Tony Salmelainen, 30, tajusi karmean totuuden kesken jääkiekko-ottelun – siitä alkoi 7 vuoden itsetuhoinen kierre - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Tony Salmelainen, 30, tajusi karmean totuuden kesken jääkiekko-ottelun – siitä alkoi 7 vuoden itsetuhoinen kierre

Jääkiekkoilija Tony Salmelainen sai vaikean aivovamman, lopetti uransa ja jäi itsemurha-ajatusten kahleisiin. Lopulta aivovamma oli hänelle kuitenkin siunaus: se antoi enemmän kuin otti.

Näkyvyys heikkeni yhdessä siunaaman sekunnissa. Aivan kuin auton tuulilasiin olisi satanut taivaalta saaveittain vettä, eivätkä pyyhkijät olisi pysyneet millään perässä.

Ensin kaikki hämärtyi, sitten sumeni. Paniikki iski.

Vaikka Tony Salmelainen yritti pyyhkiä sormillaan kypäränsä visiiriä, hän ei yhtäkkiä kesken vaihdon nähnyt kuin metrin päähän, ja siihenkin vain vaivoin, kätensä avulla turvallista suuntaa haroen. Hänen oli pakko jarruttaa.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 8/2021. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Pelon vimmalla Servetten 30-vuotias suomalaishyökkääjä taisteli itsensä takaisin vaihtoaitioon.

– Mitä helvettiä tämä on? Multa lähti näkö! Salmelainen huudahti aitiossa hätääntyneenä joukkueen lääkärille.

– En pysty enää pelaamaan!

Tony Salmelainen lopetti uransa 2013, mutta vasta sen jälkeen alkoi todellinen kiirastuli.

Elettiin helmikuun loppupuolta 2012. Ottelu Klotenia vastaan oli Servettelle tärkeä, sillä voitolla se saattaisi varmistaa pudotuspelipaikan Sveitsin liigassa. Toisaalta tappio voisi sysätä joukkueen kohti karsintasarjaa. Salmelainen oli yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista, ja tässäkin ottelussa entinen NHL-pelaaja oli kasannut tehot 1+1. Servette johti 3–0.

Kun Salmelaisen näkö alkoi lääkintähuoneessa hiljalleen kirkastua, lääkäri ehdotti:

– Okei, otetaan rauhassa. Pystytkö kuitenkin pelaamaan ylivoimat?

Vaikka voitontahtoinen Salmelainen oli peloissaan, hän ei rohjennut kieltäytyä lääkärin pyynnöstä. Loppupelistä ei tullut silti mitään, sillä hänen ajatuksensa viipyivät taukoamatta niissä kauhukuvissa, joita hän oli tuijottanut suoraan silmiin vain neljä päivää aikaisemmin.

Tuolloin Salmelainen oli saanut harmittoman näköisessä kaksi vastaan kaksi -hyökkäystilanteessa iskun päähänsä, vastustajan puolustajan taklauksesta ns. ringetteviivan tuntumassa. Suurena taistelijasieluna tunnettu hyökkääjä oli kiekon menetettyään liukunut maalin taakse ja alkanut nähdä tähtiä.

Aitioon päästyään Salmelaisen näkökenttä oli muuttunut usvaiseksi, ja hän oli oksentanut muutaman kerran. Suomalaistähti oli aiemmin viikolla kärsinyt lievästä flunssasta ja uskotellut itselleen outojen oireiden johtuvan siitä. Mieli ei ollut antanut periksi, omaan korvaamattomuuteen käpertyminen oli noussut pahoinvointia tärkeämmäksi arvoksi.

Nyt kun Salmelaista neljä päivää myöhemmin oksetti uudestaan aitiossa, hän alkoi uskoa kauhukuviin. Hän tiesi aivojensa vaurioituneen.

Salmelaisen mottona oli aina ollut, ettei periksi anneta.

