Naisleijonien joukkue ensi kuussa pelattaviin MM-kisoihin julkistetaan tiistaina, mutta maalivahtien nimet ovat jo selvillä.
IS:n tietojen mukaan Suomen maalivahtikolmikon muodostavat Anni Keisala, Sanni Ahola ja Emilia Kyrkkö.
25-vuotias Keisala on joukkueen ykkösvahti. Hän on kantanut tuota viittaa harteillaan vuoden 2021 MM-kisoista lähtien.
Ahola, 22, ja Kyrkkö, 19, ovat naisten arvokisojen ensikertalaisia.
Helsingistä kotoisin oleva Ahola pelaa kolmatta kauttaan St. Cloudin yliopistossa Yhdysvalloissa. Suomessa hän on edustanut aiemmin HIFK:ta.
Ahola on pelannut kaksissa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa.
Kyrkkö torjuu naisten liigassa Team Kuortaneen tolppien välissä. Hän voitti Tyttöleijonissa viime kaudella MM-pronssia. Kyrkkö valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi.
Vielä viime syksyn MM-kisoissa Keisalaa kirittivät Meeri Räisänen ja Jenna Silvonen. Räisänen lähti kisoihin kakkosvahtina, joka pelasi yhden ottelun, mutta hänet hyllytettiin kokoonpanon ulkopuolelle kisojen loppupuolella.
Tiettävästi Räisäsen media- ja somekäyttäytyminen oli koettu joukkueelle haitalliseksi.
Tanskan kisoissa Naisleijonat mureni päävalmentaja Juuso Toivolan alaisuudessa historiansa huonoimpaan sijoitukseen, kuudenneksi.
Kanadan Bramptonissa 5.–16. huhtikuuta pelattavissa kisoissa Suomi on B-tasolohkossa, jossa se kohtaa Ruotsin, Unkarin, Saksan ja Ranskan.