Ismo

Jalkapallo

Nuorten EM-kisat alkavat - seuraa tätä kaveria!

Julkaistu:

Suomen joukkueen nuorimman pelaajan Teemu Pukin odotukset jalkapallon 21-vuotiaiden EM-kisoihin lähdettäessä ovat pelaamisessa, eivätkä penkin lämmittämisessä.

Espanjan liigan Sevillassa pelaavaa 19-vuotiasta Pukkia ei valittu joukkueeseen vielä karsintapeleissä, mutta kisoihin matkaavien nimilistalla kotkalaislähtöisen Pukin nimi komeili.

- Totta kai haluan päästä pelaamaan, kun olen kisoihin päässyt. Olenko avauksessa vai vaihdossa, on valmentajan päätös, Pukki sanoo diplomaattisesti.

Vuonna 1990 päivänvalon nähnyt Pukki on neljä vuotta nuorempi kuin vanhimmat kisoihin osallistuvat pelaajat. Vaikka kisoista puhutaankin 21-vuotiaiden turnauksena, ei ikärajaa määritellä tämänhetkisen iän mukaan.

Osallistumaan pääsevät ne pelaajat, jotka täyttivät 21 vuonna 2007, jolloin karsinnat alkoivat.

Perjantaina kisapaikalle matkanneessa joukkueessa on hyvä henki, jota Valko-Venäjästä viime viikolla otettu harjoituspelivoitto ruokki entisestään. Nuori tulokas on otettu hyvin vastaan, vaikka asiaankuuluvaa kuittailua joukkueen kuopuksen asemasta kuuluukin.

- Vähän vitsiä ja huutelua tietenkin tulee, mutta ei mitään pahaa, Pukki naureskelee.

Tv:stä tuttu Espanjan joukkue

Valtaosan viime kaudesta Pukki pelasi Sevillan kakkosmiehistössä Sevilla Atleticossa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Espanjan pääsarjassa La Ligassa Pukki pääsi debytoimaan tammikuussa Santaderia vastaan.

Pukki solmi Sevillan kanssa 3,5-vuotisen sopimuksen tammikuussa 2008. Sen jälkeen tapahtuneesta kehityksestä kertoo nousu 21-vuotiaiden kisajoukkueeseen, mutta myös se, että Sevillassa Pukki on jo mukana ykkösjoukkueen harjoituksissa.

Viimeisille kahdelle sopimusvuodelle tavoiteltavaa riittää siinä, että tällä kaudella Espanjan liigassa kolmanneksi sijoittuneessa ykkösmiehistössä alkaisi tulla myös peliminuutteja.

Kakkosmiehistö tippui kauden päätteeksi sarjatasoa alemmas, joten pelien taso ykkösmiehistön ulkopuolella saattaa tippua.

Alkulohkoissa Suomea vastaan tuleva Espanjan joukkue on Pukille tuttu. Pukin seurakaverina Sevillassa espanjalaisista pelaa vain Diego Capel, mutta kovaan joukkueeseen pystyy Espanjassa tutustumaan seuraamalla pääsarjan otteluita televisiosta.

- Melkein kaikki pelaavat ylimmällä sarjatasolla avauskokoonpanossa. Taitava ja nopea joukkue, Pukki analysoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

  3. 3

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  4. 4

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  5. 5

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

  8. 8

    Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

  9. 9

    Lumimyräkkä rantautui Suomeen – ilmatieteen laitos varoittaa puuskista, ajokelistä, aallokosta, meriveden pinnasta...

  10. 10

    Me Naiset: Sami Minkkinen avautuu uudesta suhteestaan – taisteli pitkään rakastumista vastaan: ”Pelkäsin lähipiirini reaktioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  5. 5

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  6. 6

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  7. 7

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  8. 8

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  9. 9

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  10. 10

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

  3. 3

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  4. 4

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  5. 5

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  6. Näytä lisää