Vuosi 2016. Tummat pilvet roikkuivat Salmelaisen yllä. Lokakuussa 2013 uransa lopettanut entinen pelaaja näki eteensä, mutta reitti oli pimeä ja kuoppainen.

Salmelaisen mottona oli aina ollut, ettei periksi anneta. Nyt hän aikoi taipua periaatteensa edessä, toivonsa ja uskonsa menettäneenä, mielensä kauhukuvien vankina.

Hän aikoi tappaa itsensä.

Hän ei miettinyt erilaisia itsemurhakeinoja viikoittain, ne pyörivät päässä päivittäin. Hän ei uskonut kenenkään pystyvän enää auttamaan. Yksinäisyydestä oli tullut mielen paras kaveri.

Ympäriltä oli kadonnut kaikki se glooria, jonka varaan Salmelaisen identiteetti oli uran aikana rakentunut – lukemattomien muiden tunnettujen urheilijoiden tavoin. Kiekko-Espoon kasvatti oli kokenut NHL:n ja A-maajoukkueen, hänet oli valittu SM-liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi, hän oli osoittanut pystyvänsä sietämään tulospaineita.

 Hän aikoi tappaa itsensä.

Mutta. Uran jälkeen urheilijoilla alkaa toinen elämä, eikä hän ollut siihen valmis.

Salmelainen ei ollut onnistunut rakentamaan uutta minäkuvaansa. Kaikki oli ikään kuin ollut yhden kortin varassa, urheilutähteyden, ja kun se oli viety pois, pakka oli sekaisin. Hän oli uransa aikana sietänyt paineita ympäristöä miellyttääkseen, ei kehittääkseen itseään ihmisenä.

Salmelaisen kohdalla haaste oli jo lähtökohtaisesti poikkeuksellisen suuri, sillä samaan aikaan hän kärsi aivovammasta. Sveitsissä tullut tälli oli aiheuttanut hänelle myös vakavan pitkäaikaisen masennuksen.

Kevään 2012 jälkeen Salmelainen ei ollut kokenut saavansa kunnollista apua kuin aivovammaspesialisti Matti Vartiaiselta, ja tältäkin vain etänä Suomesta. Sveitsissä suomalaispelaajan usko aivovammojen hoitoprosesseihin oli musertunut viimeistään siinä vaiheessa, kun lääkäri oli ehdottanut hänelle:

– Mitä jos yrittäisit muuttaa pelityyliäsi niin, ettet menisi enää kulmiin?

Kaksinkamppailuista eläneelle terrierille ehdotus oli ollut järkytys. Kun oireet vuoden 2013 aikana jatkuivat, lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.

Vuoden 2016 aikana Salmelainen oli päässyt fyysisessä toipumisessaan jo pitkälle, erityisesti alkuvaiheeseen verrattuna. Alussa hän oli kärsinyt säännöllisesti migreenistä ja pahoinvoinnista, eikä ollut jaksanut polkea kuntopyörää kuin viisi minuuttia, jonka jälkeen oli pitänyt mennä pitkälleen. Jo yksittäisen laskun maksaminen tai pyykinpesu olivat synnyttäneet stressi- ja väsymisreaktion.

Sveitsissä tullut tälli oli aiheuttanut Salmelaiselle myös vakavan pitkäaikaisen masennuksen.

Laadukas uni ja ravinto sekä tasaisesti lisääntynyt liikunta olivat auttaneet Salmelaista uudestaan siivilleen. Kiitos tämän, hän oli heti uransa jälkeisinä vuosina pystynyt valmentamaan nuoria sveitsiläiskiekkoilijoita sekä aloittamaan opinnot kauppatieteellisessä korkeakoulussa. Henkinen toipuminen oli kuitenkin täysin eri juttu.

Salmelaisen synkät itsemurha-ajatukset eivät kummunneet uran ennenaikaisesta päättymisestä ja siitä aiheutuneista huomattavista taloudellisista menetyksistä. Eivät siitäkään, että vakuutusyhtiöt nostivat kätensä pystyyn. Ne syöpyivät siitä, ettei hän tuntenut itseään ihmisenä.

