Lasten jääkiekko-ottelussa ikävä välikohtaus Porissa – katsomossa ollut vanhempi kävi toisen vanhemman päälle

Julkaistu:

Ässät on pyytänyt Jokereilta anteeksi.
Porissa pelattiin viime lauantaina vuonna 2009 syntyneiden poikien ottelu Ässät–Jokerit. Ottelussa sattui välikohtaus katsomossa. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

– Porin jäähallissa pelattiin 31.8. iltapäivällä 2009 syntyneiden poikien otteluita Ässien ja Jokerien välillä. Ottelua seuraamassa ollut junioripelaajan vanhempi syyllistyi pelien aikana asiattomaan käytökseen ja huuteluun katsomossa, Porin Ässät ry:n junioripäällikkö Juha Virtanen kertoo Ilta-Sanomille.

– Tilanne johti vielä pelitapahtuman päätyttyä vierasjoukkueen vanhemman fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen saman häirikkökatsojan toimesta, hän sanoo.
Porin Ässät ry pahoittelee ja paheksuu yksittäisen katsojan asiatonta käytöstä sekä tapahtunutta välikohtausta.

– Katsojan toiminta on ollut täysin seuran arvojen vastaista sekä erittäin valitettavaa. Asia on käsitelty hyvässä hengessä joukkueiden välillä, samoin Porin Ässät ry on esittänyt kyseisen vanhemman käytöksen johdosta anteeksipyynnön Jokerit-yhteisölle.

– Myös tilanteen aiheuttanut henkilö on esittänyt anteeksipyyntönsä tapahtuman johdosta, Virtanen sanoo.

Porin Ässät ry:n hallitus käsittelee kyseiseen vanhempaan kohdistuvan kurinpitoasian 9.9.2019 kokouksessaan.

Sattuneen tapauksen johdosta seuran kaikkien joukkueiden toimihenkilöitä ja junioreiden vanhempia muistutetaan Porin Ässät ry:n arvojen mukaisesta käyttäytymisestä ja hyvän ilmapiirin luomisesta tapahtumissa.

Jokerit vahvistaa anteeksipyynnön IS:lle

Jokerit ry:stä vahvistetaan Ilta-Sanomille, että välikohtaus on tapahtunut. Seura korostaa, että Ässät on pyytänyt tapausta anteeksi ja pahoitellut asiaa heti ottelun jälkeen.

– Ässät toimi tapauksen jälkeen suoraselkäisesti ja korrektisti tapahtumien jälkeen, Jokereista kerrotaan.