Liisa, Elisa

Jalkapallo

Jukka Ikäläinen ei usko Turkin yllätykseen

Julkaistu:

Saksa ja Turkki kohtaavat keskiviikkoiltana EM-kisojen puolivälieräottelussa. Jukka Ikäläinen ei usko, että Turkin hurmos kantaa enää finaaliin saakka.

Ikäläinen ennakoi, että Saksa menee otteluparista finaaliin.

- Turkin pelikiellot ja poisjäännit tarkoittavat sitä, että Turkki kohtaa huomenna vahvempansa. Kyllä Saksa siitä menee jatkoon, Ikäläinen povaa.

Vaikka Turkki on pelannut itsensä kisoissa neljän parhaan joukkoon, sen esitykset eivät täysin ole vakuuttaneet Ikäläistä.

- Mielestäni Turkki ei ole pelannut hyvin. Sillä ei ole samanlaista pelillistä taustaa kuin esimerkiksi Venäjällä. Turkki on mennyt rimaa hipoen edelliset kolme matsia ja lähtötilanne olisi erilainen, jos he olisivat pelanneet hyvin. Turkkilaisilla on todella hyvä työmoraali ja he pelaavat peräänantamattomasti. Kuitenkin sellainen käsitys minulla on, että heillä ei ole mitään mahdollisuuksia, Ikäläinen pohtii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. 6

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Muistatko vielä Bonanzan? Vain yksi lännensarjan päätähdistä ei käyttänyt peruukkia!

  9. 9

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  10. 10

    Selkä jumissa, ryhti lysyssä? Kiinnitä huomio unohdettuun lihasryhmään ja ongelma voi ratketa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  4. 4

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  5. 5

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  9. 9

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. Näytä lisää