Koronavirus vaikuttaa jo NHL-pelaajiin – pitääkö myös Suomessa olla huolissaan? - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Koronavirus vaikuttaa kouriintuntuvasti NHL-pelaajiin – pitääkö myös Suomessa olla huolissaan?

Patrik Laine laukoo painavasti ja saa mailaansa kovia iskuja puolustavilta pelaajilta.

Patrik Laine laukoo painavasti ja saa mailaansa kovia iskuja puolustavilta pelaajilta.

Julkaistu: 14.2. 20:03

Valtaosa ammattilaisten, juniorien ja harrastajien käyttämistä mailoista tehdään Kiinassa. Koronaviruksen takia niiden tekeminen ei ole onnistunut normaaliin tahtiin.

Loppuvatko NHL-pelaajien mailat kesken kauden, koska koronavirus riehuu Kiinassa ja on lähtenyt leviämään myös sen ulkopuolelle?

Boston Globen esittämä kysymys on ajankohtainen, kun kiinalaisten työläisten arki on poikkeustilassa tappavan taudin vuoksi.

NBC:n NHL-asiantuntijan Pierre McGuiren mukaan kolme neljästä taalaliigan pelaajista käyttää ammatissaan Kiinassa valmistettuja mailoja, joiden saatavuus ei ole lainkaan samanlainen kuin vielä hetki sitten.

McGuire kertoi, että ainakin yksi NHL-seura on rajoittanut pelaajiensa käyttöön vain yhteen mailaan per ottelu. Monet tähtipelaajat ovat tottuneet ottamaan käyttöönsä useamman mailan yhdessä ottelussa. NHL-tähdet ovatkin eri haastatteluissa tokaisseet, että eivät viitsi rikkoa mailojaan juuri näinä aikoina varsinkaan huvikseen.

Bauerin osuus NHL-pelaajien käyttämistä mailoista on suurin: noin 40 prosenttia. CCM:n mailoilla pelaa noin kolmannes NHL-miehistä. Kiinasta poiketen Meksikossa valmistettavaa Warrioria käyttää reilut 20 prosenttia.

Kiinassa sijaitseva Bauerin mailatehdas on ollut suljettuna tammikuun lopusta lähtien. Sen uudelleenkäynnistystä on lykätty helmikuun puolella kahdesti. Tehtaalta ei ole tuottanut uusia mailoja maailmalle ainakaan hetkeen.

Myös monet SM-liigan pelaajat – sekä monet harrastajat sekä juniorit – pelaavat esimerkiksi juuri Bauerin mailoilla. SM-liigassa Bauerin sopimusseuroja on kahdeksan viidestätoista.

Pitääkö myös suomalaisen jääkiekkoväen olla huolissaan työkaluistaan, kun kevään ratkaisuottelut lähestyvät?

– Varsinkaan juniorien ja harrastajien ei tarvitse olla huolissaan. Linjamallisilla lavoilla (normimallisilla) valmistettuja mailoja riittää kyllä esimerkiksi varastossamme Ruotsissa. SM-liigan ja NHL:n tilanne on sikäli erilainen, että Suomessa custom-mallisilla (mittatilaustyönä tehdyillä) lavoilla pelaa aika harva, Bauerin avainasiakaspäällikkö Jarkko Haikala sanoo.

– Lisäksi seurat ovat varautuneet mailatilanteisiinsa aika hyvin. On toiveita, että Kiinassa suljettu tehdas voitaisiin käynnistää jo ensi viikolla. Sitä en osaa arvioida, millaisella kapasiteetilla tehdas alkaa aikanaan taas mailoja valmistaa. Seuraamme tilannetta.

Osa ammattilaisista pelaa huomattavasti erilaisilla lapamalleilla kuin heidän kollegansa. Kuvassa on entisen SM-liigakiekkolijan Jan Latvalan keskimääräistä käyrempi työkalu.

Osa ammattilaisista pelaa huomattavasti erilaisilla lapamalleilla kuin heidän kollegansa. Kuvassa on entisen SM-liigakiekkolijan Jan Latvalan keskimääräistä käyrempi työkalu.

Mitä tapahtuu, jos mailatehtaiden pitää olla pitkään kiinni koronaviruksen takia? Onko uhkana, että vaikkapa SM-liigan finaaleja pelaavilta joukkueilta loppuvat mailat?

– Sitä emme pysty ennakoimaan, miten kauan tällainen poikkeustilanne kestää. Tärkeitä on tietysti se, että kiinalaisten ihmisten asiat ovat mahdollisimman hyvin. Siihen verrattuna mailat ovat kakkosroolissa, Haikala sanoo.

– Uskon, että mailoja – ainakin normaalilapaisia – on riittävästi reservissä kevään ratkaisupeleihin. Käytetään sitten niitä, jos tilanne sitä vaatii.

Uhriluku jo lähes 1 400

Koronaviruksen haittavaikutus toppahousut jalassaan mustan kumilätkän perässä luisteleviin ihmisiin on vain pieni sivujuonne siihen verrattuna, että se on maailmanlaajuinen terveysuhka.

Kiinan virallisen arvion mukaan koronavirukseen on kuollut manner-Kiinassa 1 380 ihmistä. Tartunnan saaneiden määräksi maan viranomaiset ovat arvoineen lähes 65 000.

Muualla maailmassa on esitetty epäilyjä siitä, että Kiina ei ole kertonut täysin avoimesti tartuntojen lukumääristä.

Koronavirus eli COVID-19 lähti leviämään Hubein maakunnasta joulukuun lopussa.

Tuoreimmat osastosta