Leijonien Jere Karjalainen hurjana Moskovassa – Suomi karkasi lopussa Kanadalta - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Leijonien Jere Karjalainen hurjana Moskovassa – Suomi karkasi lopussa Kanadalta

Suomi päihitti Kanadan maalein 4–1.

Jere Karjalainen (toinen vasemmalta) iski kahdesti ensimmäisen viiden minuutin aikana.

18.12.2021 10:27 | Päivitetty 18.12.2021 12:16

Suomi aloitti Moskovassa pelatun EHT-ottelun Kanadaa vastaan erittäin väkevästi.

Leijonat siirtyi johtoon vain 31 sekunnin pelin jälkeen, kun Jere Karjalainen ohjasi pelivälineen Kanadan verkkoon.

Ajassa 4.32 Suomi siirtyi 2–0-johtoon. Karjalainen siirsi kiekon Kanadan maalivahdin Justin Poggen selän taakse, kun Suomi pelasi ylivoimalla.

Puolustaja Valtteri Kemiläinen juoni esityön molempiin Karjalaisen maaleihin.

Ottelu oli ensimmäisen erän jälkeen tilanteessa 2–0.

Leijonien vahvan avauserän jälkeen Kanada sai otteen toisessa erässä. Landon Ferraro tulitti kavennusosuman hieman ennen erän puoliväliä.

Kolmas erä oli jälleen Leijonien. Jukka Jalosen joukkue pelasi johtoasemassa ryhdikkäästi, ja kiekonblokkauksen myötä läpiajoon karannut Markus Granlund vei Suomen 3–1-johtoon.

Markus Nenonen laittoi kiekon tyhjään pömpeliin ajassa 57.40, kun Kanada yritti kavennusta kuudella kenttäpelaajalla.

Ensimmäisen A-maaottelunsa pelannut Tappara-vahti Christian Heljanko pelasi hyvän ottelun ja torjui 21 kertaa.

Konkarihyökkääjä Leo Komarov palasi maajoukkueeseen lauantain ottelussa. Kapteenin C:n rintaansa saanut Komarov edusti Suomea edellisen kerran syksyn 2016 World Cupissa Torontossa.

Discovery+ julkaisi ottelun parhaat palat Twitterissä.

Suomi on pelannut Venäjän EHT-turnauksessa mallikkaasti. Se aloitti turnauksen torstaina Prahassa ja päihitti isäntäjoukkue Tshekin lukemin 3–2 voittomaalikilpailun jälkeen.

Leijonat kohtaa sunnuntaina Venäjän kello 14.30 alkavassa ottelussa.

Leijonien kentälliset Kanada-ottelussa

1. kenttä:

60 Granlund Markus – 65 Manninen Sakari (A) – 70 Hartikainen Teemu

2 Pokka Ville – 7 Kaski Oliwer

2. kenttä:

76 Levtchi Anton – 19 Nättinen Joonas – 25 Karjalainen Jere

36 Seppälä Peetro – 13 Kemiläinen Valtteri

3. kenttä:

28 Nenonen Markus – 27 Pärssinen Juuso – 21 Ojamäki Niko

52 Pelli Arttu – 38 Hietanen Juuso (A)

4. kenttä:

71 Komarov Leo (C) – 47 Tiivola Peter – 39 Merelä Waltteri

50 Seppälä Mikael

13. hyökkääjä:

51 Nurmi Markus

Maalilla:

30 Heljanko Christian

Varalla:

35 Halonen Niilo

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?