Salmelaisen mieleen oli ilmaantunut mörköjä, jotka saivat hänen käyttäytymisensä muuttumaan ilkeäksi, paikoin ärhäkäksikin. Hänen parisuhteensa olivat kariutuneet, eikä hän tuntenut ystäviensäkään ymmärtävän tilannetta. Hänen sisällään raivosi kauhusta.

 Salmelaisen mieleen oli ilmaantunut mörköjä, jotka saivat hänen käyttäytymisensä muuttumaan ilkeäksi, paikoin ärhäkäksikin.

Mielessä oli liiaksi tuskaa. Niinpä hän päätti antaa periksi – synkille ajatuksilleen.

Löytyi kuitenkin vielä yksi oljenkorsi, joka piti hänet roikkumassa kuilun reunalla.

Helmikuu 2021. Salmelainen istuu Kirkkonummella sijaitsevan kotitalonsa sohvalla hyväntuulisena ja energisen oloisena.

– Minulla oli vuosi sitten keväällä koronatartunta. Se aiheutti neljäksi viikoksi kovan yskän, enkä hetkeen jaksanut tehdä juuri mitään. Korona oli kuitenkin pikku juttu sen helvetin rinnalla, mikä tässä tuli läpikäytyä, Salmelainen, 39, korostaa.

– Haluan kertoa avoimesti omasta tarinastani, koska uskon kokemukseni kautta pystyväni auttamaan monia urheilijoita.

Helmikuun 2012 jälkeen kului 11 kuukautta ennen kuin Salmelainen pystyi palaamaan kaukaloon. Hän kertoo olleensa tällin jälkeisinä kuukausina aivan sekaisin, eikä olotila ollut kadonnut vielä seuraavanakaan vuonna.

– Fyysisessä toipumisessani lähdettiin aivan nollasta liikkeelle. Tajuton migreeni iski yleensä välittömästi, jos olin hetkenkin auringon valossa. Piti heti hakeutua pimeään huoneeseen lepäämään, muuhun ei pystynyt, Salmelainen kertoo.

Tony Salmelainen muuttaa perheineen piakkoin Omaniin, jossa hänen vaimonsa Hamsini työskentelee öljyalalla.

– Ruokakaupassa tuli huono olo liki aina, koska värejä oli kaikkialla. Ihan sama kuin olisi mennyt kovan karusellipyörityksen jälkeen sinne, oksennus tuli monesti ja ostokset jäivät siihen.

Lohtua toi se, että urheilijoiden aivovammoista väitöskirjan tehnyt Matti Vartiainen onnistui luomaan Salmelaiseen uskoa. Hän alkoi hiljalleen uskoa, ettei aivovamman saanut jää välttämättä ikuisesti sen vangiksi. Salmelainen päätti tarttua härkää sarvista.

– Useat aivovamman saaneet voivat toipua, jos vain lähtevät tekemään töitä ja etenemään askel kerrallaan. Jokaisen on löydettävä oma juttunsa, ja se onnistuu parhaiten erilaisia metodeja kokeilemalla. Itse aloin pitää päiväkirjaa esimerkiksi siitä, millainen ravinto ja liikunta sopii keholleni, Salmelainen selvittää.

 Aluksi en pystynyt polkemaan fillaria kuin 5–10 minuuttia, kunnes iski kova päänsärky.

– Aluksi en pystynyt polkemaan fillaria kuin 5–10 minuuttia, kunnes iski kova päänsärky. Ajan kanssa kipua oppi sietämään koko ajan yhä paremmin. Hyvä uni ja liikunta auttoivat itseäni parhaiten, oleellisesti muuttunutta ruokavaliota unohtamatta.

Henkisessä toipumisessa ilmeni oitis vaikeuksia. Salmelainen myöntää olleensa pitkään urheilijaegonsa kahleissa, mikä on tyypillistä mainetta niittäneille urheilijoille.

