Liisa, Elisa

Jalkapallo

Humalassa kolaroinut ex-maajoukkuepakki puolusteli pakoa kolaripaikalta

Julkaistu:

Norjan jalkapallomaajoukkueen entinen puolustaja Claus Lundekvam ajoi toukokuun alussa Winchesterissä, Englannissa kolarin. Lundekvam, 36, törmäsi autollaan toiseen henkilöautoon, jota ajoi noin 60-vuotias mieshenkilö.

Kolarin jälkeen Lundekvam pakeni paikalta, mutta poliisi pysäytti hänet myöhemmin illalla. Pysäytyshetkellä Lundekvam oli 1,85 promillen humalassa.

Kolarin jälkeen Lundekvamia on ryöpytetty norjalaismediassa runsaasti. Kaikkein eniten häntä on kritisoitu siitä, että hän pakeni kolaripaikalta.

Norjalaislehti Verdens Gangin haastattelussa Lundekvam myöntää ajaneensa autoa humalassa, mutta kiistää paenneensa kolaripaikalta samantien.

- Se, että olisin paennut paikalta, ei ole missään nimessä totta.

Lundekvamin mukaan hän kävi tarkistamassa toisessa autossa olleen miehen kunnon, ennen kuin lähti paikalta pois.

- Nousin autosta ulos ja kävin katsomassa, kuinka pahasti hänelle oli käynyt. Onneksi hän ei ollut vakavasti loukkaantunut.

Entisellä maajoukkuepuolustajalla oli myös selitys valmiina siihen, miksi hän ei jäänyt auttamaan loukkaantunutta miestä.

- Kun olin tarkistanut miehen kunnon, juoksin takaisin autoon ja ajoin moottoritielle hakemaan apua hänelle.

Lundekvamin tapaus menee oikeuteen toukokuun lopussa. Pahimmillaan häntä voi odottaa kuuden kuukauden vankeustuomio.

Lundekvam pelasi vuosi sitten päättyneellä urallaan 12 kautta Southamptonissa. A-maaotteluita hänelle kertyi 40.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  2. 2

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  3. 3

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  4. 4

    Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

  5. 5

    Kalle Rovanperä teki historiaa MM-rallissa – tulosluettelossa yllättävä yksityiskohta

  6. 6

    Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  9. 9

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  10. 10

    Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  5. 5

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  8. 8

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  9. 9

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  10. 10

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  2. 2

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  3. 3

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  4. 4

    Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

  5. 5

    Kalle Rovanperä teki historiaa MM-rallissa – tulosluettelossa yllättävä yksityiskohta

  6. Näytä lisää