Ilves hurjana Tampere Cupissa – mätti maaleja ja vei viimein turnausvoiton: ”Eikö me muka voitettu tämä jo joskus 80-luvulla?”

Julkaistu:

SM-liiga
Ilves voitti ensimmäistä kertaa perinteikkään Tampere Cupin.
Ilves voitti viikonloppuna pelatun jääkiekon Tampere Cupin. Perinteisen Tampere Cupin voitto oli Ilvekselle erityinen, sillä se on ensimmäinen seuran historiassa.

Tampere Cupia on pelattu jo vuodesta 1989 lähtien, mutta Ilves ei ole sitä aiemmin kyennyt voittamaan. Tämä ihmetytti suuresti myös Ilveksen entistä puolustajaa ja nykyistä päävalmentajaa Karri Kiveä, 49.

– Oliko niin vai? Eikö me muka voitettu jo joskus 80-luvulla tämä turnaus?, Kivi kyseli Ilveksen nettisivujen mukaan.

Ilveksen turnausvoitto varmistui, kun se löi lauantaina loppuottelussa HIFK:n 6–4. Ilveksestä Teemu Rautiaiselle, Kalle Maalahdelle ja Miro Nallille kirjattiin 1+1 tehopistettä mieheen. Myös HIFK:n Jesse Saarinen ja Jere Sallinen saalistivat kumpikin 1+1 tehopistettä.

Ilves teki kahdessa turnausottelussa yhteensä 13 maalia. Perjantain ottelussa Tapparaa vastaan Ilvekselle peräti neljä maalia iskenyt Matias Maccelli oli syöttämässä yhtä täysosumaa HIFK-pelissä.

Tampere Cupin pronssisijan otti Tappara, joka päihitti SaiPan 3–1.

SM-liiga pääsee vauhtiin 12. syyskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt