Jukka Jaloselle jatkopesti Leijonien päävalmentajana – sopimuksessa on NHL-pykälä

Julkaistu: , Päivitetty:

Leijonat
Jukka Jalosen pesti ulottuu kevääseen 2022.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen jatkaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana kauden 2021–22 loppuun. Jääkiekkoliitto tiedotti asiasta perjantaiaamuna.

Jalosen alkuperäinen sopimus ulottui kevääseen 2020. Kahden kauden jatkokontrahdin myötä hän on luotsaa Leijonia myös Pekingin talviolympialaisissa 2022 ja Suomen MM-kotikisoissa samana keväänä.

Jalonen, 56, johdatti Leijonat maailmanmestaruuteen 2011 ja 2019. Tuorein maailmanmestaruus tuli lähes sensaatiomaisesti joukkueella, jossa ei ollut nimimiehien kavalkadia ainakaan ennen MM-turnausta.

– Maajoukkueen valmentaminen on kenelle tahansa valmentajalle kunnia-asia. On hienoa saada tehdä töitä oman maan huippupelaajien kanssa lajin kansainvälisellä huipulla. Nyt edessä on vielä aivan huikeita tapahtumia, sokerina pohjalla kevään 2022 olympialaiset ja MM-kotikisat, joissa pääsen olemaan mukana, Jalonen iloitsi tiedotteessa.

Mestarivalmentaja on tyytyväinen siitä, että jatkosopimus sorvattiin hyvissä ajoin.

– On tärkeää, että A-maajoukkue saa uuden kauden kynnyksellä työrauhan.

Mahdollisuus lähteä NHL:ään

Sopimukseen sisältyy NHL-pykälä, jonka mukaan Jalosella on mahdollisuus siirtyä NHL:ään kesken sopimuskauden.

– Suomalaisia valmentajia ei juuri ole NHL:ssä ollut emmekä halua olla esteenä, jos Jukalle sopimuskauden aikana aukeaa NHL:ssä sellainen valmentajan paikka, johon hän haluaa tarttua, jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela summasi.

Päivitetty artikkelia kauttaaltaan ja päivitetty otsikko kello 9.02.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt