Tuomo Karila pitäisi urheilutoiminnan käynnissä koronariskistä huolimatta - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Tunnettu suomalaislääkäri ottaa kantaa jääkiekon korona­tartuntoihin – ”Sanoohan sen maallikko­järkikin”

Jääkiekkoliitto ei aio keskeyttää kilpailutoimintaansa varmuuden vuoksi. Tuomo Karilan mielestä urheilun hyödyt ovat koronariskistä huolimatta selvästi suuremmat kuin haitat.

Hengästyneiden urheilijoiden kova kontaktitilanne altistaa koronavirustartunnalle. Arkistokuvassa jääkiekkojoukkue harjoituksissa.­

18.9. 7:13

Kotimainen jääkiekkokausi sai pahaa enteilevän alun, kun Mikkelin Jukurien U20-joukkue tartutti koronavirusta KooKoon ja HPK:n pelaajiin.

Sekä Kymenlaakson, Hämeenlinnan että Mikkelin infektiolääkärien tekemän, myös pelaajien haastatteluihin perustuvan tutkimuksen mukaan käytännössä ainoa mahdollinen tartutustilanne on voinut olla itse ottelun sisältämä lähikontakti. Ilta-Sanomat uutisoi selvityksestä torstaina.

Infektiolääkärien mukaan mitään muuta tartunnalle altistanutta tilannetta kuin itse kaukaloyhteenotot ei pelaajien välillä ollut haastattelujen perusteella havaittavissa.

Urheilun parissa vuosikymmeniä toimineen lääketieteen tohtorin Tuomo Karilan ei voi sanoa yllättyneen selvityksen tuloksista tai jääkiekkokaukalosta lähteneestä tartuntaketjusta.

Ex-painija ja Painiliiton puheenjohtaja Karila on viime aikoina keskittynyt erityisesti oman lajinsa varotoimiin, mutta pystyy niiden perusteella vetämään myös laajempia johtopäätöksiä.

– Kaikista kontaktia sisältävistä urheilumuodoista paini on tässä mielessä riskialttein. Ei ole suojia, ja hikiset kasvot ovat vastakkain. Ja ihan samoin kuin hengästyneen painijan keuhkoista, myös kulmapainin uuvuttaman lätkänpelaajan keuhkoista lentää ulos kaikkea mahdollista tavaraa, myös mahdollisesti viruspartikkeleita.

Syljenerityksen osuuttakaan ei Karilan mukaan voi unohtaa.

– Sanoohan sen maallikkojärkikin, että hengästyneiden urheilijoiden kova kontaktitilanne altistaa, Karila sanoo ja tarkoittaa jääkiekon ja painin ohella mm. sellaisia urheilumuotoja kuin nyrkkeily, taekwondo, judo, karate, vapaaottelu, koripallo, salibandy tai käsipallo.

Sisäpalloilusarjat ovat Suomessa hiljalleen käynnistymässä, ja kamppailulajeissakin palataan treenisaleilta kilpailutoimintaan. Painissa on järjestetty toistaiseksi tänä syksynä kahdet kilpailut, ilman todettuja tartuntoja tai altistuksia.

Olympiakomitean lääkäriverkoston kanssa korona-asioita aktiivisesti hoitanut Karila muistuttaa, miten tärkeää olisi se, että urheilijat minimoisivat kilpailu- ja harjoitustoiminnan ulkopuolella kaikki minimoitavissa olevat riskit mm. hoitamalla hygieniaansa, rajoittamalla sosiaalista elämäänsä ja välttämällä ehdottomasti muiden altistamista eli jäämällä oireisina pois harjoituksista tai kilpailuista.

Itse urheilusuorituksessa varominen ei kaikissa lajeissa tässä katsannossa ole mahdollista. Karila ei näe, että urheilutoimintaa olisi missään nimessä ja lajissa järkevää keskeyttää ikään kuin varotoimeksi.

– Urheilusta saavutettavat kansanterveydelliset ja kansantaloudelliset hyödyt ovat tässäkin tilanteessa suuremmat kuin sen aiheuttamat riskit. Kyse on tiedostetusta ja vapaaehtoisesta riskinotosta, esimerkiksi painissa maajoukkueleiritys on tällä hetkellä täysin vapaaehtoista. Viruksesta tiedetään jo se, ettei se nuorille terveille ihmisille ole niin vaaraksi kuin aiemmin luultiin.

Karila näkee suomalaisen urheiluliikkeen toimineen koko pandemian ajan järkevästi ja vastuullisesti.

Painiliiton puheenjohtaja, lääketieteen tohtori Tuomo Karila (päällä) kuului Suomen olympiajoukkueeseen Atlantassa 1996. Painiottelu lähikontakteineen ei ole optimaalisin foorumi koronavirustartunnan välttelyyn.­

– Kukaan urheiluliikkeessäkään ei halua, että yhteiskuntaa taas suljetaan tai antaa urheilusta sellaista mielikuvaa kuin se ei kantaisi yhteiskuntavastuutaan.

Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila oli torstaina tutustunut Ilta-Sanomien uutisointiin Jukurit-lähtöisestä tartuntasarjasta.

Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila ei tämänhetkisen tiedon varassa näe syytä painaa paniikkinappulaa.­

– Se on toistaiseksi ainoa tiedossa oleva tartuntaryväs jääkiekossa, vaikka aika paljon on jo tänä syksynäkin pelattu. Jäljitys näyttää toimineen, ja jatkotoimet on hoidettu pätevästi ja viranomaisohjeiden mukaisesti.

Liiton nuorisosarjoista puoltakymmentä vanhimmasta päästä on pelattu kaksi viikonloppua, nuoremmat ikäluokat tulevat mukaan kahden viikon sisällä. Toistaiseksi mennään alkuperäissuunnitelmien mukaan. Tartuntoja saaneiden joukkueiden siirretyt ottelut yritetään pelata myöhemmin syksyn aikana.

– Niin kauan kuin terveysviranomainen ei kollektiivisesti totea, että joukkuelajit laitetaan pannaan, toimimme. Tämänhetkisen tiedon varassa ei ole syytä lopettaa jääkiekon pelaamista. Otamme kaikessa toiminnassa huolellisesti huomioon terveysviranomaisten antaman koronaohjeistuksen, Antila sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?