– Sitä pitää itseään kaikkivoipaisena. Vaikka tiesin saaneeni aivovamman, en alkuun sisäistänyt sen vaikutuksia käyttäytymiseeni. Olin yhä se urheilija, joka uskoi rynnivänsä mistä tahansa ongelmasta läpi. En halunnut hyväksyä olevani rikki, hän painottaa.

Vartiaisen mukaan aivovamman saa vuosittain 15 000–20 000 suomalaista, kuka mistäkin syystä. Arviolta jopa puolet näistä jää alkuvaiheessa piiloon, eli oireet eivät näy vamman saaneen käyttäytymisessä. Ne voivat eskaloitua vasta vuosien päästä – kuten tapahtui Salmelaisellekin.

– Iso ongelma on se, etteivät edes läheiset ymmärrä aivovamman saaneen olotilaheilahduksia. Vartiaisen Matti oli ainoa, joka tiesi mistä puhuin. Useat ihmiset katsoivat kieroon ja pitivät mua tyhmänä tai että mä feikkaan, Salmelainen kertoo.

Ylhäältä vasemmalta: Tony Salmelainen (oik) HIFK:n väreissä vuonna 2006. Vasemmalla HPK:n Joni Lappalainen. Tony Salmelainen HIFK–Jokerit -pelissä 2013. Tony Salmelainen HIFK:n harjoituksissa Helsingin jäähallissa 2013. Tony Salmelainen ja Janne Niskala juhlivat Suomen voittomaalia Tshekkiä vastaan vuonna 2009.

– Osa jopa sanoi, että mitä ihmettä sä Tony valitat – onhan sulla rahaa. Oli turha puhua syistä, joiden vuoksi en esimerkiksi pystynyt leikkimään tyttäreni (syntyi 2009) kanssa. Myös virkamiestasolla minun odotettiin pystyvän samaan kuin terveet ihmiset, mikä tuntui ajatuksena perverssiltä. Tällainen vaikutti itsetuntooni.

Salmelainen alleviivaa kokemansa yksinäisyyden merkitystä. Hän uskoo juuri sen tunteen tuoneen tummat pilvet hänen ylleen.

– Yksin jäänyt ihminen alkaa helposti terrorisoimaan ympäristöään, ja niin kävi minunkin tapauksessa, Salmelainen sanoo.

– Uran alussa tehdyissä neurologisissa testeissä olin naureskellut kysymykselle, että olenko koskaan ajatellut tekeväni itsemurhaa. Kun päästiin vuoteen 2016, enää ei naurattanut. Itsemurha kummitteli yltiöpäisesti mielessäni, päivittäin.

 Tyttäreni piti mut hengissä. Itsemurhan tekemällä olisin pilannut hänen elämänsä.

Ajatus oli suuressa ristiriidassa Salmelaisen elämänmoton kanssa, mutta ei auttanut. Pelastavaksi enkeliksi tarvittiin jotain muuta. Siihen tepsi lopulta hänen oman verensä perintö.

– Tyttäreni piti mut hengissä. Itsemurhan tekemällä olisin pilannut hänen elämänsä, ja se olisi ollut liikaa, hän alleviivaa.

Vartiainen kertoo aivovamman saaneiden parisuhteiden päättyvän tutkitusti usein eroon. Salmelaisen parisuhde lapsensa äidin kanssa katkesi jo 2011. Tärskyn jälkeen hänellä ehti murentua kaksi suhdetta ennen vuotta 2017.

Jälkimmäisessä suhteessa Salmelainen lähti itse, alitajuisesti tyttöystäväänsä kaikelta ikävältä suojellakseen.

