Halvaantunut Tobias Forsberg, 33, joutuu herättämään vaimonsa monta kertaa joka yö – näin hän kertoo täysin muuttuneesta elämästään

Tobias Forsberg loukkaantui vakavasti jääkiekko-ottelussa joulukuussa vuonna 2018.

Tobias Forsberg kertoi elämästään Aftonbladetille.

24.1. 7:45

Halvaantunut ex-jääkiekkoilija Tobias Forsberg kertoi elämästään Aftonbladetille. Ruotsalainen Forsberg, 33, loukkaantui vakavasti kiekko-ottelussa tapaninpäivänä 2018.

Forsberg törmäsi Allsvenskanin Leksand–Almtuna-ottelussa pää edellä päin laitaa. Seurauksena oli ylemmän niskanikaman murtuma ja selkäydinvamma. Pelaaja halvaantui rinnasta alaspäin.

Lue lisää: Ruotsalaiskiekkoilija sinkoutui pää edellä laitaan – paljasti järkyttävät seuraukset: ”Halvaannuin rinnasta alaspäin”

Kolme vuotta myöhemmin Forsberg ei vieläkään pysty liikuttamaan sormiaan, vaikka hänen kätensä liikkuvat. Hän on halvaantunut kainaloistaan alaspäin. Tuntoaisti ei toimi kunnolla.

Aftonbladetin haastattelussa mies kertoo haasteistaan identiteettinsä ja merkittävästi muuttuneen elämänsä kanssa.

– Olin pitkään huolissani siitä, millaisena ihmiset minut näkevät, kun liikuin pyörätuolilla tai hapuilin syödessäni voileipää kaupungilla. Olen oppinut käsittelemään asiaa ja osaan olla ylpeä siitä, kuka olen, Forsberg sanoi Aftonbladetille.

Vaikeinta entiselle huippu-urheilijalle on ollut kuitenkin sen hyväksyminen, että hän tarvitsee apua vuorokauden ympäri.

– Ehdottomasti haastavinta on avuntarve ja tunne, etten pärjää yksin. Että joudun herättämään vaimoni viidettä kertaa ja pyytämään häntä kääntämään minut. En nyt sentään tunne itseäni rasittavaksi, mutta on helppoa hautautua raskaisiin ajatuksiin. Tähän asti olen selvinnyt ajatuksista, vaikka se on vaikeaa, Forsberg kertoi.

Yöllisen heräilyn aiheuttaa spastisuus eli joustokankeus, joka saa lihakset liikkumaan tahattomasti, kun halvaantunut on esimerkiksi pitkään samassa asennossa. Ex-kiekkoilija kertoo pystyneensä nukkumaan kunnolla alle viitenä yönä kolmen viime vuoden aikana.

Hän ja vaimo Filippa asuvat Gustavsbergissa Tukholman ulkopuolella.

Kuva: Tobias Forsberg ja vaimo Filippa.

Nykyisin Forsberg ei enää unelmoi mestaruuksista, vaan arjessa selviämisestä.

– Minusta tuntuu, että opin joka päivä asioita, joiden en uskonut olevan mahdollisia. Viimeisinä kuukausina olen alkanut laittaa ruokaa. Asennonvaihdot ovat seuraava askel. Nyt olen riippuvainen avustajasta, joka kantaa minut sänkyyn. Jatkossa haluan selvitä siitä itse, hän sanoo.

Ruoanlaitto ei ole sujunut ilman vahinkoja. Tehdessään kerran munakokkelia hän ihmetteli, miksi koko kropassa menivät kylmät väreet. Käsi oli unohtunut tulikuumalle liedelle.

Forsberg työskentelee jääkiekkoasiantuntijana ja haluaisi tulevaisuudessa luennoida.

Hän pelasi kiekkourallaan Ruotsin nuorisomaajoukkueissa. Aikuisena hän edusti Modoa, Björklöveniä, Västeråsia ja Leksandia niin Ruotsin liigassa kuin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Lue lisää: Traagisesti halvaantunut jääkiekkoilija uskalsi katsoa kammottavan tilanteen vasta 1,5 vuoden jälkeen – ”Se oli hirveä paukku”

MM-jääkiekko

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?