”Kulta-Curre” Lindström, 78, kertoo nyt, miksei hän ole vienyt 40-vuotiasta tyttöystäväänsä vihille

Julkaistu:

Jääkiekko
Avioliitto saattaa tulla ajankohtaiseksi, jotta pariskunnan vierailut Ruotsiin helpottuvat.
Suomen historialliseen ensimmäiseen jääkiekon maailmanmestaruuteen valmentanut Curt Lindström, 78, on pitänyt yhtä thaimaalaisen avopuolisonsa Wannarotin kanssa tiistaina tismalleen kymmenen vuotta.

Suhde on niin vakaa, että Lindström on jo mm. testamentannut osan omaisuudestaan Wannarotille.

Avioliiton satamaan pariskunta ei ole kuitenkaan purjehtinut.

– Täytän ensi vuonna 80. Ei tässä iässä avioliitto ole enää mikään itseisarvo, koska mehän elämme jo täysin aivan kuin avioliitossa, Lindström hörähtää hyväntuulisena puhelimeensa Thaimaan Hua Hinistä.

– Ainoa ongelma on, jos viranomaiset yrittävät estää meitä elämästä yhdessä, Lindström harmittelee.

– Jos minulle sattuisi jotain ja joutuisin palaamaan kotimaahan, hän ei nykytilanteessa saisi tulla mukaani, vaikka elämme avioliiton kaltaisessa suhteessa, Lindström sanoi viikonloppuna Expressenissä.


Lindström viittaa Ruotsin maahanmuuttoviranomaisiin, jotka eivät ole myöntäneet Wannarotille oleskelulupaa Ruotsiin.

– Wannarot on käynyt Ruotsissa nyt 11 kertaa, aina viisumilla, joka on voimassa korkeintaan kolme kuukautta. Oleskeluluvan viranomaiset ovat kieltäneet sillä perusteella, että on riski, että Wannarot jää Ruotsiin. Onhan se ihan hullua, että kolmen kuukauden viisumi tulee muitta mutkitta, mutta oleskelulupaa esimerkiksi puoleksi vuodeksi ei saa, Lindström ihmettelee jo hieman kiihtyneenä.

Byrokratian välttämiseksi 78-vuotias Lindström ja 40-vuotias Wannarot ovat väläytelleet avioitumisen mahdollisuutta. Mitään konkreettista tai sovittua ei kuitenkaan vielä ole.

– Mutta sellainen mahdollisuus on, Lindström myöntää.


Avioliitto mahdollistaisi pariskunnan asettumisen esimerkiksi Tukholmaan, jossa Lindströmillä on edelleen asunto.

– Kaikki on kuitenkin juuri nyt mallillaan täällä Thaimaassa. Tosin maa on alkanut käydä vähän levottomammaksi. Jengien välisiä ammuskeluja on entistä enemmän.

Lindström alkoi käydä Thaimaassa vuonna 2007 valmennusuransa päätyttyä Jokereihin keväällä 2006. Lindström vietti Thaimaassa reilun puolen vuoden jaksoja, ja niillä reissuillaan hän tapasi tuolloin hotellissa työskennelleen Wannarotin lokakuussa 2009.

– Mitä voi Ruotsissa tehdä loka-marraskuussa, kun ulkona on viisi astetta lämmintä ja sataa? Täällä minulla on paljon ystäviä, tapaan heitä, menen rannalle ja lisäksi treenaan joka päivä.

– Lisäksi minulla on kaikki tv-kanavat, joista näen jalkapallot ja jääkiekot. Ainoa ongelma on aikaero, joka on Eurooppaan 5–7 tuntia, Lindström sanoo.