Satu, Luukas

Jalkapallo

Shefki Kuqi vakuutti heti Saksassa: kaksi maalia

Julkaistu: , Päivitetty:

Saksalaiseen TuS Koblenziin siirtynyt Shefki Kuqi onnistui jo ensimmäisessä virallisesta ottelussaan uuden seuransa paidassa. Suomen futismaajoukkueen hyökkääjä Kuqi teki kaksi maalia, kun TuS Koblenz kaatoi Concordia Hamburgin 4-0 Saksan cupin ensimmäisellä kierroksella.

Shefkin, 32, kärkiparina Koblenzin aloituskokoonpanossa oli hänen pikkuveljensä Njazi, 26.

Suurinumeroinen voitto oli odotettu, sillä Condoria pelaa Oberligassa, kolme sarjatasoa Koblenzia alempana.

- Todella hyvä voitto. Cupin pelit alasarjajoukkueita vastaan ovat aina hankalia, mutta nyt otimme selvän voiton, Kuqi totesi tyytyväisenä.

- Totta kai oli kiva saada myös kaksi maalia heti ensimmäisessä virallisessa ottelussa. Hyökkääjät kuitenkin elävät maaleista. Niitä tuli mukavasti harjoituskaudella, olikohan yksi tai kaksi peliä jossa en maalia tehnyt. Hyvä että jatkui samaan malliin.

Katseet Kuqi suuntasi voiton jälkeen jo viikon päästä pelattavaan vierasotteluun 1860 Müncheniä vastaan ja alkavaan sarjakauteen.

- Voitto oli tietysti sikäli tärkeä, että pääsimme jatkoon, mutta sen lisäksi tämän pelin jälkeen on hyvä lähteä sarjakauteen voitto alla.

TuS Koblenzin sarjakausi kakkosbundesliigassa alkaa ensi viikon sunnuntaina. Se kohtaa vieraissa TSV 1860 Münchenin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. 6

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

  7. 7

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  8. 8

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  9. 9

    Moskovan arkistot: Näin Kekkonen kaatoi Suomen hallitusta Neuvostoliiton kanssa

  10. 10

    Kolmea Suomen kansalaista syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  8. 8

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  9. 9

    Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

  10. 10

    Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. Näytä lisää