Toni, Anton

Jalkapallo

Alex Ferguson valmistautuu Real Madridin iskuja varten

Julkaistu:

Sir Alex Ferguson on jälleen avannut sanaisen arkkunsa. Real Madridin tarjottua kesällä tähtitieteellisiä summia Manun Cristiano Ronaldosta, ovat Real Madridin puheenjohtaja Ramon Calderon ja Manun päävalmentaja Ferguson käyneet kipinöivää keskustelua median välityksellä.

Sanasota miesten välillä alkoi Realin tehtyä tarjous Ronaldosta, josta Ferguson raivostui. Aiemmin tällä viikolla Calderon haukkui Fergusonia seniiliksi.

- Minua ei kiinnosta pätkääkään meidän suhteemme Real Madriin, aateloitu päävalmentaja laukoo vastineeksi.

Ferguson epäilee Calderonin olevan edelleen katkera epäonnistumisestaan Ronaldon hankinnassa.

- Meillä on pelaaja jonka haluamme pitää. Heillä ei ole pelaajaa, jonka he haluaisivat saada, skottivalmentaja toteaa ylpeänä.

Ferguson odottaa Realin tekevät uuden yrityksen Ronaldon suuntaan. Hän epäilee myös, että Calderonin hyökkäykset häntä kohtaan ovat ensi askeleita uuteen Ronaldo-tarjoukseen.

- Kyllä,on mahdollista, että nämä ovat ensimmäisiä yrityksiä saada hänet. Mutta me olemme valmiina.

Ferguson kuvailee joukkueiden kamppailua tähtipelaajasta varsin sotaisin termein.

- Meillä on tarpeeksia ammuksia jäljellä. Käytän tällä hetkellä vain yhtä asetta. Otan Gatlinin (konekiväärin) esiin vasta tammikuussa, Ferguson puhisee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  4. 4

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  5. 5

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  6. 6

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  7. 7

    Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

  8. 8

    Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

  9. 9

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  10. 10

    Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  2. 2

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  5. 5

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  6. 6

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  7. 7

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  8. 8

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  9. 9

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  4. 4

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  5. 5

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  6. Näytä lisää