Silja, Selja

Jalkapallo

Arsenal ja FC Bayern puolivälieriin

Julkaistu:

Arsenal ja FC Bayern München etenivät Mestarien liigan puolivälieriin. Arsenalin kohdalla asiasta ei ollut epäselvyyksiä, mutta FC Bayern tarvitsi vierasmaalisääntöä avukseen.

Fiorentina voitti FC Bayernin kotonaan 3-2, mutta Juan Vargas ja Stevan Joveticin maalit eivät riittäneet. Kun 1. osaottelu Münchenissä oli päättynyt FC Bayernin 2-1-voittoon, 2-3-vierastappio riitti. Mark van Bommelin ja Arjen Robbenin kavennukset olivat saksalaisjoukkueelle mannaa. Firenzessä muistellaan varmasti erittäin katkerasti 1. osaottelussa FC Bayernin toista maalia, joka oli selkeä paitsio.

Lontoossa Arsenal ei jättänyt jossiteltavaa, vaikka Nicklas Bendtnerin tekemään avausmaalia edelsi paitsio. Läpi ottelun vahvasti jyrännyt Arsenal tykitti lopulta taululle 5-0-lukemat, eli yhteismaalit lontoolaisille 6-2. Bendtner teki kolme maalia ja kahdesta muusta vastasivat Emmanuel Eboue ja Samir Nasri.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  4. 4

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  5. 5

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  6. 6

    Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

  7. 7

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  8. 8

    Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

  9. 9

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  10. 10

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  8. 8

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  9. 9

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  4. 4

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  5. 5

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  6. Näytä lisää