Heimo

Jalkapallo

Hongalle taas iso kotivoitto

Julkaistu:

Vappupäivän hauskuuttelun sijaan Honka tarjosi tylyä isännyyttä jalkapalloliigassa vielä voitotta olevalle IFK Mariehamnille maalein 3-0 (1-0).

Espoolaisjoukkue eteni vakuuttavasti kauden toiseen isonumeroiseen kotivoittoonsa, kun se loi tilanteita enemmän ja myös osasi hyödyntää paikkansa.

Hongan maali-iloittelu alkoi onnekkaasti, sillä Aleksandr Kokon 39. minuutilla laukoma päätylinjan suuntainen syöttö meni maarianhaminalaisten topparin Medoune Gueyenen kautta verkkoon.

- Toisen jakson alussa oli mahdollisuudet päästä takaisin peliin, mutta tuli virheitä ja Honka meni menojaan, IFK:n valmentaja Pekka Lyyski kertoi.

Kotijoukkueen jälkimmäiset osumat rakentuivat taiten. Honka iski 59. minuutilla nopean kolme vastaan kaksi -hyökkäyksen kahvittaen Gueyen perusteellisesti. Jussi Vasara niittasi pallon varmasti ohi maalivahti Gustav Långbackan. Jami Puustisen 3-0-maalissa Kokko kunnostautui jälleen pohjustajana.

- Jatkettiin hyviä otteita. (Markus) Paatelaisen paluu kahden vuoden korpivaelluksen jälkeen lämmitti erityisesti - hän otti peliin tultuaan (59. min.) keskikentän täydellisesti haltuunsa, Hongan valmentaja Mika Lehkosuo kiteytti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

  2. 2

    Mikael Jungner eroaa SDP:stä – puolueen suhtautuminen alkoholilakiin vaikutti päätökseen

  3. 3

    Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

  4. 4

    Kaulahuivi saattoi pelastaa teinipojan puukottaman naisen hengen – näin kohtalokkaan illan tapahtumat etenivät

  5. 5

    Tv-katsojat hämmästyivät, kun suomalaisuimarin SE:tä ei hyväksytty – kiinnititkö huomiota samaan kuin Jani Sievinen?

  6. 6

    Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

  7. 7

    Kommentti: Eduskunta osoitti alkoholi­äänestyksessä 0,8 prosentin kokoisen pienuutensa

  8. 8

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  9. 9

    Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

  10. 10

    Prinssi Harryn ja Meghan Marklen tarkka hääpäivä varmistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  2. 2

    Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

  3. 3

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  4. 4

    Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

  5. 5

    91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

  6. 6

    Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

  7. 7

    Video poliisivankilan tapahtumista: Poliisi vei keskisormea näyttäneen putkaan ja aiheutti vakavan vamman

  8. 8

    Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

  9. 9

    Haluatko miljonääriksi? -ohjelman kuvaukset keskeytyivät dramaattisesti: Kilpailijan äiti kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan

  10. 10

    Ruotsin prinsessa Désiréen aviomies ei jättänyt penniäkään tyttärilleen – poika peri yli 56 miljoonan euron omaisuuden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  3. 3

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  4. 4

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  5. 5

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  9. 9

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  10. 10

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

  2. 2

    Mikael Jungner eroaa SDP:stä – puolueen suhtautuminen alkoholilakiin vaikutti päätökseen

  3. 3

    Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

  4. 4

    Kaulahuivi saattoi pelastaa teinipojan puukottaman naisen hengen – näin kohtalokkaan illan tapahtumat etenivät

  5. 5

    Tv-katsojat hämmästyivät, kun suomalaisuimarin SE:tä ei hyväksytty – kiinnititkö huomiota samaan kuin Jani Sievinen?

  6. Näytä lisää