Satu, Luukas

Jalkapallo

Tainio: "Kärkiryhmiä horjuttamaan"

Julkaistu:

Tottenham on mainittu useissa arvioissa Englannin Valioliigan perinteisen kärkinelikön suurimmaksi haastajaksi. Kahtena viime kautena Tottenham on sijoittunut sarjassa viidenneksi. Nyt tähtäin on askelta korkeammalla, sillä joukkueen rakennustyö on ollut käynnissä jo pitkään.

- Kyllä lähtökohta tälle kaudelle on ilman muuta se, että nyt viides sija olisi selkeä pettymys. Sinne neljän suuren väliin on tarkoitus päästä. Totta kai muitakin haastajia on, ei vain me, Teemu Tainio sanoo.

- Cupit ovat aina olleet täällä iso juttu ja kyllä kaikissa cupeissa taas tähtäin on mahdollisimman pitkällä, määrittelee Tainio Tottenhamin toisen tavoitteen.

Tainion valmistautuminen kauteen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Hän oli valtaosan harjoituskaudesta sivussa Serbia -ottelussa tulleen polven sivusidevamman vuoksi.

- Toipuminen otettiin varman päälle. Aika tiukoille se meni, mutta ehdin kuitenkin kuntoutua kauden alkuun. Viimeisissä harjoitusotteluissa tuli mukavasti tärkeitä peliminuutteja.

- Meillä on mielenkiintoinen avauspeli. Vastassa on kovalla kohinalla takaisin Valioliigaan noussut Sunderland. Se on hyvä mittari heti kauden alkuun, Tainio arvioi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. 6

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

  7. 7

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  8. 8

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  9. 9

    Röyhkeät varkaat tunkeutuivat nuorten juhlaan Suomenlinnassa: Veivät puhelimia, lompakoita, ja tietokoneen – poliisi pyytää vihjeitä

  10. 10

    Moskovan arkistot: Näin Kekkonen kaatoi Suomen hallitusta Neuvostoliiton kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  8. 8

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  9. 9

    Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

  10. 10

    Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. Näytä lisää