

  4. 4

    Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

  5. 5

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  6. 6

    Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

  7. 7

    Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

  8. 8

    Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

  9. 9

    Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

  10. 10

    Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  3. 3

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  4. 4

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

  2. 2

    Kaksois­ministeri Lindströmillä alkoi kolme lääkitystä yhtä aikaa: ”Kävin syvissä vesissä”

  3. 3

    Gladiaattorien Hannes Hyvönen julkaisi kuvan fitness-rakkaastaan – railakkaasti juhlinut pari poseeraa kylpyhuoneessa: ”Tulipas olot”

  4. 4

    Aaltosten elämä muuttui täysin, kun he muuttivat Suomen eteläisimpään paikkaan – lue, millaisia ihmisiä asuu Suomen ääripisteissä

  5. 5

    Tiesitkö tätä kuninkaallisten joulusta? Kuningatar antaa joka vuosi saman lahjan – naiset ja koirat viettävät aattoillan erillään miehistä

  6. Näytä lisää