Jukka Jaloselle jatkopesti Leijoniin – sopimuksessa jälleen NHL-pykälä - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Jukka Jaloselle jatkopesti Leijoniin – sopimuksessa jälleen NHL-pykälä

Jukka Jalonen jatkaa Leijonien luotsina ensi kevään MM-kotikisojen jälkeen.

Jukka Jalonen luotsasi Leijonat MM-hopealle 2021.

17.6. 9:26

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja Jääkiekkoliitto ovat sopineet, että Jalosen pesti Leijonien päävalmentajana jatkuu myös ensi keväänä pelattavien MM-kotikisojen jälkeen. Jääkiekkoliitto tiedotti asiasta torstaiaamuna.

Jalosen sopimuksen oli määrä päättyä kevääseen 2022, mutta nyt solmittu sopimus yltää kevään 2023 MM-kisoihin ja sisältää molemminpuolisen option kaudesta 2023–2024.

– Olen todella nauttinut Leijonien valmentamisesta. Meillä on hienoja pelaajia ja erittäin hyvä ja kiinteä johtoryhmä, jossa työviihtyvyys on huipussaan, Jalonen kiittelee tiedotteessa.

– Itselleni tärkeää on myös se, että Suomi lähtee arvoturnauksiin aina taistelemaan kirkkaimmista mitaleista. Näistä asetelmista on hyvä jatkaa työtä myös tulevina vuosina.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela iloitsi juuri solmitusta jatkosta.

– Tulokset puhuvat puolestaan. Maajoukkueen päävalmentajan tehtävän ohella Jukka tekee erinomaista työtä laajemmin koko Suomi-kiekon kehittämisessä. Jalonen oli selkeä ykkösvaihtoehtomme päävalmentajaksi myös kotikisojen jälkeen.

– Sopimukseen sisältyy edeltävän sopimuksen tavoin NHL-pykälä. Tämän puitteissa Jalosella on mahdollisuus siirtyä NHL:ään kesken sopimuskauden, jos NHL:ssä aukeaa sellainen valmentajan paikka, johon hän haluaa tarttua, Nummela kertoi.

58-vuotias Jalonen on toiminut Leijonien päävalmentajana vuosina 2009–2013 ja uudelleen syksystä 2018 alkaen.

Jalosen aikana Leijonat on voittanut olympiapronssia (2010) ja kahdesti MM-kultaa (2011 ja 2019). Tämän kevään MM-kisoissa Latviassa Leijonat sijoittui hopealle. Alle 20-vuotiaiden päävalmentajana Jalonen johdatti Nuoret Leijonat kultaan Helsingin MM-kotikisoissa vuonna 2016.

A-maajoukkueen lisäksi Jalonen toimii asiantuntijana Olympiakomitean palloilulajien asiantuntijaryhmässä ja on liiton valmennusvaliokunnan jäsen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?