– Iso käänne tapahtui vuonna 2018 äitini kuoleman jälkeen, kun viimein havahduin uskomaan eksäni Hamsinin neuvoja. Hän asui jo tuolloin Lontoossa, mutta jaksoi onneksi kannustaa minua. Aivovammasta kärsivän aloitekyky on yleensä nollatasoa, ja ilman häntä en olisi tässä kunnossa nyt, Salmelainen näkee.

– Lähdin hakemaan apua USA:sta Amen Clinics -nimiseltä neuroklinikalta, ja siellä tietoisuuteni aivojen ominaisuuksista parani heti. Kun löysin myös meditaation toipumisvaiheen keinovalikoimaani, mieleni alkoi vapautua kahleista.

Salmelainen alkoi kertomansa mukaan ajatella, ettei hän ehkä ollutkaan ihan paska ihminen, vaan että aivovamma oli synnyttänyt paskaa käyttäytymistä.

– Meditaatio ja koulutus auttoivat ymmärtämään, että voin auttaa itse itseäni. Sain oivalluksia, jotka muuttivat minua ihmisenä, myöhemmin meditaatiovalmentajaksi kouluttautunut kirkkonummelainen jatkaa.

–Meditaatio ja koulutus auttoivat ymmärtämään, että voin auttaa itse itseäni, Salmelainen sanoo.

Puhumme haastattelun aikana paljon eri teemoista. Siitäkin, että kaiken sekamelskan keskellä Salmelainen valmistui Sveitsissä kauppatieteiden kandidaatiksi hyvin arvosanoin 2017.

– Tällä hetkellä voin erinomaisesti. Olen toipunut aivovammasta niin hyvin, ettei se häiritse arkeani enää lainkaan. Päinvastoin, hän sanoo.

Päästyään toipumisen tielle Salmelainen polvistui oman armottomuutensa edessä. Vuoden 2018 lopulla hän lensi eräänä kauniina päivänä Lontooseen, jossa soitto matkastaan mitään tietämättömälle Hamsimille.

– Pyysin Hamsinilta lupaa päästä juttusille. Sanoin ymmärtäväni, ettei hän varmasti haluaisi tavata enää ikinä, Salmelainen kertoo.

– Hän halusi kuitenkin tulla kuuntelemaan, mitä minulla on sanottavaa. Tapahtui ihme ja asiat alkoivat rullata mukavasti eteenpäin.

Salmelainen koki vapautuneensa paineista. Viesti upposi Hamsiniin, ja kesällä 2020 parin onni huipentui avioitumiseen koronavaikeuksien keskellä. Öljyalalla työskentelevä Hamsini sai äskettäin töitä Omanista, ja sinne perhe on lähiaikoina muuttamassa.

– Korona-aika on opettanut, että töitä pystyy tekemään etänäkin. Aion ruveta auttamaan eri lajien urheilijoita kansalaisuudesta riippumatta siinä, miten he voivat saavuttaa urheilijoina maksimaalisen potentiaalinsa, mutta ennen kaikkea siinä, miten he voivat kehittyä ihmisinä, Salmelainen ruotii.

 Aivovamma pakotti miettimään päivittäin, miten saisin karistettua erilaiset paineet arjestani.

– Aivovamma pakotti miettimään päivittäin, miten saisin karistettua erilaiset paineet arjestani. Muuten en olisi selvinnyt seuraavaan päivään. Meditaatio auttoi erilaisten ajatusten prosessoinnissa, valintojen tekemisessä. Tein syvällisen tutkimusmatkan itseeni. Se avasi silmäni aivan uuteen maailmaan.

Tullaan niihin Salmelaisen mainitsemiin oivalluksiin. Hän katsoo silmiin ja sanoo:

– Et ole sun mieli, et sun tunne etkä sun keho. Sä et ole sun ajatuskaan, mutta sä voit toteuttaa tai olla toteuttamatta mieleesi syntyviä ajatuksia. Elämä on kiinni valinnoista, ja sä olet se päätöksentekijä.

