Leijonat kilautteli tolppia – Ruotsilta tuli tyly selkäsauna

Ruotsi voitti Suomen ottelussa, jossa pelattiin turnausvoitosta.

Ruotsilla oli isännän otteet ottelussa Leijonia vastaan.

12.2. 18:43

Suomi ja Ruotsi ratkaisivat maajoukkueturnauksen voiton kohtalon sunnuntaina Malmössä.

Vahvasti kotiyleisönsä edessä esiintynyt Ruotsi voitti ottelun tylysti 3–1 (1–0, 2–0, 0–1). Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi.

– Puolustimme ihan hyvin mutta olimme välillä aika mankelissa. Juha Jatkola (maalivahti) piti numerot vähän siedettävinä. Jos olisimme pelannut vähän parempaa kiekollista peliä, olisimme olleet parempia, viimeisessä ottelussa Leijonien kapteenina toiminut Juhamatti Aaltonen sanoi Discoveryn hikihaastattelussa.

Suomen ainokaisen teki Robert Leino, kun ottelua oli jäljellä alle sekunti. Leinon tarkka lyöntilaukaus varsin pienestä kulmasta murskasi maalivahti Lars Johanssonin unelman nollapelistä.

Ruotsi meni ottelussa 1–0-johtoon avauserän puolivälin jälkeen, kun Theodor Lemmström laukoi ylivoimalla hirmuisen lämärin poikittaissyötöstä aivan Suomen maalin vasempaan ylänurkkaan.

Aiemmin saman ylivoiman aikana Ruotsi pelasi vastaavan vetopaikan Lemmströmille B-pisteen yläkaarelle, mutta mies laukoi ohi kiekosta. Ruotsin vaarallinen ylivoimapeli aiheutti Leijonille muutenkin vaikeuksia. Ruotsalaiset päihittivät Leijonat myös luistelussa, kamppailussa ja kiekonhallinnassa.

Ruotsin puolustusalueelle tunkeutuminen tuotti Suomelle ongelmia heti ottelun avauserästä lähtien. Aktiivinen Tre Kronor sai tyrehdytettyä Leijonien hyökkäykset tylysti keskialueella.

Ruotsi tuli väkevästi toiseen erään ja meni ajassa 21.54 johtoon Hardy Häman Aktellin osumalla. Juha Jääskän poukkoilu jätti runsaasti tilaa Häman Aktellille. Hänen laukauksensa muutti vielä epäonnisesti suuntaa Jääskän mailasta ja yllätti maalivahti Juha Jatkolan.

Ennen laukaisupaikkaa Leijonat sai hopeaa useassa kaksinkamppailussa.

– Joukkueessa on ollut vatsainfluenssaa, mikä näkyy kamppailupelaamisessa Discoveryn asiantuntija Ismo Lehkonen sanoi.

Suomi pääsi hätyyttelemään Ruotsin maalia ylivoimalla ennen erän puoliväliä. Jere Innalan laukaus osui tolppaan. Näytti jo hetken siltä, että Suomi olisi saamassa aiempaa paremman otteen pelistä.

Ruotsin 3–0-johtomaalissa suomalaisviisikko seilasi täyttä ymmärrystä vailla Leijonien puolustusalueella. Anton Bengtsson sai pelivälineen kuin tarjottimella maalin takaa ja sivalsi sen napakasti verkon perukoille.

Suomen maalintekotilanteet olivat vähissä koko ottelussa. Juhamatti Aaltosen kääntölämäri osui tolppaan kolmannen erän loppupuolella. Ahti Oksanen kilautti tolppaa vielä viimeisellä minuutilla, kun Suomi haki lohdutusosumaa kuudella kenttäpelaajalla.

Käytännössä Ruotsi ei antanut Leijonille minkäänlaista mahdollisuutta nousta taistelemaan ottelun voitosta päätöserässä.

Turnauksen aiemmissa ottelussa Suomi kellisti Sveitsin voittolaukauskilpailussa 6–5 ja pieksi Tshekin 6–1.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?