Ruotsin naiskiekkoilijat boikotoivat maajoukkuetta – Suomen päävalmentaja ei yllättynyt: ”Luonnollista kehitystä”

Julkaistu:

jääkiekko
Naisleijonien Pasi Mustonen kommentoi Ilta-Sanomille Ruotsin naisten boikottia.
Ruotsin naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaajat ovat ilmoittaneet boikotoivansa maajoukkuetta. Brynäsissä pelaava Erika Grahm julkaisi Twitterissä ja Instagramissa viestin, jonka mukaan 43 pelaajaa on kieltäytynyt edustamasta maajoukkuetta tulevalla harjoitusleirillä ja Suomessa pelattavassa turnauksessa.

Joukkokieltäytymisen taustalla on Grahmin mukaan useita syitä. Pelaajat ovat ilmaisseet olevansa tyytymättömiä muun muassa taloudellisiin panostuksiin, joita Ruotsin jääkiekkoliitto on naisten maajoukkueelle osoittanut.

Asia tulee Suomen naisten maajoukkueen kannalta huonoon aikaan, sillä kauden ensimmäinen Euro Hockey Tour -turnaus pelataan Suomessa 20.–25.8. Ruotsin on määrä olla mukana ensi tiistaina alkavassa viiden maan turnauksessa, jota pelataan Vierumäellä, Mikkelissä ja Keravalla.


Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen ei yllättynyt ruotsalaispelaajien boikotista.

– Eihän tämä mitenkään ole yllätys. On täysin loogista, että tämä tapahtuu, sillä samanlaisia asioita on tapahtunut monissa maissa viime vuosina, Mustonen kommentoi Ilta-Sanomille puhelimitse.

Kokenut valmentaja uskoo, että boikotilla haetaan peruselämisen kustannuksien kattamista.

– Huipulle tähtäävät naisurheilijat eivät enää hyväksy millaista kohtelua tahansa. Sitä, että pitäisi lähteä edustamaan maataan maajoukkueturnauksiin ja tavoitella menestystä ilman, että saa työkorvauksia siltä ajalta. Ei tässä ole kyse siitä, että naisten pitäisi saada rahaa, vaan se, että pelaaminen olisi heille maksutonta.

– Pelaajat ovat joutuneet tulemaan maajoukkuetapahtumiin omalla kustannuksellaan. Jos töistä pitää ottaa vapaata, niin se menee palkattomana vapaana tai lomana.

”Luonnollista kehitystä”

Mustosen mukaan Ruotsin tilanne on seurausta muissa maissa tapahtuneista mielenilmauksista.

– Kun ajatellaan maailmanlaajuisesti, niin esimerkiksi Skotlannin naiset ovat ajaneet asiaansa lakkoilemalla, ja Hollannissa ja Tanskassa on ollut sama tilanne. Jenkkien naiset ovat tapelleet pitkään ja tappelu jatkuu. Se on räjähtämässä käsiin naisurheilussa ympäri maailmaa, sitä mukaan kun taso nousee, Mustonen sanoo.

Viisi kautta Naisleijonien peräsimessä olleen valmentajan mielestä Ruotsin naismaajoukkueen ympärillä oleva tilanne kertoo yhteiskunnan kehityksestä.

– Tämä on ihan luonnollista kehitystä, ja nämä tulevat jokaisessa maassa pöydälle, jos näistä asioista ei keskustella ja niitä ei käsitellä. Tässä on looginen seuraamus yhteiskunnan kehityksestä.

Mustosen mukaan urheilun pitää kulkea käsikädessä tasa-arvon kanssa.

– Tästä kannattaa kaikkien oppia, sillä urheilun pitää kulkea tasa-arvon kehityksen kärjessä. Urheilulla on loistava mahdollisuus viedä tasa-arvoa eteenpäin ja ottaa kantaa erilaisiin asioihin.


Mustosen mukaan Ruotsin liitossa joudutaan nyt punnitsemaan, mikä on arvostus naisia kohtaan.

– Tämä punnitsee sen, mitä naisiin voidaan ja halutaan satsata Ruotsissa. Heillä ei ole ollut liiton talous kauhean hyvässä jamassa, mutta kaikki on suhteellista. Otetaan esimerkkinä viime kevään miesten MM-kisat, jossa Ruotsilla oli lähes parikymmentä NHL-pelaajaa mukana. Olisi mielenkiintoista tietää paljon heidän kaikkien vakuutukset ovat maksaneet kokonaisuudessaan liitolle.

– Sen voisi suhteuttaa siihen, että paljonko saman valtion toisen sukupuolen maajoukkueen työkorvaukset maksavat.

Ilta-Sanomat tavoitti myös Suomen naisten maajoukkueen General Managerin Tuula Puputin kommentoimaan Ruotsin joukkueen pelaamista Suomen EHT-turnauksessa.

Puputti on luottavainen, että Ruotsi ei jää pois turnauksesta.

– Emme ole panikoineet, sillä uskon, että he varmasti lähettävät jonkun ryhmän turnaukseen pelaamaan, Puputti sanoi.