– Kun tätä viisautta oppii hahmottamaan, urheilija kykenee käsittelemään paineita uudella tavalla. Oppii ymmärtämään, kuinka tärkeää on rakentaa ajoissa identiteetti, joka ei ole yhden kortin, urheiluminän, varassa. Ihmisen minäkuva tarvitsee energiaa eri lähteistä.

Salmelainen nostaa esimerkkitapaukseksi jääkiekon.

– Mitä hemmetin väliä sillä on, häviääkö tai voittaako oma joukkue vaikkapa viisi peliä putkeen? Ei mitään ihmisyyden kannalta, eikä urheilu ole koskaan ihmisiä suurempaa, hän korostaa.

– Jos valmentaja haukkuu pelaajan paskaksi, eihän se ole kuin hänen totuutensa. Se on vain valmentajan suustaan päästämä sana. Väliä on ainoastaan sillä, miten pelaaja käsittelee tämän viestin – päästääkö hän sen ihonsa alle vai näkeekö hän, että seuraavassa pelissä hänellä on jälleen uusi mahdollisuus.

Salmelaisen mielestä elämässä on olemassa uusi mahdollisuus aina, kun ihminen vain niin päättää.

Salmelaisen mielestä elämässä on olemassa uusi mahdollisuus aina, kun ihminen vain niin päättää.

– Mieli on opetettava näkemään mahdollisuuksia, ei uhkia. Sen viisauden opin kiitos aivovamman.

Tony Salmelainen kertoi dramaattisen tarinansa Urheilulehdessä 8/2021. Nyt hän haluaa auttaa kohtalontovereitaan.

Salmelainen kertoo laskeneensa uransa aikana punttisalilla joukkuetoveriensa toistomäärät. Hän halusi maailman parhaaksi pelaajaksi, joten hänen oli aina tehtävä muutama toisto muita enemmän.

– Oli järkevää olla tavoitteellinen, koska se synnyttää kehitystä. Mutta kun minut valittiin SM-liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi, en voinut vaikuttaa lopputulokseen, ainoastaan tekemääni matkaan. En voinut päättää, kuka tai ketkä valinnan tekivät. Jos valinta olisi ollut toinen, olisin ollut pettynyt – aivan turhaan.

Aivovammat uhkaavat jääkiekkoilijoita, kun vauhti kaukaloissa kasvaa koko ajan. Salmelainen kuuluu niihin, jotka lähtisivät ennaltaehkäisemään niitä hyväksymällä ensin tilanteen vakavuus. Avoimuuden jälkeen olisi sääntömuutosten vuoro.

– Fyysinen peli kuuluu lätkään, eikä kaikkia vammoja saada millään kitkettyä lajista. Kiekkoväen kannattaa kuitenkin miettiä, mitä se haluaa saavuttaa. Asiaa ei voi enää piilotella ja toivoa, että se katoaisi, hän ruotii.

 Fyysinen peli kuuluu lätkään, eikä kaikkia vammoja saada millään kitkettyä lajista.

– Tärkeintä olisi rakentaa aivovammaisille samanlainen hoitoprosessi kuin päihderiippuvaisilla on, ja siihen tulisi sisältyä myös aivovammasta kärsivien läheisten tukitoimia. Yksin on vaikea, lähes mahdotonta, nousta pystyyn.

Omat kauhunhetket syöpyivät vielä muutama vuosi sitten Salmelaisen uniin, nyt enää satunnaisesti. Hän näkee maailman nyt kirkkaasti. Paradoksaalista kyllä, vaikka hän menetti aivovamman vuoksi pitkäksi aikaa terveytensä, toimeentulonsa, identiteettinsä ja parisuhteensa, hän kokee vamman olleen tavallaan siunaus.

– Menetin paljon, mutta sain vielä enemmän tilalle. Synkät ajatukset haihtuivat jo ajat sitten, ja toipumisprosessin ansiosta löysin itseni uudella tavoin. Olen nykyään parempi ihminen kuin ennen, ja siitä tässä on ennen kaikkea kyse.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?