Siim Liivik tuli Suomeen 4-vuotiaana – urheilu auttoi oppimaan suomalaiset tavat: ”Pääsin kunnolla sisään yhteiskuntaan jo niin pienenä” - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Siim Liivik tuli Suomeen 4-vuotiaana – urheilu auttoi oppimaan suomalaiset tavat: ”Pääsin kunnolla sisään yhteiskuntaan jo niin pienenä”

Urheilu auttoi Siim Liivikin osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Liivik muutti Virosta Suomeen nelivuotiaana.

Siim Liivik on kotoisin Virosta. Hän kasvoi Suomen Korsossa.­

6.12.2019 6:07

– Se oli niin sykähdyttävä hetki, että muistan sen yhä.

Jääkiekkoilija Siim Liivik puhuu ensimmäisestä kerrastaan joukkueurheilun parissa. Liivik oli 7-vuotias, kun hän meni luokkakaverinsa kutsumana pelaamaan Korson Palloseuraan – ja teki heti ensimmäisessä pelissään maalin.

– Juoksin kilometrin matkan kotiin täysiä ja kerroin, että tätä minä haluan tehdä. Olin ihan fiiliksissä, Liivik kertoo.

Liivik muutti Virosta Suomeen ja Vantaan Korsoon perheensä kanssa vuonna 1992. Urheilun ilon hän löysi toki jo ennen jalkapalloharrastusta. Liivik rakenteli Korsossa metsässä majoja ja törmäsi siellä maastojuoksukisoihin, joihin hän meni joka syksy mukaan.

Jalkapallon jälkeen Liivik löysi myös jääkiekon saman luokkakaverinsa, nykyään muun muassa Salatuista elämistä tunnetun Mikko Parikan kautta. Heidän ystävyytensä alkoi heti ensimmäisenä koulupäivänä. Lapset jonottivat luokkaan, kun seitsemänvuotias Siim esittäytyi edessään seisseelle Mikolle sanomalla, että ”sä oot nyt mun paras kaveri”.

Liivikin perheellä ei ollut autoa, joten Itä-Helsingin Kiekon jääkiekkoharjoituksiin mentiin Parikan perheen kyydillä.

– Urheilu oli pienestä asti intohimoni. Sitä kautta löytyi samanhenkisiä kavereita. Olin ylipäätään tosi onnekas, kun oli inhimillisiä ja hyviä valmentajia, jotka ottivat minut mukaan. Tutustuin oikeasti kulttuuriin, kun turnauksiin ja peleihin mentiin pelikaverien perheiden kyydeillä. Se oli opettavaista ja tärkeää. Pääsin tutustumaan kunnolla suomalaisiin tapoihin. Sitä kautta pääsin kunnolla sisään yhteiskuntaan jo niin pienenä.

– Siinä tulivat mukana kaikki turnausreissut, joissa olivat vanhemmat valvomassa ja yökyläilyt pelikavereiden luona. Siinä oppi ihan sikana ja näki esimerkiksi, että mitä ruokia suomalaiset syövät. Muistan, kun halusin että meilläkin tehdään makaronilaatikkoa, Liivik sanoo ja kertoo pikkupoikana ihastuneensa myös vispipuuroon ja karjalanpiirakoihin.

Siim Liivik äitinsä Katrin Liivikin kanssa.­

On huomionarvoista, että pojan harrastus auttoi myös Liivikin äitiä integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja laajentamaan verkostoaan.

– Äitini ja Mikon vanhemmat ovat edelleen hyviä ystäviä. Hän oppi tuntemaan suomalaisia ihmisiä ja sai työkaverien lisäksi minun harrastuksieni kautta uusia ihmissuhteita.

Liivik on ylpeä juuristaan mutta muistaa nuoruudessaan joskus miettineensä, miksi hänellä on erilainen nimi kuin muilla.

– Sitä ihmetteli monesti itsekseen. Nimen joutui aina tavaamaan uusille ihmisille, kun meni johonkin. Se on ymmärrettävää, mutta joskus hetkittäin tuntui, että olisipa omakin nimi joku tavallinen Virtanen.

Liivik edusti Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuodenvaihteessa 2007–08. Hän oli jo aiemmin saanut kutsun alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnaukseen, mutta Liivikillä ei vielä silloin ollut Suomen passia.

– Hain kansalaisuutta, kun täytin 18 vuotta. En muista ihan tarkkaan miten se meni, mutta se oli jotenkin helpompaa silloin kuin alaikäisenä.

Maajoukkueen edustaminen oli suuri kunnia.

– Olin aina katsonut kaikki maajoukkuepelit ja juhlinut kaikissa lajeissa Suomen menestystä. Olin ylpeä, kun sain edustaa Suomea. Maatani, joka on kotini.

Sim Liivik, Mikko Parikka ja Shirly Karvinen kuvattuna Fort Boyard -ohjelman lehdistötilaisuudessa viime vuonna.­

Lisäsikö se jopa tunnetta suomalaisuudesta?

– Ehkä niinkin voi sanoa. Ainakin se lisäsi sellaista tietynlaista ylpeyttä. Olin kuitenkin itse aina katsonut maajoukkueen pelejä ja elänyt niissä mukana.

31-vuotias keskushyökkääjä kiekkoilee nykyään Itävallan monikansallisessa EBEL-liigassa, jossa hän juhli viime keväänä mestaruutta Petri Matikaisen luotsaaman Klagenfurtin paidassa.

– Vaikka asuisi ulkomailla, 6. joulukuuta tulee aina fiilis, että tänään on itsenäisyyspäivä. Se ei ole tavallinen maanantai tai perjantai. Jos on suomalaisia joukkuekavereita, aina toivotetaan hyvää itsenäisyyspäivää.

– Minulla on suuri kunnioitus erityisesti vanhoja veteraaneja kohtaan. Kuten myös heitä, jotka sen jälkeen ja nykyään ovat pitäneet huolen, että olemme itsenäisiä. Katson aina Linnan juhlat, olin sitten maailmalla tai Suomessa. Etenkin veteraanien sisääntulosta tulee aina suuri kunnioituksen tunne.

Toinen itsenäisyyspäivän perinne on tuttu monille.

– Tuntematon sotilas on katsottu aika monta kertaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?